Ruotsissa etsitään yhä pubiampujaa, välikohtauksella ei näytä olevan yhteyttä jengisotaan
STT–TT
Ruotsissa poliisi etsii yhä ampujaa, joka surmasi kaksi ihmistä Sandvikenissä eilisiltana. Viranomaisilla ei ilmeisesti ole tietoa ampujan henkilöllisyydestä, sillä ketään ei ole toistaiseksi etsintäkuuluettu.
Toinen surmansa saaneista oli todennäköisesti ampujan tarkoittama uhri, mutta toinen kuollut ja kaksi haavoittunutta sivullisia. Poliisin mukaan tapaus vaikuttaa paikalliselta välienselvittelyltä, eikä sillä näytä olevan yhteyttä Ruotsia laajemmin piinaavaan jengiväkivaltaan.
– On kyseenalaista, että murhat liittyisivät johonkin käynnissä olevista kansallisista konflikteista, kommentoi poliisin edustaja Karin Wessen lehdistötilaisuudessa.
Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n mukaan poliisi uskoo veriteon kyllä liittyvän jengi-ilmiöihin, mutta että kyseessä olisi ollut paikallinen konflikti.
Ampuminen sattui pubissa, jossa oli paikalla paljon ihmisiä. Lehtitietojen mukaan toinen kuolleista oli pubin kanta-asiakkaisiin lukeutunut 70-vuotias sokea mies.
Torstain tapauksen ohella Ruotsissa on viime viikkojen aikana kuollut jo ainakin yhdeksän ihmistä vastaavanlaisissa väkivaltaisuuksissa.
Ennen kuin poliisi oli todennut pubiampumisen yhteyden maata piinaavaan laajempaan jengiväkivaltaan epätodennäköiseksi, Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson sanoi tapauksen vahvistavan sen, että Ruotsi on keskellä väkivallan aaltoa. Kristerssonin mukaan sitä vastaan pitää taistella kaikin keinoin.
– Se on jo riittävän paha, että jengiläiset ampuvat toisiaan kuoliaaksi, mutta on kauhistuttavaa, kun viattomat ihmiset päätyvät tulilinjalle, Kristersson kommentoi.
Paikalta paennutta ampujaa ei ole toistaiseksi löydetty. Paikalle lähetettiin useita poliisipartioita, ja ampujaa on etsitty myös helikopterilla.
Gefle Dagblad -lehden saamien tietojen mukaan 20-vuotiasta miestä etsittäisiin tekoon liittyen. Poliisi ei kuitenkaan vahvistanut tietoa TT:lle.
– Selvitämme yhteyksiä aiempiin Sandvikenin ampumisiin ja myös viimeaikaiseen väkivallan kierteeseen, poliisin tiedottaja sanoi.
Poliisin mukaan ampumisessa haavoittuneiden tila ei ole hengenvaarallinen.
Myös Tukholmassa ja Uppsalassa on viime päivinä tapahtunut useita ampumisia. Viime lauantaina nelikymppinen mies kuoli ampumisessa Tukholman länsiosassa Råckstassa.
Ruotsin hallitus kutsui alkuviikoksi koolle järjestäytyneen rikollisuuden torjunnasta vastaavan neuvoston ylimääräiseen kokoukseen jengiväkivallan vuoksi.
Väkivallan yltymisen osasyinä ovat Foxtrot-rikollisverkoston sisäiset välirikot ja kiistat sekä vihanpito kilpailevan Dalen-verkoston kanssa.
Foxtrot-verkostoa johtaa poliisin mukaan Turkissa majaileva jengijohtaja Rawa Majid, jota pidetään jengiväkivallan keskeisenä taustavaikuttajana. Ruotsi haluaa Turkin palauttavan Majidin Ruotsiin, mutta toistaiseksi tämän hankkima Turkin kansalaisuus on suojellut "kurdikettuna" tunnettua miestä palauttamiselta.
Viime vuonna Ruotsin jengiväkivaltaisuuksissa kuoli toistaiseksi ennätysmäärä ihmisiä, kun jopa 60 ihmistä sai niissä surmansa.