Moni ei tie­dä, kuin­ka toi­sis­taan riip­pu­vai­nen pa­ri­val­jak­ko ovat sie­net ja met­sät. Niin riip­pu­vai­nen, et­tä poh­joi­sen ka­rus­ta maa­pe­räs­tä puut­tui­si­vat ha­vu­met­sät tyys­tin il­man sie­niä. Met­sät ja sie­net ovat ke­hit­ty­neet yh­tey­des­sä, ja met­sä­ta­lou­den kan­nal­ta on oleel­lis­ta, et­tä pui­den sie­ni­juu­ret säi­ly­vät ter­vee­nä. Muun mu­as­sa tä­män ai­he­pii­rin ym­pä­ril­tä Win­No­van met­sä­o­pis­tos­sa luon­to­kar­toit­ta­jia opet­ta­va Jan­ne Lam­po­lah­ti lu­en­noi Län­si-Suo­men Met­sä­päi­vil­lä 27.-28. elo­kuu­ta.

– Jos kuu­sik­koa tai män­nik­köä kai­vaa, huo­maa, et­tä met­sä­maa­ta on vain kym­me­ni­sen sent­tiä. Sen jäl­keen esiin tu­lee­kin jo ka­rua ki­ven­näis­maa­ta. Mi­ten on mah­dol­lis­ta, et­tä val­ta­va puu kas­vaa sii­nä? Sie­net ovat vas­taus.

Lam­po­lah­ti ker­too, et­tä ylei­sin syy, mik­si män­nyn­tai­mi kuo­lee on se, et­tä se ei syys­tä tai toi­ses­ta ole saa­nut ym­pä­ril­leen sie­ni­rih­mas­toa. Sie­ni ha­joit­taa kuol­leet kas­vi­ai­nek­set ja pa­laut­taa ra­vin­teet kier­toon. Li­säk­si se pi­dät­tää vet­tä te­hok­kaas­ti. Puu puo­les­taan an­taa sie­nel­le so­ke­rei­ta kii­tok­sek­si. Myös muut met­sä­kas­vit, ku­ten mus­ti­kat ja puo­lu­kat sekä jopa hei­nät tar­vit­se­vat sie­niys­tä­vi­ään.

Yh­del­lä sie­niyk­si­löl­lä voi ol­la jopa heh­taa­rien ko­koi­nen rih­mas­to, joka kul­kee nä­ky­mät­tö­mis­sä maan al­la. Se osa joka sie­nes­tä nä­kyy, on iti­öe­mä, jon­ka sie­ni kas­vat­taa li­sään­ty­äk­seen. Ih­mi­nen poi­mii sie­ni­ko­riin­sa juu­ri­kin sie­nen iti­öe­män. Sie­nen iti­öe­mä mais­tuu myös mo­nil­le eläi­mil­le, ku­ten esi­mer­kik­si hir­vil­le, peu­roil­le, po­roil­le, su­pi­koi­ril­le ja ora­vil­le.

– Ora­va osaa jopa kui­va­ta sie­niä. Se kul­jet­taa ne suus­saan män­nyn lat­vaan ok­san­haa­raan, ja käy siel­tä syö­mäs­sä, Lam­po­lah­ti ker­too.

Tie­tyn­tyyp­pi­set sie­net kas­va­vat tie­tyn­tyyp­pis­ten pui­den lä­his­töl­lä. Män­nyl­lä on omat sie­nen­sä ja kuu­sel­la oman­sa. Ko­ke­nut sie­nes­tä­jä tie­tää tä­män. Esi­mer­kik­si sup­pi­lo­vah­ve­roi­ta löy­tyy kuu­si­kois­ta. Haa­vi­kos­ta puo­les­taan löy­tyy muun mu­as­sa kel­ta­val­mus­kaa ja haa­van­pu­nik­ki­tat­tia.

Ih­mi­sel­lä on mer­kit­tä­väs­ti vä­hem­män tie­toa sie­nis­tä, kuin esi­mer­kik­si eläi­mis­tä ja kas­veis­ta. Suo­mes­sa on usei­ta tu­han­sia sie­ni­la­je­ja, ja uu­sia on san­gen help­po löy­tää. Nii­den jouk­koon kuu­lu­vat myös niin sa­no­tut mik­ro­sie­net, jot­ka näyt­täy­ty­vät ih­mi­sel­le esi­mer­kik­si mus­ti­na ho­me­pilk­kui­na tai vaa­le­a­na verk­ko­na kas­vin ok­sil­la. Myös iti­öe­män te­ke­viä sie­niä on Suo­mes­sa tu­han­sia. Usein nii­den­kin jou­kos­sa on sel­lai­sia, joi­ta ko­ke­nut­kaan sie­nes­tä­jä ei ole kos­kaan en­nen näh­nyt.

