Maa­rit Kaut­to

Jo kym­me­nen vuot­ta toi­mi­nut ryh­mä­per­he­päi­vä­ko­ti Vin­ti­öt on si­sa­rus­ten Pau­lii­na ja Eve­lii­na Vir­ta­sen yh­tei­nen yri­tys. Heik­ki Vir­ta­nen on Pau­lii­nan ja Eve­lii­nan pap­pa, ja on jo vuo­sia ol­lut tär­keä osa ryh­mik­sen las­ten ar­kea. Heik­ki-pap­pa kuun­te­lee ja kor­jaa rik­ki men­neet le­lut. Kor­jaa­mis­ta riit­tää, pait­si le­luis­sa myös van­has­sa rin­ta­ma­mies­ta­los­sa Pu­ti­mä­en­tiel­lä, jos­sa Vin­ti­öt toi­mii.

– Kun Pau­lii­na ja Eve­lii­na aloit­ti­vat, olin jo eläk­keel­lä. Lu­pa­sin kat­soa kiin­teis­tön pe­rään ja huo­leh­tia, et­tä kaik­ki py­syy kun­nos­sa. Pien­ten las­ten lei­keis­sä le­lut me­ne­vät hel­pos­ti rik­ki, jo­ten olen nii­tä­kin lai­tel­lut. Sii­nä riit­tää kyl­lä puu­haa. Olen kor­jan­nut kym­me­niä kep­pi­he­vo­sen päi­tä, pol­ku­pyö­riä ja le­lu­au­to­ja sekä -trak­to­rei­ta, Heik­ki hy­myi­lee.

– Lap­set ovat jo tot­tu­neet sii­hen, et­tä kyl­lä Heik­ki-pap­pa kor­jaa. On iha­naa, et­tä pap­pa on ol­lut mei­dän apu­nam­me kaik­ki nämä vuo­det, Pau­lii­na Vir­ta­nen jat­kaa.

Heik­ki ja hä­nen vai­mon­sa ovat myy­neet oma­ko­ti­ta­lon­sa ja muut­ta­neet ker­ros­ta­loon. Hei­kil­lä on nyt oma pie­ni vers­tas ryh­mik­sen ti­lois­sa.

– Har­ras­tan edel­leen puu­töi­den te­ke­mis­tä ja toi­min myös Po­rin Kan­sal­lis­ten Se­ni­o­rei­den puu­työ­ker­hon ve­tä­jä­nä. Ker­hos­sa teem­me kai­ken­lai­sia puu­töi­tä voi­veit­sis­tä jak­ka­roi­hin.

Puu­työt ja päi­vä­ko­din va­ra­pap­pa­na toi­mi­mi­nen pi­tä­vät mie­len ja ruu­miin vir­ke­ä­nä.

– On­han tämä mie­len­kiin­tois­ta ja an­toi­saa. Niin kau­an puu­has­te­len kun kun­to an­taa myö­ten.

Ryh­mik­sen talo on kir­jai­mel­li­ses­ti nous­sut tuh­kas­ta, sil­lä siel­lä oli uk­ko­sen ai­heut­ta­mas­ta säh­kö­vi­as­ta al­kun­sa saa­nut tu­li­pa­lo vuon­na 2019. Palo ta­pah­tui on­nek­si sun­nun­tai­na, jol­loin ta­los­sa ei ol­lut ke­tään pai­kal­la.

– Ul­ko­kuo­ri säi­lyi, mut­ta si­sä­ti­lat kär­si­vät mit­ta­vat va­hin­got. Ryh­mis viet­ti vuo­den eva­kos­sa, kun re­mon­toim­me ti­lat uu­teen us­koon, Heik­ki ker­too.

