Pau­lii­na Vil­pak­ka

Har­val­la on sa­man­tyy­li­siä yh­tei­siä muis­to­ja isän ja tyt­tä­ren vä­li­sis­tä het­kis­tä, kuin Pe­ter-Se­bas­ti­an Leh­to­sel­la ja hä­nen tyt­tä­rel­lään Un­nal­la. Nuo­ri nei­ti pää­si tänä syk­sy­nä en­sim­mäis­tä ker­taa Po­rin Te­at­te­rin la­val­le esiin­ty­mään näy­tel­mäs­sä Kaa­sua ko­mi­sa­rio Pal­mu, jos­sa isäl­lä­kin on roo­li.

Näy­tel­män en­si-il­ta osui syys­lo­ma­vii­kol­le. Kun siis ka­ve­rit kou­lus­sa ker­toi­vat syys­lo­mas­taan, 9-vuo­ti­as Un­na sai ker­toa ol­leen­sa muun lo­ma­puu­han li­säk­si töis­sä. Un­nan elä­män en­sim­mäi­nen roo­li on pos­tin­kan­ta­ja, mut­ta hä­net näh­dään myös yl­lät­tä­väs­sä li­sä­roo­lis­sa ta­ri­nan tii­mel­lyk­ses­sä.

En­siin­ty­mi­ses­tä Un­nal­la on jo ai­kai­sem­paa­kin ko­ke­mus­ta, sil­lä hän har­ras­taa voi­mis­te­lua sekä tans­sia. Sil­ti rei­pas­ta nuor­ta nei­tiä ot­ti ko­vil­le, kun en­sim­mäi­ses­sä näy­tök­ses­sä kie­li me­ni­kin sol­muun, ja vuo­ro­sa­nat tu­li­vat ulos hie­man vää­rin päin. On­nek­si isä oli lä­hel­lä loh­dut­ta­mas­sa.

– Sain sii­nä ker­toa, et­tä se on sitä te­at­te­rin ydin­tä, et­tei kaik­ki mene täy­del­li­ses­ti. It­se sain en­sim­mäi­ses­tä roo­lis­ta­ni har­ras­ta­ja­te­at­te­ris­sa hir­ve­ät hau­kut leh­ti­ar­vos­te­lus­sa. Sil­loin oli­sin voi­nut luo­vut­taa, mut­ta sen si­jaan pää­tin pääs­tä yli, Pe­ter muis­te­lee.

Seu­raa­vas­sa näy­tök­ses­sä Un­nan­kin vuo­ro­sa­nat jo on­nis­tui­vat. Näy­tök­set ovat läh­te­neet rul­laa­maan niin hy­vin, et­tä nuo­ri näyt­te­li­jä­tär oli­si la­val­la mie­lel­lään vaik­ka use­am­min­kin.

Näyt­te­li­jä­van­hem­pien ty­tär on osoit­ta­nut kiin­nos­tus­ta te­at­te­riin jo hy­vin nuo­res­ta as­ti. Pe­ter muis­te­lee, kuin­ka Un­na 3-vuo­ti­aa­na is­tui kat­so­mas­sa kol­men tun­nin mit­tai­sen ai­kuis­ten näy­tel­män Sär­ke­lä It­te alus­ta lop­puun täy­sin kes­kit­ty­nees­ti. Ei­kä yk­si ker­ta riit­tä­nyt, vaan näy­tök­sis­sä piti käy­dä vii­des­ti.

– Te­at­te­rin­joh­ta­ja huo­ma­si sen, ja kävi päi­vit­te­le­mäs­sä, et­tei tuo ole nor­maa­lia, Pe­ter muis­te­lee hu­vit­tu­nee­na.

Isän näyt­te­le­mis­tä Un­na ja hä­nen iso­vel­jen­sä Nooa ovat näh­neet vuo­sien var­rel­la luon­nol­li­ses­ti pal­jon­kin. Koko per­heen esi­tyk­siä, ku­ten Peu­ka­loi­sen ret­ket, Ää­ni­ros­vo ja Me Ros­vo­lat, on näh­ty usei­ta kym­me­niä ker­to­ja. Yk­si Un­nan suo­si­keis­ta oli ai­koi­naan Iso kilt­ti jät­ti­läi­nen, jos­ta tuli niin tär­keä, et­tä sen päät­ty­mis­tä piti sur­ra to­sis­saan.

Un­nan mie­les­tä isän am­mat­ti näyt­te­li­jä­nä on hie­noa, mut­ta myös ta­val­lis­ta, kos­ka ty­tär on sii­hen tot­tu­nut. Yk­si Un­nan tä­män hetken toi­ve­am­mateis­ta on tul­la näyt­te­li­jäk­si.

Pe­ter oli juu­ri tyt­tä­ren­sä ikäi­nen, 9-vuo­ti­as, kun al­koi aa­vis­taa, et­tä hä­nes­tä voi­si jo­nain päi­vä­nä tul­la eh­kä näyt­te­li­jä. Hän teki ka­ve­rei­den­sa kans­sa kou­lus­sa sket­se­jä, ja sai kuul­la mo­nel­ta ai­kui­sel­ta, et­tä iso­na kan­nat­tai­si ha­kea te­at­te­ri­kou­luun.

– Sket­sien li­säk­si aloim­me kir­joit­taa näy­tel­miä. Lo­pul­ta esi­tyk­sil­lem­me va­rat­tiin vii­kot­tain per­jan­tain äi­din­kie­len­tun­nis­ta ko­ko­nai­nen tun­ti.

Isyys ja avi­o­mie­he­nä ole­mi­nen on ny­ky­ään Pe­te­ril­le kaik­ki kai­kes­sa.

– Sii­nä on elä­män tär­kein kut­su­mus ja mis­sio. En­nen isäk­si tu­le­mis­ta tär­keys­jär­jes­tyk­ses­sä yk­kö­se­nä oli jos­kus te­at­te­ri. Ny­ky­ään se on jos­sain si­jal­la 15–20. Kun ar­vo­jär­jes­tys on oi­kea, työ­kin su­juu pal­jon pa­rem­min, näyt­te­li­jä to­te­aa.

Van­hem­pa­na Pe­ter ha­lu­aa var­jel­la las­ten­sa maa­il­maa, mie­li­ku­vi­tus­ta ja leik­ki­mis­tä di­gi­a­jan hait­ta­vai­ku­tuk­sil­ta. Kän­ny­kän tui­jot­ta­mi­sen si­jaan hän kan­nus­taa lap­si­aan lu­ke­maan. Un­nal­le kir­jat mais­tu­vat­kin hy­vin, ja täl­lä het­kel­lä par­hai­ten up­po­a­vat Sint­tu-hep­pa­kir­jat.

Isän­päi­vää per­hees­sä on ta­vat­tu juh­lis­taa pe­rin­tei­seen tyy­liin he­rät­tä­mäl­lä isä on­nen­toi­vo­tuk­sin, sekä it­se teh­dyin kor­tein ja lah­join. Pe­te­rin Han­na-vai­mo on kova lei­po­maan, jo­ten kak­ku­a­kin on mah­dol­li­ses­ti lu­vas­sa. Juh­la­päi­vää vie­te­tään ko­to­sal­la, jos­sa ar­jen ryt­miä sa­ne­lee myös Un­nan vuo­den ja yh­dek­sän kuu­kau­den ikäi­nen pik­ku­ve­li To­bia.