Ylei­sim­mät syö­tä­vät sie­net, eli niin sa­no­tut kaup­pa­sie­net oli­si hyvä jo­kai­sen ope­tel­la tun­nis­ta­maan. Nii­tä ovat muun mu­as­sa kant­ta­rel­li, sup­pi­lo­vah­ve­ro ja herk­ku­tat­ti. Lam­po­lah­ti muis­tut­taa, et­tä sie­ni­la­je­ja, joi­ta voi löy­tää ker­ral­la isom­man sat­sin poi­mit­ta­vak­si on Suo­mes­sa vain kol­mi­sen­kym­men­tä.

Lam­po­lah­ti har­mit­te­lee, et­tä sie­nes­tä­mi­sen pe­rin­ne tun­tuu ny­ky­ai­ka­na kat­ken­neen. Sie­net ovat eri­no­mai­sia vi­ta­mii­nien ja ki­ven­näi­sai­nei­den läh­tei­tä. Ne ovat täy­sin ras­vat­to­mia, mut­ta pro­tei­i­nia sen si­jaan sie­nis­tä löy­tyy. Sie­net si­säl­tä­vät myös sie­ni­so­ke­ria, jol­le osa ih­mi­sis­tä on al­ler­gi­nen. Ylei­sim­mät ta­vat säi­löä sie­niä ovat pa­kas­ta­mi­nen tai kui­vaa­mi­nen. Lam­po­lah­den mu­kaan esi­mer­kik­si ha­pe­roi­den ja mo­nien tat­tien koh­dal­la kui­vaa­mi­nen jopa pa­ran­taa nii­den aro­mik­kuut­ta.

Myrk­ky­sie­ni­ä­kin Suo­mes­ta löy­tyy. Sie­nien myr­kyl­li­syys tar­koit­taa useim­mi­ten sitä, et­tä sie­ni är­syt­tää suo­lis­toa ja lait­taa vat­san se­kai­sin. Ruo­ka­sie­nil­tä näyt­tä­viä vää­riä sie­niä pi­tää osa­ta vält­tää sen­kin vuok­si, et­tä yk­si­kin pa­han­ma­kui­nen sie­ni pan­nul­la pi­laa koko kas­tik­keen maun. Suo­mes­ta löy­tyy myös muu­ta­mia niin tap­pa­van myr­kyl­li­siä la­je­ja, et­tä yk­si­kin syö­ty sie­ni voi vie­dä ih­mi­sel­tä hen­gen. Näis­tä tun­ne­tuin lie­nee val­ko­kär­päs­sie­ni, jota kut­su­taan eng­lan­nik­si osu­vas­ti ni­mel­lä de­aths an­gel. Ko­ko­naan val­koi­sen, tai pääl­tä hie­man ker­man­vaa­le­an val­ko­kär­päs­sie­nen erot­taa muis­ta vaa­leis­ta sie­nis­tä sil­lä, et­tä myös sen hel­tat ovat val­koi­set. Hyvä sie­nes­tä­jän pe­ri­aa­te on, et­tei syö kos­kaan täy­sin val­koi­sia sie­niä. Sil­loin ei ole vaa­raa, et­tä tu­li­si va­hin­gos­sa syö­neek­si val­ko­kär­päs­sien­tä. Myös kor­va­sie­ni on tuo­ree­na tap­pa­van myr­kyl­li­nen. Mut­ta oi­kein kä­si­tel­ty­nä, kei­tet­ty­nä tai kui­vat­tu­na ve­si­liu­koi­nen myrk­ky pois­tuu ja kor­va­sie­nen­kin voi syö­dä.

Lam­po­lah­ti pa­hoin pel­kää, et­tä sie­ni­sa­to jää tänä ke­sä­nä vä­häi­sek­si kuu­muu­den ja kui­vuu­den vuok­si. Hän huo­kaa, et­tä ai­na­kin ha­pe­roi­den sato jäi lä­hes ko­ko­naan vä­lis­tä, sil­lä ne ovat pää­o­sin ke­sä­sie­niä. Sie­net tu­le­vat ja me­ne­vät no­pe­as­ti. Hy­väl­lä sie­ni­ke­lil­lä uu­sia sie­niä il­mes­tyy met­sään joka aa­mu. Toi­set la­jeis­ta pi­laan­tu­vat jo pa­ris­sa päi­väs­sä, kun taas toi­set kes­tä­vät vii­kon­kin. Maan al­ta esiin pon­nis­taak­seen sie­net tar­vit­se­vat use­am­pia pe­räk­käi­siä sa­de­päi­viä. Sie­nes­tä­jän on­kin hyvä pi­tää sil­mäl­lä val­lit­se­vaa sää­ti­laa.

