Ampiaisista on myös hyötyä – Ampiaisten yhdyskunnasta vain kuningattaret selviävät seuraavaan vuoteen
Jarmo Vacklin
Ampiaisten yksivuotisesta yhdyskunnasta vain kuningatar selviää talven yli. Näitä talvehtivia kuningattaria voi toisinaan löytää erilaisista paikoista. Kuningatar hakeutuu suojaiseen ja kuivaan paikkaan talvehtimaan, kuten varastoihin ja liitereihin.
Toisinaan voi polttopuiden mukana tulla ampiaisia sisätiloihin. Ampiainen tarttuu polttopuuhun leuoillaan tiukasti kiinni. Mikäli talvilevollaan oleva ampiainen tulee sisälle, se virkoaa horroksesta varsin nopeasti lämpöisessä.
Loppukesällä ampiaispesään syntyy uusi kuningattarien sukupolvi, joka jatkaa yksinään sukua seuraavana kesänä. Pakkasten myötä kuolevat niin vanha kuningatar, työläiset kuin koiraatkin.
Hedelmöittyneet ja paritelleet kuningattaret jatkavat sukua talvilevon jälkeen. Kuningatar rakentaa yksin kennomaisen pesän. Rakentaminen alkaa melkein heti heräämisen jälkeen, kunhan sopiva ja suojainen paikka löytyy. Kuningatar synnyttää munia, joista kehittyy toukkia. Kuningatar hoitaa toukat aikuisiksi yksinään.
Kun tämä ensimmäinen työläisten sukupolvi on aikuistunut, ottavat työläiset pesän kunnostuksen hoitaakseen. Työläisten tehtävänä on myös hoitaa seuraava sukupolvi, mikä helpottaa kuningattaren tehtäviä. Kuningatar keskittyy sitten vain tuottamaan uusia munia ja sukupolvia.
Mikäli kesä on suotuisa ja säät lämpöisiä, niin kuningatar ehtii tekemään useamman uuden sukupolven kesän aikana. Sääoloilla on suuri vaikutus ampiaisten runsauden vaihteluihin.
Pallomaisen ampiaispesän raaka-aine on paperi, jota ampiainen osaa valmistaa lahopuusta. Ne purevat palasia lahonneesta kuivasta puusta ja jauhavat massan hienoksi leuoissaan.
Vaikka ampiaisen pistoja on hyvä varoa, on ampiaisista hyötyä myös ihmiselle. Petona ampiainen käyttää ravintona muita hyönteisiä ja näin hävittää myös monia tuholaishyönteisiä. Hyönteisiä ja muuta liharavintoa ampiainen kuljettaa poikasilleen. Aikuiset käyttävät ravinnokseen enimmäkseen kasvisravintoa ja erilaisia nesteitä.
Myös kasvien pölyttäjänä ampiaiset ovat mehiläisten ohella tärkeitä muiden mesipistiäisten ohella. Tosin ampiainen ei ole aivan mehiläisten veroinen pölyttäjä. Tuuhean karvaiseen ja pörröiseen mehiläiseen tarttuvat siitepölyt paremmin kuin karvattomaan ampiaiseen.
Ampiaiset eivät toki käy kukkia pölyttämässä työkseen, vaan mettä hakiessaan pölyttävät kukkia siinä ohessa. Vaikka ampiainen ja mehiläinen ovat pistiäisiä, ne eivät ole kovin läheistä sukua toisilleen.
Usein ullakoilta ja vastaavista paikoista löytyneet suuret suomupintaiset pesät ovat yleisen ampiaisen tekemiä. Yleinen ampiainen on yksi Suomen kymmenistä ampiaislajeista. Pallomaisia pesiä tekevätmyös erakkoina elävät muurariampiaiset. Kuva: Jarmo Vacklin
Rakennusten räystäistä ja oksista roikkuvat pallomaiset pesät kuuluvat juuri yhdyskunta-ampiaisille. Silti suurin osa ampiaisista on yksineläviä erakoita, jotka pesivät puiden rakosissa ja koloissa tai puiden juurakoissa. Näitä ampiaisia kutsutaan erakkoampiaisiksi.
Osa lajeista pesii myös maapesissä. Nämä lajit reagoivat varsin ärhäkästi häirintään, kuten maan tärähtelyyn ja voivat herkästi hyökätä myös ihmisen päälle. Joten tälläiset pesät kannattaa jättää rauhaan jos kohdalle sattuu. Itseään tai pesää puolustavat naaraat käyttävät hyvinkin herkästi voimakasta myrkkypistintään ihmistä vastaan.
Ampiainen voi pistää useammankin kerran ja varsinkin allergikoille pisto saattaa olla hengenvaarallinen. Vain naarailla on myrkkypistin.
Yksi laji on ylitse muiden eli herhiläinen, joka on suurin ampiaislajimme. Herhiläistä ei kannata turhaan häiritä ja vimmastuttaa, sillä pistoa voi verrata kyyn puremaan.
Herhiläiset olivat Suomesta poissa useamman vuosikymmenen. Ilmeisesti ilmaston muuttuessa viileämmäksi herhiläiset katosivat maasta. Kun ilmasto palasi lämpimämmäksi, palasivat myös 3-4-senttiset herhiläiset takaisin.
Monelle on varmaan tuttu herhiläisen englanninkielinen nimi, vaikka sitä ei juuri ampiaisiin aina yhdistetä. Nimittäin amerikkalaiset hävittäjät Hornetit ovat englanninkielinen vastine Suomen herhiläiselle.
Herhiläinen voi hyökätä minkä tahansa hyönteislajin kimppuun. Toisinaan se saattaa vierailla mehiläispesissä maistamassa hunajaa tai hakemassa paistin toukilleen. Ampiainen pureksii saaliinsa pieneksi lihapullaksi ja kantaa sen pesään.
Kevät on ampiaiskuningattarelle kiireistä aikaa. Mikäli kuningatar sattuu kuolemaan, on se samalla koko yhdyskunnan tuho. Syksyllä ampiaispesät hiljenevät, kun työläiset ja kuhnurit ovat työnsä tehneet. Ennen kuin yöpakkaset saapuvat ja tuhoavat yhdyskunnan kuningatarta lukuunottamatta, ehtivät ampiaiset herkutella puutarhojen makeilla, jo hieman käynneillä omenoilla pitkälle syksyyn. Kypsät pudonneet hedelmät alkavat käydä ja houkuttelvat myös muun muassa perhosia niillä herkuttelemaan. Ampiaiset etsivät lintujen nokkimia omenoita ja suurentavat sitten reikiä päästäkseen nauttimaan herkullisella hedelmälihalla.

