AS­KO TAN­HU­AN­PÄÄ

Tä­män ju­tun kir­joit­ta­ja muis­taa hä­net jo Rau­man poi­ka­ly­se­on lau­teil­ta, moni muu taas le­gen­daa­ri­sen The Jou­lu­ka­len­te­rin tont­tu Toi­vo­na tai pa­ha­na Nä­sä­nä. Tans­si­la­vo­ja ra­kas­ta­val­le suu­rel­le Suo­men kan­sal­le hän on Seit­se­män Sei­nä­hul­lua- ja Fin­lan­ders -yh­ty­ei­den tor­ven­soit­ta­ja ja sel­lai­se­na hä­net tul­laan myös muis­ta­maan.

Hän on Kari Leh­to­mä­ki, ny­kyi­sin vi­ral­li­ses­ti elä­ke­mies, ko­ti­kau­pun­gis­saan Rau­mal­la yk­sin­ker­tai­ses­ti Kunu vaan. Se nimi on seu­ran­nut mu­ka­na vä­hä­po­jas­ta läh­tien, ei­kä nimi tun­ne­tus­ti mies­tä pa­hen­na.

Pa­la­taan kui­ten­kin het­kek­si ajas­sa taak­se­päin eli het­kiin, mis­tä kaik­ki al­koi.

– Mi­nun tie­ni am­mat­ti­muu­si­kok­si al­koi sa­mas­ta pai­kas­ta, mis­tä mo­nen muun­kin rau­ma­lais­soit­ta­jan tie eli Pert­ti ”Pepe” Ja­lo­sen joh­ta­mas­ta Rau­man Poi­ka­soit­to­kun­nas­ta. Asuin Lön­nst­rö­min pa­ra­keis­sa Kai­vo­puis­ton­tiel­lä ja siel­tä läh­din Juk­ka ”Vir­ne” Vir­nek­sen ja Sep­po Num­mi­sen kans­sa Pe­pen kou­luun, ker­taa Leh­to­mä­ki.

– En­sim­mäi­nen soit­ti­me­ni oli B-kor­net­ti, jon­ka rä­kä­vent­tii­li oli pai­kat­tu pu­ru­ku­mil­la. Mi­nul­la oli sil­loin jo ko­vin ää­ni ja sain va­li­ta tor­ven en­sim­mäi­se­nä. Us­ko vaan, mut­ta tun­sin ole­va­ni Rin Tin Ti­nin jak­so­jen alus­sa tor­veen­sa pu­hal­ta­nut sig­naa­li­tor­ven­soit­ta­ja, hän pal­jas­taa.

– Kou­lu­ai­ka­na ku­vi­oi­hin tuli mu­kaan sit­ten toi­sen­lai­nen mu­siik­ki. Sal­mi­vuo­ren Säp­pä­nä-vai­naan kans­sa tree­nat­tiin Ner­vous Bre­ak­down -yh­ty­ees­sä Rol­la­rei­ta ja Su­vik­kaan Jop­pen So­no­ra Swin­gis­sä pääs­tiin jopa it­sen­sä Pepe Wil­l­ber­gin lämp­pä­rik­si Rau­man­lin­naan, Leh­to­mä­ki muis­taa.

Kunu Leh­to­mä­en ikä­mit­ta­ri oli eh­ti­nyt 16 vuo­teen, kun Rau­man kan­sa­lai­so­pis­ton Big Ban­dia joh­ta­nut Simo Nie­mi pyy­si nuor­ta pu­hal­ta­jaa mu­kaan Toke Ha­ri­o­lan bän­diin. En­sim­mäi­nen keik­ka oli Mes­ti­län la­val­la.

– Sil­lä tiel­lä olen edel­leen­kin, vaik­ka rok­ki­ka­ve­rit ve­ti­vät­kin her­neen ne­nään, kun läh­din hump­pa­hom­miin, nau­raa­hö­räh­tää Leh­to­mä­ki.

Op­pia oi­ke­aop­pi­seen soit­ta­mi­seen Leh­to­mä­ki muis­taa saa­neen­sa muun mu­as­sa toi­sel­ta Poi­ka­soit­to­kun­nan kas­va­til­ta eli Rei­jo ”Tak­ku” Yli­sel­tä.

– Tak­ku jos kuka tie­si, mi­ten syl­je­tään tor­veen, kuu­lu­vat ke­hut ka­ve­ril­le.

Am­mat­ti­muu­sik­ko Kunu Leh­to­mä­es­tä tuli kui­ten­kin vas­ta vuon­na 1990, mitä en­nen hän oli eh­ti­nyt työs­ken­nel­lä pu­he­li­na­sen­ta­ja­na jo 17 vuo­den ajan. Ha­ri­o­la­xin har­ras­ta­ja­soit­ta­ja­vuo­sia (1975–1990) seu­ra­si kuu­si vuot­ta Seit­se­mäs­sä Sei­nä­hul­lus­sa, mis­tä Kunu siir­tyi rau­ma­lai­sen Jus­si Eriks­so­nin ti­lal­le 1996.

– Kuu­si ke­sää ol­tiin Hul­lu­jen kans­sa Lin­nan­mä­en UIT:ssa­kin. 1997 en­sim­mäi­sen ker­ran esi­tet­ty Juk­ka Vir­ta­sen The Jou­lu­ka­len­te­ri oli suo­ra jat­ku­mo niil­le ke­sil­le.

Fin­lan­der­sin ri­veis­sä Leh­to­mä­ki op­pi tie­tä­mään, mis­tä soit­ta­jan lei­pä oi­ke­as­ti tu­lee. Keik­ko­ja vuo­des­sa oli kes­ki­mää­rin 170 ja sii­hen vie­lä le­vyn­te­ke­mi­set pääl­le. Kaik­ki­aan hän las­kee ol­leen­sa mu­ka­na ai­na­kin 15 uu­den pit­kä­soi­ton te­ke­mi­ses­sä.

– Jos­kus kier­tä­mi­nen tun­tui hie­nol­ta, mut­ta vuo­sien vie­ries­sä ho­tel­leis­sa asu­mi­nen al­koi puu­dut­taa. Nyt olen saa­nut ihan oi­ke­as­ti kik­se­jä sii­tä, et­tä ka­len­te­ri­ni mu­kaan oli­sin vie­lä­kin maan­tien­pääl­lä Fin­lan­der­sin kans­sa. Ko­ro­na tuli kui­ten­kin vä­liin ja alun pe­rin ju­han­nuk­seen suun­ni­tel­tu elä­ke­pa­pan elä­mä al­koi­kin jo 13.3. Jos joku oli­si sil­loin Van­taan Tu­li­suu­del­man kei­kan jäl­keen sa­no­nut, et­tä se oli sii­nä, en oli­si iki­nä us­ko­nut, Leh­to­mä­ki va­kuut­taa.

– Saa­tan minä toki vie­lä­kin jos­kus läh­teä Fink­ku­jen mu­kaan, jos tar­vi­taan tuu­raa­jaa. Pil­le­jä ei ole suin­kaan tar­koi­tus pis­tää pus­siin, vaan ne ovat käy­tös­sä var­maan mel­kein päi­vit­täin. Tor­ven­soit­ta­jan on pak­ko tree­na­ta, jot­ta huul­ten li­hak­set ei­vät me­ne­tä muis­ti­aan. Ja jos ker­ran tree­naan, voin var­mas­ti läm­mi­tel­lä Rau­mal­la­kin van­ho­jen ka­ve­rien kans­sa, hän suun­nit­te­lee.