Ryh­mik­ses­sä on täl­lä het­kel­lä 13 las­ta, jot­ka ovat iäl­tään 1–5-vuo­ti­ai­ta. Kai­kil­la lap­sil­la ei vält­tä­mät­tä ole omaa pap­paa tai iso­van­hem­mat voi­vat asua kau­ka­na, jol­loin hei­tä nä­kee vain har­voin. Tä­män­kin vuok­si va­ra­pap­pa on ar­vo­kas lisä las­ten ar­keen.

– Lap­set tu­le­vat mie­lel­lään jut­te­le­maan ja ker­to­maan kuu­lu­mi­si­aan. Se on sitä elä­män rik­kaut­ta, Heik­ki to­te­aa.

Pe­rin­tei­siin kuu­luu, et­tä Heik­ki-pa­pan ra­ken­ta­maan pik­ku­ta­loon si­sus­te­taan ko­di­kas jou­lu­maa. Iloi­nen näky ter­veh­tii lap­sia aa­mul­la por­tail­la, kun he saa­pu­vat ryh­mik­seen.

– Las­ten aa­mu al­kaa mu­ka­vas­ti ja pie­ni aa­mu-uni­suus­kin kaik­ko­aa no­pe­am­min. Talo si­sus­te­taan mui­den­kin juh­la­py­hien ja se­son­kien tee­maan. Esi­mer­kik­si pää­si­äi­se­nä sin­ne muut­ta­vat noi­dat ja ti­put, Heik­ki ker­too.

Heikki-pappa ja lapsenlapset Emilia ja Pauliina ovat rakentaneet ryhmiksen portaille iloisen joulumaan. Talo ja muut puurakenteet ovat Heikin käsialaa.

Heikki-pappa ja lapsenlapset Emilia ja Pauliina ovat rakentaneet ryhmiksen portaille iloisen joulumaan. Talo ja muut puurakenteet ovat Heikin käsialaa.

Vin­ti­öt on yk­si har­vois­ta jäl­jel­lä ole­vis­ta pie­nis­tä ryh­mä­per­he­päi­vä­ko­deis­ta Po­ris­sa. Ryh­mik­ses­sä toi­mi­taan mah­dol­li­sim­man ko­di­no­mai­ses­ti, lap­set osal­lis­tu­vat sii­vous­päi­viin ja mui­hin­kin ar­jen puu­hiin. Ruo­ka teh­dään it­se pai­kan pääl­lä.

– Toki nou­da­tam­me Po­rin kau­pun­gin var­hais­kas­va­tus­suun­ni­tel­maa ja kau­pun­ki val­voo toi­min­taam­me ai­van sa­moin kuin mui­den­kin päi­vä­ko­tien. Teem­me tii­vis­tä yh­teis­työ­tä van­hem­pien kans­sa ja lap­set huo­mi­oi­daan yk­si­löl­li­ses­ti, Pau­lii­na Vir­ta­nen to­te­aa.

– Olem­me ha­lun­neet säi­lyt­tää yk­si­kön pie­ne­nä, jot­ta lan­gat säi­ly­vät kä­sis­säm­me. Pie­ni luo tur­val­li­suut­ta. Mo­net lap­set ovat meil­lä 1-vuo­ti­aas­ta 5-vuo­ti­aak­si saak­ka, jol­loin he läh­te­vät es­ka­riin ja sit­ten kou­lu­tiel­le. Lap­siin kiin­tyy kuin omiin­sa ja ai­na on yh­tä tun­teel­lis­ta, kun joku läh­tee. On hie­noa, et­tä usein lap­set, jot­ka ovat meil­tä läh­te­neet kou­lu­tiel­le, poik­ke­a­vat moik­kaa­mas­sa ja ker­to­mas­sa kuu­lu­mi­sis­taan. Se ker­too sii­tä, et­tä Vin­ti­öt on ol­lut lap­sil­le tär­keä paik­ka, Pau­lii­na jat­kaa.

– Las­ten tur­val­li­nen ar­ki on meil­le sy­dä­me­na­sia, va­ra­pap­pa Heik­ki vie­lä to­te­aa.