"Alueteatterihankkeen kariutuminen on yksi traumaattisin episodi Porin teatterin pitkässä historiassa"
FT Risto Ojanen on kirjoittanut järkälemäisen kaksiosaisen teoksen Porin Teatterin esityksistä 1931–2021. Kokonaisuus käsittää noin 800 näytelmää.
Tarja Tiilimäki
Porin Teatterin kahviossa istuu myhäilevä mies. Syy moiseen on lähes höyryävän uunituore Naissankarista Idän pikajunan arvoitukseen -teos, joka komeilee kahvion pöydällä. Teos juhlistaa omalta osaltaan myös Suomalaista teatteria, joka perustettiin Porissa 150 vuotta sitten. Ajatus kirjasta sai alkunsa vuonna 2014.
– Silloinen Porin Teatterisäätiön puheenjohtaja Matti Mäntylä kysyi, että rupeaisinko tämmöiseen hommaan. Minä tietysti ihan älyttömänä jeesmiehenä suostuin. Siinä vaiheessa en todellakaan ajatellut, että tästä kehkeytyisi lähes tuhatsivuinen teos, varsinkin kun alun perin oli ajatus vihkosesta, joka jatkaisi siitä, mihin Marja-Liisa Lampisen Porin Teatteritoiminnan historia 1848–1973 päättyi.
Samaan aikaan Porin Teatterin mittava remontti oli alkamassa ja arkistomateriaali oli pakattuna pahvilaatikoihin ja se oli kolmessa eri paikassa.
– Onneksi sain apuja materiaalin läpikäymiseen Yliopistokeskuksesta, muuten en olisi päässyt puusta pitkään. Kaikkein suurin ja tärkein lähdeaineisto olivat kuitenkin vanhat lehdet ja niiden teatteriarviot, joita kahlasin läpi kaupunginkirjastossa.
Teos keskittyy teatterin ohjelmistoihin ja esityksiin. 90 vuoden historiaa käydään kronologisesti läpi johtajakausittain. Ajanjaksolle mahtuu niin taloudellisia vaikeuksia ja pettymyksiä kuin myös menestysnäytelmiä ja pienimuotoisia teatteritaiteen helmiä.
1970-luvulla tuli lunta tupaan, kun Porin Teatterin pääsy mukaan alueteatteriorganisaatioon valtion näyttämötaidetoimikunnan toimesta torpattiin. Käytännössä alueteatteriksi hyväksyminen olisi tarkoittanut sitä, että Porin Teatteri olisi tehnyt muun muassa vierailuja lähialueen paikkakunnille.
– Suunnitelmat olivat jo pitkällä homman toteuttamiseen. Näyttämötaidetoimikunnan viesti siitä, ettei Porin Teatteria ole koskaan edes harkittu alueteatteriksi, oli henkisesti musertava. Alueteatterihankkeen kariutuminen on yksi traumaattisin episodi Porin teatterin pitkässä historiassa.
Ojasen mukaan sellaista viisastenkiveä ei ole keksittykään, jonka avulla voisi ennustaa mikä esitys myy ja mikä ei. Yksi ohjelmistosuunnittelun kulmakivi on säilynyt 30-luvulta näihin päiviin.
– Musiikkiteatteria pitää olla eli se on periaatteessa ohjelmiston varma nakki, joka on talouden perusta. Pakko myöntää, että oman johtajakauteni 1997–99 loppuvaiheessa ohjelmistosuunnittelussa narahdimme juuri tähän eli jätimme musiikkiteatterin väliin. Keskityimme laadukkaisiin puhenäytelmiin, jotka eivät kuitenkaan vetäneet yleisöä. Näin ollen perinnöksi jäi seuraajalleni repsottava talous.
Yleisömenestyksellä mitattuna yksi on edelleen ylitse muiden: Tapio Parkkisen Pumpulitehtaan Ullan (1977) näki 43 500 ihmistä.
– Se on puhenäytelmälle tavaton määrä. Aiheeltaan se puhutteli porilaisyleisöä ja roolihenkilöt olivat uskottavia.
Ojanen tunnustautuu pienimuotoisen teatterin ihailijaksi. Esimerkkinä hän mainitsee Vesa Haltsosen toteuttaman hienon tulkinnan Gogolin Pähkähullun päiväkirjasta, joka oli yksi niistä näytelmistä, jotka näyttelijät saivat itse valita ja toteuttaa teatterin remontin kuluessa.
– Teatterin lumo ja merkitys perustuu siihen, että näyttämöllä on ihminen, joka välittää tarinaa ja tunteita katsojalle; ihmiseltä ihmiselle oli tyylilaji sitten mikä tahansa.
Porin Teatterin tulevaisuuteen Risto Ojanen suhtautuu valoisin mielin.
Korjattu juttuun 20.10. klo 11.15 seuraavat kohdat: Edellisen historian kirjoittajan nimeksi Marja-Liisa Lampinen (ei Marja-Riitta), Pumpulitehtaan Ullan katsojamääräksi 43 500 (ei 34 500), alueteatterihanke torpedoitiin 1970-luvulla (ei 1960-luvulla).