– Ei tule ”sie­niä sa­teel­la”, vaan sa­teen jäl­keen, Lam­po­lah­ti kor­jaa van­haa sa­nan­las­kua.

Men­nei­syy­des­sä ke­sä­kuu­kau­det oli­vat sa­tei­sia kuu­kau­sia, ja sik­si ne oli­vat myös hy­viä sie­nes­tys­kuu­kau­sia. Ny­ky­ään sie­ni­sa­toa jou­du­taan usein odot­ta­maan syk­syyn, mikä ker­too il­mas­ton­muu­tok­ses­ta. Hätä ei ole kui­ten­kaan tä­män nä­köi­nen. Lo­ka­kuus­sa on hui­pus­saan muun mu­as­sa sup­pi­lo­vah­ve­roi­den sato. Moni sie­nes­tää sup­pi­lo­vah­ve­roi­ta jo syys­kuus­sa, vaik­ka sato on sil­loin vas­ta al­ka­mas­sa.

–  Suo­ma­lai­nen sie­nien­poi­min­ta on syys­tä tai toi­ses­ta kes­kit­ty­nyt vah­vas­ti elo-syys­kuul­le, ja sitä myö­häi­sem­mät sie­net ovat mo­nel­le tun­te­mat­to­mia. Lo­ka­kuu­kin on kui­ten­kin ai­van lois­ta­va sie­nes­tys­kuu­kau­si. Sil­loin voi poi­mia sup­pi­lo­vah­ve­ron li­säk­si myös esi­mer­kik­si vii­ru­val­mus­kaa ja män­nyn­lep­pä­rous­kua, jot­ka ovat mo­lem­mat hel­pos­ti tun­nis­tet­ta­via la­je­ja.

Ruo­ka­sie­net viih­ty­vät hy­vin ta­lous­met­sis­sä. Met­säi­sel­lä alu­eel­la asu­va voi löy­tää pal­jon syö­tä­vää myös omien pi­ha­puit­ten al­ta. Li­säk­si mo­nen pi­ha­nur­mel­la kas­vaa pien­tä, mo­ni­lu­kuis­ta nur­mi­na­hi­kas­ta, joka on hyvä kas­ti­ke­sie­ni. Lam­po­lah­ti ku­vai­lee sen tuok­sua si­pu­lin kal­tai­sek­si. Ha­ju­ais­ti on­kin yk­si tär­keä kei­no, jol­la sie­niä tun­nis­te­taan. Sie­ni­har­ras­tuk­ses­ta in­nos­tu­neet ovat usein hy­vin ais­tik­kai­ta ih­mi­siä.

– Esi­mer­kik­si si­ku­ri­rous­kus­sa on sel­vä cur­ryn tuok­su, joka le­vi­ää koko asun­toon sie­niä pais­tel­les­sa. Jos tyk­kää in­ti­a­lai­ses­ta keit­ti­ös­tä, kan­nat­taa poi­mia si­ku­ri­rous­kua, Lam­po­lah­ti vink­kaa.

Sie­nien la­jin­mää­ri­tys­pal­ve­lu Län­si-Suo­men Met­sä­päi­vil­lä

Tuo miel­tä as­kar­rut­ta­va sie­ni Jan­ne Lam­po­lah­den tun­nis­tet­ta­vak­si! (Huom., la­jia ei tun­nis­te­ta ku­vis­ta, vaan ylei­söä pyy­de­tään ot­ta­maan oi­kei­ta sie­niä mu­kaan­sa.)

Met­sä­päi­vil­lä luon­to­e­lä­myk­siä koko per­heel­le

Län­si-Suo­men Met­sä­päi­vät tar­jo­aa mie­len­kiin­tois­ta näh­tä­vää ja ko­et­ta­vaa am­mat­ti­lais­ten li­säk­si myös muul­le ylei­söl­le. Lap­sil­le haus­ko­ja jut­tu­ja löy­tyy esi­mer­kik­si Win­No­van pis­teel­tä. Met­sä­ko­ne­si­mu­laat­to­ris­sa pää­see tes­taa­maan, mil­tä tun­tuu is­tua met­sä­ko­neen ra­tis­sa ja kaa­taa suu­ria pui­ta. Ver­tai­lun vuok­si voi ki­vu­ta ihan oi­ke­an­kin ajo­ko­neen kyy­tiin. Yleis­tä luon­to­tie­tä­mys­tä puo­les­taan mi­ta­taan Win­No­van met­sä- ja luon­to­ai­hei­sel­la tai­to­ra­dal­la. Per­heen pie­nim­piä rie­mas­tut­taa myös vei­keä Tai­ta­ja-mas­kot­ti Skil­ly. Met­sä­päi­vil­lä on myös po­ni­rat­sas­tus­ta ja muu­ta mu­ka­vaa.

Teks­ti ja ku­vat: Pau­lii­na Vil­pak­ka