Kat­ri Mä­en­pää

Emil Ce­derc­reut­zin mu­seossa Har­ja­val­las­sa avau­tui vii­kon­lop­pu­na Jus­si Ve­sa­sen näyt­te­ly, joka kan­taa ni­meä Va­lon vuo­det. Ky­sees­sä on ul­vi­la­lai­sen, pa­let­ti­veit­si­tek­nii­kas­taan tun­ne­tun tai­de­maa­la­rin elä­män­työ­näyt­te­ly, joka jär­jes­te­tään noin 50 vuot­ta kes­tä­neen am­mat­ti­lai­su­ran kun­ni­ak­si. Ve­sa­nen ker­too, et­tä näyt­te­lyä on val­mis­tel­tu kah­den vuo­den ajan.

– Alun pe­rin oli aja­tuk­se­na, et­tä näyt­te­ly oli­si ret­ros­pek­tii­vi­nen. En kui­ten­kaan ha­lun­nut sel­lais­ta jär­jes­tää, kos­ka omas­ta mie­les­tä­ni al­ku­vuo­sien työt ovat hei­kom­pi­ta­soi­sia. Ja kos­ka olen ai­na it­se­ni elät­tä­nyt tai­teel­la, oli­si van­ho­jen tau­lu­jen et­si­mi­nen ja lai­naa­mi­nen ol­lut työ­läs­tä.

Sen si­jaan Va­lon vuo­det näyt­te­ly kes­kit­tyy ny­ky­tuo­tan­toon.

– Olen työs­ken­nel­lyt suu­rin piir­tein yh­tä pal­jon kuin en­nen­kin ja luu­len, et­tä olen saa­nut näi­hin töi­hi­ni uut­ta ulot­tu­vuut­ta. Ha­lu­an maa­lauk­sis­sa­ni ylis­tää luon­non­va­rai­sen elä­män ilo­ja hoh­ta­vas­sa va­los­sa. Ku­vai­sin töi­tä­ni jon­kin­lai­sik­si vä­ri­har­mo­ni­oik­si ja eh­kä vii­me ai­koi­na tau­lui­hi­ni on tul­lut jopa ru­nol­lis­ta si­säl­töä.

Jus­si Ve­sa­sel­le tai­de­maa­la­ri on ol­lut kut­su­mu­sam­mat­ti ai­na. 15-vuo­ti­aa­na hän aloit­ti opin­not Po­rin tai­de­kou­lus­sa.

– En osan­nut kos­kaan aja­tel­la muu­ta kuin tai­tei­li­jan uraa, vaik­ka kan­sa­kou­lun opet­ta­ja oli sitä miel­tä, et­tä mi­nus­ta pi­täi­si tul­la näyt­te­li­jä. Kiin­nos­tus si­tä­kin koh­taan on ol­lut ole­mas­sa ai­na, mut­ta ku­va­tai­de on ai­na ol­lut elä­mäs­sä­ni en­sim­mäi­sel­lä si­jal­la. Sen jäl­keen tu­lee te­at­te­ri ja sit­ten vas­ta mu­siik­ki.

Po­ris­ta ko­toi­sin ole­va Ve­sa­nen on saa­nut lah­jat tai­tee­seen ve­ren­pe­rin­tö­nä. Hä­nen äi­tin­sä on myös ai­na maa­lan­nut tai­det­ta ja kuu­lui­sia tai­tei­li­joi­ta on su­vus­sa sekä äi­din et­tä isän puo­lel­ta.

– Serk­ku­poi­ka­ni on yk­si Eu­roo­pan kuu­lui­sim­mis­ta la­si­tai­tei­li­jois­ta, ja sen li­säk­si su­vus­sa on myös ol­lut te­at­te­ri­tai­teen edus­ta­jia. Esi­mer­kik­si Vesa-Mat­ti Loi­ri on kau­kais­ta su­kua äi­din puo­lel­ta.

Uran­sa ai­ka­na Ve­sa­nen on teh­nyt usei­ta opin­to­mat­ko­ja esi­mer­kik­si Pie­ta­ris­sa si­jait­se­vaan Ere­mi­taa­sin tai­de­mu­se­oon.

– Yhä edel­leen opis­ke­len uut­ta koko ajan. Vii­mek­si tä­nään olen up­pou­tu­nut imp­res­si­o­nis­tien maa­il­maan.

Am­mat­ti­tai­tei­li­jan ura ei Jus­si Ve­sa­sen mu­kaan ole help­po. Hän on kui­ten­kin on­nis­tu­nut elät­tä­mään it­sen­sä tau­luil­laan.

– Olen yk­si­tyis­ten ih­mis­ten ar­vos­ta­ma tai­tei­li­ja. Saan ol­la to­del­la kii­tol­li­nen mo­nil­le ih­mi­sil­le, jot­ka ovat ol­leet asi­ak­kai­ta­ni jo vuo­si­kau­sia. He ovat pi­tä­neet mi­nut elos­sa ja mah­dol­lis­ta­neet sen, et­tä olen voi­nut 50 vuot­ta teh­dä työ­tä, jota ra­kas­tan.

Ve­sa­sen mie­les­tä tai­de on täyt­tä­nyt teh­tä­vän­sä juu­ri sil­loin, kun teos pää­tyy yk­sit­täi­sen ih­mi­sen ko­din sei­näl­le.

– Vaik­ka tai­de on kei­no il­mais­ta it­se­ään, olen ai­na teh­nyt tai­det­ta muil­le. Vas­ta kun ko­ro­na muut­ti tai­de­kau­pan, olen maa­lan­nut enem­män vain it­sel­le­ni.

Jus­si Ve­sas­ta on ai­na ar­vos­tet­tu vä­reis­tä. Vuo­sien ai­ka­na on kui­ten­kin ol­lut myös kau­sia, jol­loin vä­rien käy­tös­tä on tul­lut myös kri­tiik­kiä.

– Olen ai­na käyt­tä­nyt tau­luis­sa­ni voi­mak­kai­ta vä­re­jä, si­nis­tä, kel­tais­ta ja orans­sia. Jos­sa­kin vai­hees­sa Suo­mes­sa elet­tiin vä­hä­e­leis­tä hil­lit­ty­jen sä­vy­jen ai­kaa, mut­ta ny­kyi­sin tai­tees­sa ar­vos­te­taan taas vä­re­jä enem­män.

Va­lon vuo­det -näyt­te­lyn pys­tyt­tä­mi­nen on vie­nyt Ve­sa­sel­ta vii­me viik­koi­na niin pal­jon ai­kaa, et­tä uu­sien tau­lu­jen maa­laa­mi­nen on ol­lut tau­ol­la.

– Nyt al­kaa olo käy­dä jo le­vot­to­mak­si ja tun­tuu sil­tä, et­tä on pak­ko pääs­tä taas maa­laa­maan. Tämä on am­mat­ti, jos­ta on mah­do­ton jää­dä eläk­keel­le. Mit­kään muut har­ras­tuk­set ei­vät pys­ty kor­vaa­maan maa­laa­mis­ta.

Ve­sa­nen us­koo­kin, et­tä hän tu­lee te­ke­mään tai­det­ta niin pit­kään kuin mah­dol­lis­ta.

– Ret­ros­pek­tii­vi­sen näyt­te­lyn ai­ka on vas­ta sit­ten, kun ura­ni on lop­pu.