Yleisö ja kriitikot palkitsivat Kaurismäen uutuuden Cannesissa pitkillä aplodeilla
Kalle Kinnunen / STT
Aki Kaurismäen uusi Kuolleet lehdet sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla maanantaina alkuillasta Suomen aikaa. Se on ohjaajansa pitkän uran parhaita elokuvia, tyypillisen surumielinen, mutta myös erityisen hauska sekä toiveikas teos.
Yli 2 000-paikkaisen Lumiere-salin yleisö palkitsi elokuvan pitkillä aplodeilla. Canneissa on ollut tapana kellottaa gaalanäytösten suosionosoitusten pituutta, mutta Kuolleiden lehtien kohdalla mittaaminen ei tuota tulosta. Näytöksen jälkeen viitisen minuuttia aplodeja kuunneltuaan ja festivaalipäällikkö Thierry Fremauxin tarjoamaan mikrofoniin kiitokset lausuttuaan ohjaaja nimittäin poistui oma-aloitteisesti salista. Yleensä elokuvantekijöillä on tapana seistä ja pokkuroida paikoillaan, kunnes aplodit lakkaa.
Ensimmäisissä kansainvälisissä kritiikeissä sävy on hyvin positiivinen. Elokuvateollisuuden amerikkalaisen bisneslehden Deadlinen kriitikko Pete Hammond ilmoitti elokuvan olevan suosikkinsa Cannesin koko tämänastisesta ohjelmistosta.
Hän oli nähnyt elokuvan suljetussa pressinäytöksessä ja kertoi sielläkin kriitikoiden antaneen lopuksi aplodit – ensimmäisen kerran tämänvuotisen Cannesin aikana.
– Ihana, ironisesti hauska ja koskettava, Hammond kirjoittaa.
Screenin Jonathan Romneyn mukaan elokuva ei kenties tuo Kaurismäelle uusia faneja, mutta sen kansainvälinen vetovoima tulee olemaan ohjaajan uran aiempien huippujen veroinen.
– Kuolleet lehdet ei kenties sytytä elokuvamaailmaa liekkeihin, mutta sillä on lämmin hohka, Romney kirjoittaa ja kehuu erityisesti näyttelijöitä.
Alma Pöysti näyttelee Ansaa, supermarketin työntekijää, joka saa potkut hyväsydämisyytensä vuoksi. Jussi Vatanen on Holappa, konepajaduunari, joka vie Ansan elokuviin. Rakkaustarinan esteeksi muodostuu Holapan alkoholiongelma.
Kyse on elämän ankeudesta ja siitä, miten sitä voisi helpottaa – taiteella ja rakkaudella. Kestoa on vain tunti ja 20 minuuttia, mikä tekee Kuolleista lehdistä Cannesin kilpasarjan lyhyimmän teoksen. 21 elokuvan kilpasarjassa on pari yli kolmituntistakin järkälettä.
Kuolleet lehdet on siitä poikkeuksellinen Kaurismäki-elokuva, että pääosissa on suomalaisia valtavirtanäyttelijöitä, koko kansan tuttuja: Pöysti teki läpimurtonsa Tovessa, Vatanen on nähty muun muassa yhteensä yli miljoona katsojaa saaneissa Napapiirin sankarit -elokuvissa sekä Putouksessakin.
Mainiossa sivuroolissa on myös Martti Suosalo. Myönnytyksenä kaupallisuudelle ei tunnettujen näyttelijöiden valintaa voi pitää. He uppoavat täysin Kaurismäelle ominaiseen nostalgis-satumaiseen maailmaan.
Helsingin entisissä työväenkaupunginosissa Alppiharjussa, Linjoilla ja Vallilassa kuvatun elokuvan ilme on herkkä yhdistelmä mennyttä ja nykyistä. Kampaukset ja vaatteet ovat 1950-lukulaisia, mutta henkilöillä on kännykät – ei sentään älypuhelimet.
Maustetyttöjen esiintymistä lukuun ottamatta musiikki on vuosikertatavaraa, kuten Olavi Virtaa ja Baddingiä.
Yksi asia kuitenkin sitoo Kuolleet lehdet juuri tähän hetkeen. Maailman ankeus ja ahdistavuus tiivistyy, kun elokuvassa avataan radio, ja sitä kuunnellaan monta kertaa – televisiota ei taida olla keksitty.
Radiosta tulee ainoastaan uutisia Venäjän hirmuteoista ja siviiliuhreista Ukrainassa. Tällaisessa kauheassa maailmassa ihminen luontaisesti hakeutuu eskapismiin, siis musiikin, elokuvien ja Holapan tapauksessa viinan pariin.
Monet kriitikot mainitsivat Ukraina-asian arvosteluissaan. Guardianin Peter Bradshaw teki siitä omat tulkintansa.
– Epäilemättä Kaurismäki haluaa meidän ymmärtävän tietyn seikan: Suomi on Venäjän rajanaapuri. Putinismin pelko ei ole kaukainen asia, kuten se on Britanniassa, Yhdysvalloissa tai Saksassa: Suomelle Putinin joukot ovat lähellä, Bradshaw kirjoittaa neljän tähden arviossaan.
– Sota tuo pilven Suomen hyvinvoinnin ylle, mutta suomalaiset aikovat jatkaa eteenpäin.
