Porilla on miljoonien mahdollisuus
Porin kaupunki on uudenlaisessa tilanteessa. Siinä missä aiemmin huomio keskittyi velanhoitoon, siirrytään nyt varainhoidon aikakauteen. Käänteen mahdollisti Pori Energian vähemmistöosuuden myynti, joka toi kaupungin kassaan 360 miljoonaa euroa. Varat on tällä hetkellä sijoitettu väliaikaisesti, ja parhaillaan käynnissä on kilpailutus kolmen varainhoitajan valitsemiseksi. Jokaisen heidän hoidettavakseen annetaan 100 miljoonan euron salkku. Lisäksi 60 miljoonaa euroa jää kaupungin omaan hoitoon. Tavoitteena on käyttää sijoitusten tuottoa, mutta säilyttää pääoma koskemattomana. Myös kaupungin olemassa olevan velan lyhentäminen on mahdollista, sillä voidaan välttää jopa lähes 10 miljoonan euron vuotuiset korkokulut lähivuosina.
Kaupungin taloudellinen selkäranka on nyt vahvistunut merkittävästi, ja se antaa uuden valtuustokauden alulle poikkeuksellisen hyvät lähtökohdat. Vaikka satakuntalainen realismi taipuu usein varovaiseksi, merkkejä positiivisesta kehityksestä on enemmän kuin vuosikymmeniin. Valtio on turvannut lentoliikenteen, kansainvälinen IB-lukio aloittaa, Mäntyluodon telakalla käynnistyvät työt, TNT-tehtaan sijoituspäätös on tehty ja biopolttoainetta tuottava Bioenergon hanke etenee osin valtion tukemana. Merkittävää on, että useimmat näistä investoinneista ovat yksityisiä. Se kertoo siitä, että Porin ilmapiiriin ja potentiaaliin uskotaan myös markkinoilla.
Kesällä katkesi uuden valtuuston valtuustosopimuksen neuvottelut, niitä on tarkoitus jatkaa elokuussa. Valtuustosopimus on kuntapolitiikan hallitusohjelma: siinä sovitaan esimerkiksi verotuksesta, henkilöstöstä, investoinneista ja strategisista tavoitteista. Vaikka kaupungin talous on kunnossa, valtuustosopimukselle on nyt erityinen tarve. Porin keskeisin haaste on elinvoiman vahvistaminen, erityisesti osaavan työvoiman saatavuus. Siksi valtuustosopimuksen on sisällettävä panostuksia koulutukseen, liikenneyhteyksiin ja kaupunkikulttuuriin. Yritysten investointeja ei houkutella vain rahalla, vaan ympäristöllä, jossa ihmisten on hyvä elää ja työskennellä. Porilla on nyt mahdollisuus käyttää vahvaa taloudellista asemaa viisaasti ja rakentaa kaupunkia, johon halutaan muuttaa ja jossa halutaan asua.
Kim Huovinlahti
Päätoimittaja