Urossusi kaadettiin Huittisissa sunnuntaina – Lounais-Suomen poliisi valottaa kaatoon johtaneita tapahtumia
Karkoitustoimenpiteet eivät tehonneet ihmistä pelkäämättömän suden häätämiseen Huittisten Harjunmaantiellä. Poliisi antoi alueelle lokakuussa karkotusmääräyksen ja tammikuussa lopetusmääräyksen, joka johti yhden pihalla vierailleen suden kaatoon viime sunnuntaina. Kiinteistön pihalla vieraillut susi kaadettiin noin 10 minuutin katkeamattoman jahdin jälkeen. 38 kilon painoisen urossuden ruho lähetetään Ruokavirastoon tutkittavaksi.
Huittisten kaupungin alueella tehtiin vuoden 2024 aikana lähes 150 sellaista susihavaintoa, jossa suden kerrottiin olleen alle 100 metrin päässä ihmisestä tai asutuksesta. Luonnonvarakeskuksen petoyhdyshenkilöverkoston suurpetohavaintojärjestelmän kirjausten mukaan havaintoja ilmoitettiin tiheimmillään jopa päivittäin.
Huittisissa kirjatuista tapauksista yli 80 oli sellaisia, jotka petoyhdyshenkilöiden luokittelun mukaisesti ovat aiheuttaneet mahdollista uhkaa, uhkaa tai vaaraa tai vakavaa vaaraa.
Havaintojen laatu, määrä, toistuvuus ja sijainti ovat antaneet selkeän perusteen puuttumiselle.
Kun kyse on susikannan kasvun aiheuttamasta huolesta, karkotus- ja lopetustoimenpiteistä ensisijaisesti vastaa Suomen Riistakeskus. Kun taas kyse on uhkan ja vaaran torjumisesta, vastuu kuuluu poliisille.
Lokakuun puolivälissä poliisi antoi Huittisten aluetta koskevan karkotusmääräyksen. Suurpedon luontaista ihmisarkuutta pyrittiin palauttamaan pelottelemalla sitä ajaen, äänin ja valoin aina pihahavainnosta jäljestäen.
Määräyksen perusteella paikallisen riistanhoitoyhdistyksen suurriistavirka-apuosasto karkotti sutta kuusi kertaa pois asutuksen läheltä. Karkotustoimet eivät tuoneet asiaan ratkaisua, koska loppuvuonna susien pihavierailut jatkuivat jälleen.
Uudenvuodenpäivänä susi vieraili kahteen otteeseen asutun kiinteistön pihalla ja käyttäytyi pelkäämättömästi lähimmillään kolmen metrin päässä ihmisestä. Siksi Lounais-Suomen poliisi antoi vuodenvaihteen jälkeen poliisilakiin perustuvan lopetusmääräyksen vaaraa aiheuttavan eläinyksilön poistamiseksi.
Poliisin mukaan tilannetta ja toimenpiteen vaikutusta seurataan edelleen.