Wal­lii­ni Eli­na

– Tääl mää ole syn­ty­ny ja asu­nu opis­ke­lui lu­kuu­ot­ta­ma­ti, tääl o kaik­ki, mitä ih­mi­ne tart­tee, Art­tu Tu­a­mi­ne lu­et­tel­lee vil­pit­tö­mäs­ti.

Sit tul­lee lau­se, min­kä var­maan­ki jo­ka­ne po­ri­lai­ne ym­mär­tää, vaik­kei olis sitä osan­nu näi hyvi ki­teyt­tääk­kä:

– Mul o var­ma olo, ko mää lii­ku tääl. Mää ti­ä­rä, misä mää ole.

Art­tu Tu­a­mi­sel kir­jal­li­suus, lu­ke­mi­ne ja skrii­vaa­mi­ne o kuu­lu­nu elä­mää ain. Lap­suu­re haa­ve oli tul kir­jai­li­jaks. Se et hä­nest tuli se, o viäl ym­mär­ret­tä­vis, mut laa­juus ei, Tu­a­mi­ne ku­vai­lee it­te.

– Se, et mu kir­jo­ja­ni kään­ne­tää mo­nil eri ki­ä­lil ja et oma kir­ja o lu­je­tuim­pie taik myy­ryim­pie kir­jo­je lis­toil, tun­tuu kä­sit­tä­mät­tö­mält ja ou­rol­ta­ki.

– En ol var­ma hok­saan­ko sitä ikän.

– Mää mene kir­ja­mes­suil­le­ki viäl iha fa­nin, vaik men­si oi­kees­ti esiin­tym­mää. Sit ko näje Lee­na Leh­to­lai­se tai vas­taa­va oma ido­li, ole mää iha sul­laa vah­haa vaa ja ää­ni vä­ris­te huik­kaa ”moi Lee­na”, Tu­a­mi­ne nau­raa.

Tätä hän pit­tää sil­ti var­si ter­veen suh­tau­tu­mi­sen ja yks­kan­taa to­tee­ki, et Pori pit­tää jal­laat maas.

– Toi­saalt seki, et mää elä tosi ta­val­list elä­mää, pit­tää pää hyvi pin­nal. Voin käyr Rans­kas kir­ja­ki­ar­tu­eel, mut kot­tii tul­les vaih­tuu haa­la­rit nop­pees­ti ja sit läh­re­tää taas vi­ä­mää mu­ku­loit har­ras­tuk­sii ja ha­je­taa mai­too kau­past.

– Ja yks mikä ei muu­tu o se, et vaik te­kis mitä, is­kä o ain nolo.

Pori Paarnooris asuva ja Länsi-Pori alueel nuaruutes viättäny Arttu Tuamine unelmoi kirjalilijuurest jo mukulan. Haave toteutu parhai päi, nimittäi Tuamise kirjat o likimai ain lainatumpie kaunokirjoje listal. Jututekohetkel kirjoi usseist nitteist hualimati oli hyllys vaa muutama.

Ri­kos­kir­jai­li­ja Tu­a­mi­ne ker­too, et­tei ol it­te päät­tä­ny ai­ka­nas ken­rees.

– Ole sitä mi­ält, et kir­jai­li­ja ei yli­pääs voi val­kat it­te min­kä kir­jal­li­suu­re laji ot­taa omak­ses. Kyl se ken­re valk­kaa kir­jai­li­jas. Mul­la­ki se o ol­lu sil­lail sel­vä, et ole mu­ku­last as­ti lu­ke­nu jän­nä­reit ja sit­tem­mi dek­ka­reit hyl­ly­kau­pal.

– Li­säks mul o tosi vil­kas mi­ä­li­ku­vi­tus. Sen sij­jaa mää ole eh­kä hiuk­ka yl­lät­täe herk­kä lu­ki­ja. Kyl mul voi men lii­kaa iho al jon­ku toi­se ta­ri­na. Mut om­mii kir­joi­hi­ni mää voi skrii­vat vaik mitä raa­kaa ja kau­heet. Se o mul it­tel hal­lin­nas ja mää ti­ä­rä, mitä seu­raa­vaks ta­pah­tuu. Mi­ä­li­ku­vi­tus ei ol tot.

Uu­re tri­lo­kia alot­ta­nu Alec il­mes­ty hil­jat­tai. Ta­pah­tu­mat siir­ty poh­jo­se pik­ku­kyl­lää poij­jes Po­rist. Kui var­te, o moni ky­sy­ny.

