Pet­ra Sö­der

Tie mut­kit­te­lee ke­säi­ses­sä il­las­sa koh­ti La­vi­aa. Pe­ril­lä odot­taa idyl­li­nen maa­lais­mai­se­ma pu­na­mul­tai­si­ne ra­ken­nuk­si­neen ja ome­na­pui­neen.

Sari ja Mat­ti Iso­kal­lio et­si­vät pari vuot­ta uut­ta ko­tia maa­seu­dul­ta en­nen, kun he löy­si­vät La­vi­as­sa si­jait­se­van ko­tin­sa. Sitä en­nen he asui­vat Noor­mar­kus­sa.

– Myyn­ti­ku­vis­sa talo ei oi­kein näyt­tä­nyt mil­tään, mut­ta kun tu­lim­me tän­ne, tääl­lä oli hir­ve­än hyvä hen­ki, Sari ker­too.

Pää­ra­ken­nus kun­nos­tet­tiin kir­ves­mie­hen avul­la maa­poh­jas­ta saak­ka ja sii­tä teh­tiin si­säil­mal­taan puh­das. Sit­tem­min pi­ha­pii­riin on ra­ken­tu­nut suu­li sekä kak­ko­sa­sun­to, jota Iso­kal­li­ot kut­su­vat leik­ki­säs­ti ke­sä­mö­kik­si.

– Alun pe­rin suun­nit­te­lim­me ulos pien­tä sau­na­mök­kiä ul­ko­sau­nan ti­lal­le, mut­ta se pai­sui lo­pul­ta 60 ne­li­ön mö­kik­si, Mat­ti nau­rah­taa.

Nyt pi­ha­maa­ta ko­ris­taa upea leh­ti­kuu­ses­ta val­mis­tet­tu ra­ken­nus, jos­sa he ovat pää­o­sin asu­neet sen val­mis­tut­tua vii­me ke­sä­nä. Säh­kö­kat­ko­ja­kaan ei tar­vit­se pe­lä­tä, sil­lä mök­ki läm­pi­ää tar­vit­ta­es­sa myös puil­la ja siel­lä on lei­vi­nuu­ni.

– Al­ku­pe­räis­tä ra­ken­nus­ta käy­te­tään lä­hin­nä pyyk­ki­huol­toon sekä vie­rai­den ma­joi­tuk­seen, ker­too pa­ris­kun­ta.

Mö­kin Iso­kal­li­ot ovat it­se suun­ni­tel­leet, min­kä am­mat­ti­lai­set ovat vie­neet lop­puun. Jo­kai­nen yk­si­tyis­koh­ta on tark­kaan suun­ni­tel­tu ja mök­ki su­lau­tuu upe­as­ti osak­si luon­toa.

– Leh­ti­kuu­ses­ta ra­ken­net­tu mök­ki ei tar­vit­se pin­ta­kä­sit­te­lyä, vaan se py­syy 50–100 vuot­ta hy­vä­nä, Mat­ti ker­too tyy­ty­väi­se­nä.

Sari ja Matti Isokallio viihtyvät maaseudulla, jonne eivät kaupungin äänet ja valot ulotu.

Pa­ris­kun­ta on asu­nut La­vi­as­sa kym­me­nen vuot­ta. Mat­ti on ko­toi­sin kym­me­nen ki­lo­met­rin pääs­tä ny­kyi­ses­tä ko­dis­taan Noor­mar­kun puo­lel­ta ja Sari Po­ris­ta. Maal­ta pa­ris­kun­ta haki rau­haa ja hil­jai­suut­ta kii­rei­sen työ­e­lä­män vas­ta­pai­nok­si.

Sa­ta­e­dun kun­ta­yh­ty­män joh­ta­ja­na toi­mi­va Mat­ti käy töis­sä Ko­ke­mä­el­lä, jon­ne ajaa noin tun­nis­sa. Sa­rin työt van­hus­ten pa­ris­sa ovat taa­sen La­vi­as­sa.

