Stockmann harkitsee konsernin nimen muuttamista Lindex Groupiksi – tavaratalot jatkaisivat entisellä nimellä
STT
Vähittäiskauppayritys Stockmannin osake on ampaissut kovaan nousuun Helsingin pörssissä sen jälkeen, kun yhtiö kertoi harkitsevansa konsernin nimen muuttamista Lindex Groupiksi. Hieman ennen kello yhtätoista osake oli noin 14 prosenttia plussalla
Mahdollinen nimenmuutos ei vaikuttaisi Stockmann-tavarataloihin, jotka jatkaisivat toimintaansa Stockmann-brändin alla.
Stockmannin hallitus on aloittanut strategisen arvioinnin konsernin nimen muuttamisesta. Lopullisen päätöksen siitä tekisi yhtiökokous.
Yhtiö kertoo tiedotteessa lisäksi, että selvittää strategisia vaihtoehtoja tavarataloliiketoiminnalle.
Stockmann sanoo tiedotteessa, että mahdollinen nimenmuutos kuvastaisi paremmin Lindexin roolia konsernin liiketoiminnassa.
– Vuonna 2022 Lindexin 661 miljoonan euron liikevaihto muodosti yli kaksi kolmasosaa Stockmann-konsernin liikevaihdosta, ja 90 miljoonan euron liikevoitollaan Lindex teki suurimman osan Stockmann-konsernin tuloksesta, tiedotteessa sanotaan.
Yhtiön tiedotteen mukaan osana Stockmannin tavarataloliiketoiminnan strategisten vaihtoehtojen selvitystä yhtiö arvioi, mikä vaihtoehdoista tarjoaisi parhaat edellytykset liiketoiminnan kehittämiseen tulevaisuudessa.
– Vaihtoehtoihin lukeutuvat tavarataloliiketoiminnan itsenäisyyden lisääminen konsernissa, mahdolliset omistusmuutokset tai strategiset kumppanuudet tai nykyisen rakenteen säilyttäminen. Strategisella arvioinnilla ei ole välitöntä vaikutusta Stockmann-tavaratalojen brändiin tai päivittäiseen toimintaan, joka jatkuu ennallaan, tiedotteessa sanotaan.
Stockmannilla on ollut vaikeuksia jo pitkään, ja konsernissa on tehty viime vuosina useita muutoksia. Vaikka Stockmann on ollut alamäessä, Lindex on ollut kovassa vedossa.
Stockmannin toimitusjohtaja vaihtui keväällä. Tehtävään valittiin ruotsalainen Susanne Ehnbåge, joka on luotsannut Lindexiä vuodesta 2018.
– Susanne Ehnbågella on vahvat näytöt vähittäiskaupan ja digitaalisen kuluttajaliiketoiminnan johtamisen saralla. Susanne on johtanut menestyksekkäästi liiketoimintaa ja henkilöstöä nopeasti muuttuvissa markkinaolosuhteissa ja tehnyt samalla hyvää taloudellista tulosta, sanoi konsernin hallituksen puheenjohtaja Sari Pohjonen tiedotteessa.
Edellisen toimitusjohtajan Jari Latvasen johdolla konserni on käynyt läpi yrityssaneerausta ja myynyt kiinteistöjä.
Stockmann jätti koronakeväänä 2020 hakemuksen yrityssaneerausmenettelyyn ja on sen jälkeen myynyt tavaratalokiinteistönsä Helsingin keskustassa sekä Tallinnassa ja Riiassa.