Tui­ja Saa­ri­nen

1800-lu­vun lo­pun pi­ha­pii­ri lei­vin­tu­pi­neen, man­kel-huo­nei­neen, puu­työ­vers­tai­neen, pi­ha­sau­noi­neen ja ait­toi­neen on kuin jou­lun ih­me­maa, kun va­lot hä­mä­rän tul­len syt­ty­vät. Py­hä­ran­nan Hirs­lah­del­la si­jait­se­van Kal­li­on­ko­lon emän­tä Jen­ni Te­rä­väi­nen sy­tyt­tää yh­des­sä puo­li­son­sa Vee­ti Kal­li­on kans­sa vie­lä kynt­ti­lät isoi­hin lyh­tyi­hin ja toi­vot­taa ter­ve­tul­leek­si ”maa­il­ma pual vä­liin”. Ja näin­hän se on, jos asi­aa kat­soo Uu­den­kau­pun­gin ja Rau­man vä­li­sen mat­kan kan­til­ta.

Pi­ha­pii­riä hal­lit­see per­heen ko­ti­ta­lo­na toi­mi­va en­ti­nen pap­pi­la, joka on vuon­na 1886 siir­ret­ty Py­hä­ran­nan Yli­ky­läs­tä. Sen hir­ret ovat pe­räi­sin 1700-lu­vul­ta. Pa­ris­kun­ta os­ti ta­lon vuon­na 2020 ja on sii­tä as­ti re­mon­toi­nut sitä pe­rin­tei­sin me­ne­tel­min.

– Tar­koit­taa esi­mer­kik­si sitä, et­tä muo­vi on meil­le ki­ro­sa­na, nau­rah­taa Te­rä­väi­nen, joka on am­ma­til­taan huo­ne­ka­lu­puu­sep­pä ja opis­kel­lut res­tau­roin­tia.

Täydellisen symmetriset havukranssit pihan ovissa ovat Kallionkolon emännän tekemiä. Kuva: Tuija Saarinen

Jou­lu­va­lot vi­ri­tel­lään pi­haan hy­vis­sä ajoin en­nen jou­lua, jos­kus jo lo­ka­kuus­sa. Pi­ha­pii­ris­sä si­jait­se­van jou­lu­puo­din ja an­nis­ke­lu­kaf­fe­lan asi­ak­kaat kiit­te­le­vät Kal­li­on­ko­loa ta­kuu­var­mak­si jou­lu­tun­nel­man tuo­jak­si. Kai­kes­ta nä­kee, et­tä tääl­lä asuu jou­luih­mi­siä.

– Olen ai­na ty­kän­nyt jou­lus­ta. Sii­tä as­ti, kun olen asu­nut omil­la­ni, olen ha­lun­nut jär­jes­tää jou­lun, ja äi­ti ja veli ovat­kin tul­leet jou­lun­viet­toon mi­nun luok­se­ni. Mi­nua ei kos­kaan ole hai­tan­nut ol­la töis­sä uu­te­na­vuo­te­na, ju­han­nuk­se­na tai vaik­ka vap­pu­na, mut­ta jou­lu on mi­nul­le se ”The” juh­la­py­hä.

Jou­lu­tun­nel­maan ko­to­na kuu­lu­vat kynt­te­li­köt, kynt­ti­lät ja ik­ku­noi­hin ri­pus­tet­ta­vat pi­pa­rit. Joka vuo­si Te­rä­väi­nen te­kee myös pi­pa­ri­tai­de­te­ok­sen. Tänä vuon­na eläi­met ihas­te­le­vat tai­de­te­ok­ses­sa jou­lun tu­loa ja pu­kin au­toa.

Te­rä­väi­sen kä­si­a­laa ovat myös pi­han ovien täy­del­li­sen sym­met­ri­set ha­vuk­rans­sit ja mo­net tuot­teet jou­lu­puo­dis­sa. Yk­si hä­nen bra­vuu­reis­taan on juu­reen lei­vot­tu lei­pä.

Isot lyhdyt sytytetään pihapiiriin hämärän tullen. Kuva: Tuija Saarinen

Jou­lu­sii­vous on oi­ke­as­taan teh­ty jo syk­syl­lä, an­nis­ke­lu­kaf­fe­lan ke­sä­kau­den pää­tyt­tyä.

– Meil­lä ei ole jou­lun al­la ai­kaa suur­sii­vouk­sel­le. Jou­lu­na teh­dään nor­maa­li viik­ko­sii­vous.

Jouluna katetaan kauniisti. "Mukiinmenevä" on lasin tai mukin reunalle asetettava minipiparkakkutalo, jonka kattoon Jenni kirjoittaa juhlavieraiden nimet. Kuva: Jenni Teräväinen

Jou­lun­viet­to al­kaa Kal­li­on­ko­los­sa aa­to­naat­to­na.

– Läh­dem­me käy­mään hau­doil­la Ry­mät­ty­läs­sä ja otam­me äi­ti­ni Tu­rus­ta kyy­tiin. Il­lal­la käy­dään jou­lu­sau­nas­sa. Aat­to­na kaik­ki min­kä on voi­nut en­nak­koon teh­dä, on teh­ty, ja nau­tim­me vain ruo­as­ta, yh­des­sä­o­los­ta ja rau­has­ta.

Te­rä­väi­sen jou­lun lem­pi­het­kiin kuu­lu­vat tur­kin­pip­pu­ri­ma­ren­git.

– An­nan it­sel­le­ni jou­lu­lah­jan eli ison la­si­kul­hol­li­sen tur­kin­pip­pu­ri­ma­ren­ke­ja, heit­täy­dyn soh­val­le ja lai­tan kuu­lok­keet kor­vil­le, syön ma­ren­ke­ja ja kuun­te­len hy­vää ää­ni­kir­jaa.