– Kai­paan ti­laa ym­pä­ril­le­ni. Tääl­lä on ih­mi­sen hyvä ol­la. Kau­pun­kiin on kiva läh­teä, mut­ta ko­tiin on ai­na iha­na pa­la­ta, Sari hy­myi­lee.

Pa­ris­kun­ta har­ras­taa va­paa-ajal­laan kau­pun­ki­reis­su­ja, jot­ka ovat täyn­nä kult­tuu­ria, mu­se­oi­ta ja hy­viä ra­vin­to­loi­ta.

– Nii­den reis­su­jen jäl­keen ar­vos­taa taas maal­la asu­mis­ta pik­kui­sen enem­män, he to­te­a­vat.

Maal­la asu­mi­ses­sa Iso­kal­li­ot nä­ke­vät pelk­kää hy­vää. Maal­la luon­to on lä­hel­lä ja lin­tu­jen lau­lu kuu­luu kirk­kaam­min. Ym­pä­ril­lä on rau­hal­lis­ta ja ti­laa hen­git­tää.

– Maal­la asu­mi­nen on va­lin­ta­ky­sy­mys. Tääl­lä on ol­ta­va au­to, et­tä tääl­tä pää­see asi­oil­le, Sari poh­dis­ke­lee.

Asi­oil­la Iso­kal­li­ot käy­vät usein Po­ris­sa sa­mal­la, kun käy­vät ter­veh­ti­mäs­sä lap­si­aan ja las­ten­lap­si­aan. Lä­hel­lä py­säh­tyy myös kaup­pa-au­to, joka osoit­tau­tui var­sin­kin ko­ro­na-ai­ka­na tär­ke­äk­si.

Met­sän lai­dal­ta Iso­kal­li­ot ovat ihail­leet niin re­von­tu­lia, täh­den­len­to­ja kuin bon­gan­neet liu­dan eri­lai­sia met­sä­ne­läi­mi­ä­kin

– Tääl­lä nä­kee luon­non ai­doim­mil­laan. Il­tai­sin met­sän reu­naan tu­le­vat niin peu­rat, ke­tut kuin su­det­kin, Mat­ti ker­too.

Myös har­ras­tuk­set Iso­kal­li­oil­la liit­ty­vät vah­vas­ti luon­toon. Mat­ti käy met­säs­tä­mäs­sä ja ra­kas­taa mar­jas­ta­mis­ta. Sari kas­vat­taa kas­vi­maal­laan eri­lai­sia vi­han­nek­sia ja mar­jo­ja.

– Kun et­sim­me maal­ta ko­tia, oli mi­nul­la eh­to­na, et­tä hir­vi­met­sään täy­tyy ol­la ly­hyt mat­ka, Mat­ti hy­myi­lee.

Yyteristä aikanaan hankittu aitta löysi paikkansa uuden kodin pihalta omenapuun katveesta.

Petra Söder

On­nel­li­sim­mil­laan Mat­ti on trak­to­ril­la aja­es­saan. Polt­to­puut teh­dään oman met­sän puis­ta ja au­raus­työt tal­vel­la hoi­tu­vat ne­kin trak­to­ril­la.

– Tääl­lä on tal­vel­la us­ko­mat­to­man pi­me­ää. Usein kun tu­lee töis­tä ko­tiin, niin jään ih­met­te­le­mään lin­nun­ra­taa ja mil­joo­nia täh­tiä tai­vaal­la. Täl­lais­ta ei kau­pun­gis­sa koe, Sari ker­too.

Kun Iso­kal­li­ot ha­lu­a­vat ren­tou­tua, aset­ta­vat he tuo­lit nii­tyn lai­dal­le, vil­tit pääl­len­sä ja bon­gaa­vat pi­me­äl­lä täh­den­len­to­ja.

– Vaik­ka asum­me maal­la, on tääl­lä va­lo­kui­tu, joka mah­dol­lis­taa esi­mer­kik­si etä­työt. Em­me ole tääl­lä pi­men­nos­sa, Mat­ti hy­myi­lee.