– En­sin­nä­ki se ta­ri­na, min­kä mää mi­ä­lee­ni sai eli raha liik­ku­mi­ne mail­mas vei huu­me­kaup­paa ja mää tart­ti sihe ta­pah­tu­ma­paik­kaa itä­ra­ja. Toi­seks Pori oli sihe my­äs­ki lii­ka iso. Kyl mää sil­ti es­ti koi­ti fun­tee­rat sitä sil­lail, et itä­ra­jal pää­sis täält käsi me­ri­ti­ät pit­ki, mut se ei sit kum­min­kaa pas­san­nu sihe ta­ri­naa.

– On siin sit kol­mas­ki syy. Mää ole ny skrii­van­nu kym­me­ne vuat po­ri­lai­sist po­lii­seist, jok­ka toi­mii Po­ris. Tri­lo­kia kans tou­hu­taa ain us­seem­pi vu­a­si ja se koko ta­ri­na­ke­hys tart­tee pit­tää ot­tee­sas my­äs­ki minu it­te­ni. Se ei olis tun­tu­nu mi­ä­lek­käält.

Sit Tu­a­mi­ne an­taa lu­pauk­se:

– Kyl mää sil­ti Por­rii tule ta­ka­si. En viäl tiär misä vai­hees ja mim­mo­se ta­ri­na kans.

Dekkaristi Arttu Tuamine skriivaa ussei Pori pääkirjastos, liki rikoskirjoje hyllyy. Paikka o ain sama, paitti sillo, ko siin istuu joku muu. Vaik aulas liikkuu ihmisii, Tuamine saa keskityttyy hyvi luurit pääs ja tekstii uppoutue.

Uus sar­ja o vaa­ti­nu myäs uut taus­to­tust. Sitä var­te o tul­lu ko­lut­tuu läh­re­ai­neis­too, mut my­äs­ki teh­tyy vi­a­rai­lu Pa­rii­si huu­me­kort­te­lei­sii. Rei­su teki sel­väs­ti Tu­a­mi­see vai­ku­tuk­se.

– Oli se kyl mel­ko­ne ko­ke­mus. Ei tul­lu siäl mi­ä­lee­kää as­tuu au­to-ovest pi­hal. Op­pain ol­leet ent­ti­set muu­ka­lais­le­ki­oo­na­lai­set ja huu­me­po­lii­sit oli aseis­tau­tu­nu.

Kuu­los­taa mel­ko­selt mat­kalt. Lu­ki­jat saa­ki tu­le­vai­suu­res sit hyvi taus­to­tet­tuu lu­jet­tav­vaa. Läh­teit­te käyt­tö o muu­ten­ki Tu­a­mi­sel tär­keet.

– Jos skrii­vaa lau­see, misä miäs töi­hi­läh­ties­säs ot­taa kaks sy­rän­tap­let­tii, o mu sitä lau­set var­te tar­vin­nu sel­vit­tää sy­rä­me toi­min­taa, lää­ki­tyst ja haas­ta­tel lää­kä­rii hoi­re­taa­ko sy­ränt tap­le­teil vai mil.

– Jos­kus sai pa­lau­tet lu­ki­jalt, ko olin skrii­van­nu et po­lii­si läh­ti teh­tä­väl nart­tu­koi­ra kans. Ei kuu­lem­ma ol po­lii­si­koi­rin nart­tui lain­ka. Ei ol­lu tul­lu mul mi­ä­lee­kää tar­kas­taa sem­most asi­aa. Täst pääs­tää­ki sihe, et en ol viäl yh­tä­kä kir­jaa on­nis­tu­nu tek­kee il­ma, et siin ei jot­tai vir­het olis ol­lu, hän vir­nis­tää.

Paar­noo­ris asu­va Tu­a­mi­ne o ol­lu vii­mi­set kaks vuat kau­pun­ki ym­pä­ris­töin­si­nöö­ri­vi­ras­tas vir­ka­vap­paal. Se päät­tyy lo­ka­kuu al­vus ja hän pal­laa päi­vä­töi­hi.

– Sit al­kaa taas yä­vu­a­rot ja pa­luu palk­ka­töi­hi. Kir­jot­ta­mi­ne ei lopu, se siir­tyy yä­ai­kaa. Ole sil­ti saa­nu hyvi käy­tet­tyy las­te har­ras­tu­sai­koi kir­jot­ta­mis­see. Pis­tä luu­rit pää­hä, av­vaa kon­nee.

Pori lah­ja Su­a­me dek­ka­ris­ti­ken­täl jat­kaa siis hur­jii ta­ri­noi­tas. Hyvä on­ki, ni­mit­täi tu­a­reim­pie lis­taus­te muk­kaa Alec o saa­nu lois­ta­vii ar­vi­oin­tei ää­ni­kir­jo­je kuu­lus­te­li­joilt.