Tavoitteena luonnonsuojelualueen perustaminen Porin seudulle – lisäksi etsitään luontotekoja
Sanna Jääskeläinen
Etelä-Suomen luontoa uhkaa luontokato, sillä alueita käytetään paljon, eikä suojelua ole riittävästi. Luontokadon hillitseminen on tärkeä tavoite Suomessa ja koko Euroopassa.
Luontokato huolestuttaa myös Suomen Luonnonsuojeluliitto Pori ry:n porilaista puheenjohtajaa Sini Vuorialhoa. Hän muistuttaa, kuinka tärkeää luonto on myös kaupunkilaisille. Kävelylenkillä voi nähdä lintuja, nisäkkäitä, hyönteisiä, löytää sieniä tai marjoja, nauttia luonnon rauhoittavasta vaikutuksesta tai vaikkapa halata puuta.
– Tässä eräänä iltana olin koirien kanssa iltalenkillä lähimetsässä, kun kauhukseni huomasin, että lenkkireitillä oli tehty törkeät hakkuut. Lenkkeilijöiden ja pyöräilijöiden suosittu lähiluontoreitti, sieni- ja marjamaasto sekä alalla asuneiden metsälajien koti oli raiskiona. Tämmöinen tuhottu metsä on tietenkin päästölähde, ei hiilivarasto- eikä hiilinielu. Tämmöinen "metsänhoito", joka näyttäisi omilla luonnossa liikkujan silmilläni katsoen olevan edelleen 2022 arkipäivää, on sekä luontokatoa että ilmastonmuutosta kiihdyttävää, ei estävää, hän sanoo.
Lähiluonnon lajisto ei ehkä ole runsas, mutta myös sen säilyminen on tärkeää, sillä lajit kytkeytyvät toisiinsa ja isommassa kuvassa koko ekosysteemiin. Vuorialho toivookin ihmisten pohtivan elämäntapaansa ja sen vaikutusta ympäristöön.
Sini Vuorialho järkyttyi hakkuutöistä lähimetsässä, jossa hän ja moni muu oli käynyt ulkoilemassa, sienessä tai marjastamassa.
Kuva: Sini Vuorialho
Suomen Luonnonsuojeluliitto Pori haluaa toimia luontokadon hillitsemiseksi. Se on yhteistyössä Luonnonperintösäätiön kanssa käynnistänyt keräyksen, jonka tavoitteena on kerätä varoja luonnonsuojelualueen perustamiseen Porin seudulle. Järjestöjen asiantuntijat valitsevat kohteen Porin seudulta, kun riittävästi varoja on kerätty. Heille voi myös ehdottaa sopivaa aluetta.
Keräyshaasteen yhteydessä etsitään luontotekoja. Ne ovat arjen tekoja, joita ihmiset, yhteisöt tai yritykset tekevät luonnon hyväksi. Onko kierrätyksestä huolehdittu, onko kertakäyttöastiat jätetty pois, pyöräilläänkö töihin?
– Kilpailun ideana on jakaa hyviä ideoita ja oppia toinen toisiltamme. Yhdistyksemme netin ja somen lisäksi media julkaisee hyviä käytäntöjä, Vuorialho kertoo.
Haastekampanjan loppuvaiheessa palkitaan parhaita luontotekoja eri sarjoissa. Lisätietoja löytyy osoitteesta https://www.sll.fi/pori/

