Pau­li Uu­si-Kil­po­nen

Pent­ti Peu­ran joh­to­a­ja­tus on, et­tä pe­rik­si ei an­ne­ta. Tätä lau­set­ta hän tois­taa haas­tat­te­lus­sa use­am­man ker­ran.

Pent­ti tie­tää mis­tä pu­huu. 1995 hä­nel­tä meni kaik­ki ai­neel­li­nen. Mai­no­sa­lan yrit­tä­jä­nä hän oli ot­ta­nut va­luut­ta­lai­naa, kun pan­kit sitä hö­ve­lis­ti tar­jo­si­vat.

– En minä ole mi­kään ta­lou­sih­mi­nen, en­kä osan­nut ar­vi­oi­da nii­tä ris­ke­jä, mitä va­luut­ta­lai­naan si­säl­tyi. Ei­kä niis­tä mi­tään ker­rot­tu­kaan. Yh­te­nä kau­nii­na päi­vä­nä ko­rot nou­si­vat hui­mas­ti, de­val­voin­ti nos­ti ul­ko­mai­sen va­luut­ta­lai­nan mää­rää niin, et­tä ly­hen­nys­ten ja kor­ko­jen mak­sut kä­vi­vät mah­dot­to­mik­si.

– Kaik­ki meni, sa­noo Peu­ra.

Tuo kaik­ki mer­kit­si to­del­la kaik­kea ai­neel­lis­ta. Omai­suu­den li­säk­si ulos­mi­tat­tiin elä­ke­sääs­töt­kin. Me­nes­ty­nyt mai­nos- ja vies­tin­tä­toi­mis­ton yrit­tä­jä oli yh­täk­kiä puil­la pal­jail­la.

– Sitä tun­net­ta, min­kä kai­ken tuon jäl­keen koin, ei voi sa­noin ku­va­ta, hän sa­noo.

Ah­dis­tus rin­nas­sa pai­noi, sa­moin syn­kät aja­tuk­set. Pie­nin as­ke­lin, vä­hän väl­tä, hän pää­si ah­dis­tuk­ses­ta yli.

Kai­kil­le sa­man koh­ta­lon ko­ke­neil­la ei käy­nyt yhä hy­vin. Tu­han­net yrit­tä­jät päät­ti­vät päi­vän­sä oman kä­den kaut­ta.

Pa­hin­ta ei Pen­til­le ol­lut omai­suu­den me­net­tä­mi­nen, vaan se, et­tä tun­si it­sen­sä jo­ten­kin epä­on­nis­tu­neek­si, jopa hyl­ki­ök­si. Pent­ti sa­noo suo­raan, et­tä vä­hiin jäi­vät ys­tä­vät ja ym­mär­tä­jät.

Pent­ti Peu­ra yri­tyk­si­neen ei kos­kaan teh­nyt kon­kurs­sia, kos­ka kaik­ki oli jo en­nen ulos­mi­tat­tu. Va­ro­ja pe­säl­le ei jää­nyt. Pa­ra­dok­saa­lis­ta oli se, et­tä hän kuu­lui sil­loi­sen SYP:n val­vo­jiin.

Oman ko­ke­muk­sen­sa poh­jal­ta Peu­ra ha­lu­aa va­lis­taa nuo­ria yrit­tä­jiä. Hän pu­huu sii­tä, mi­ten ei pidä ol­la yh­den toi­mek­si­an­ta­jan va­ras­sa ja mi­ten asi­a­kas­kun­nan pi­tää ol­la oi­ke­an ko­koi­nen suh­tees­sa omaan yri­tyk­seen ja sen re­surs­sei­hin.

Pentti Peuralla on kaksi suurta intohimoa: kuvataide ja meri. Parhaimmillaan nämä kaksi intohimoa yhdistyvät hänen taiteessaan. Kuva: Pauli Uusi-Kilponen

Kai­ken ta­pah­tu­neen jäl­keen hän aloit­ti yh­den jäl­jel­le jää­neen yri­tyk­sen­sä kaut­ta työn­te­on. Hä­nen yri­tyk­sel­lään oli iso­ja asi­ak­kai­ta ku­ten TVO, RTK, Pos­ti Tele jne. Hän myös ra­ken­si yri­tyk­sil­le mes­su­jen näyt­te­ly­ti­lo­ja ja so­mis­ti ne.

– Eri­koi­nen ta­paus oli tuo Pos­tin Te­len asi­ak­kuus. Ky­syin, mik­si va­lit­sit­te rau­ma­lai­sen mai­nos­toi­mis­ton. Yh­tiö oli pi­tä­mäs­sä kou­lu­tus­ta Fors­san Cu­mu­luk­ses­sa. Siel­lä he­rät­ti huo­mi­o­ta gra­fiik­ka, joka oli mi­nun te­ke­mä­ni.

– Yri­tyk­sen joh­to ihas­tui sii­hen niin, et­tä päät­ti­vät va­li­ta mi­nun mai­nos­toi­mis­to­ni.

Pent­ti oli ih­meis­sään, kun mus­ta au­to kaar­si pi­haan ja siel­tä nou­si nel­jä mus­tiin pu­kui­hin pu­keu­tu­nut­ta ar­vo­kas­ta her­raa.

Yh­teis­työ kes­ti vuo­sia. Työ vei Peu­raa Hel­sin­gis­tä Lap­piin ku­vaa­jan kans­sa. En­sim­mäi­set työ­pai­kat hä­nel­le oli OSY:llä ja Lön­nst­rö­mil­lä. Syn­ty­jään Pent­ti Peu­ra on Ou­lai­sis­ta, Ou­lun lä­hel­tä.

Mie­hen tai­teel­li­suus nä­kyy vie­lä tä­nä­kin päi­vä­nä lu­kui­sis­sa yri­tys­ten ja yh­dis­tys­ten lo­gois­sa. Muun mu­as­sa RTK:n logo on hä­nen kä­si­a­laan­sa.

Pent­ti Peu­ral­la on kak­si suur­ta in­to­hi­moa: ku­va­tai­de ja meri. Par­haim­mil­laan nämä kak­si in­to­hi­moa yh­dis­ty­vät hä­nen tai­tees­saan.

Ko­din työ­huo­neen sei­nä täyt­tyy hä­nen työn­sä tu­lok­sis­ta. Ne ovat kui­ten­kin vain pie­ni aa­vis­tus koko tuo­tan­nos­ta. Hä­nel­lä oli näyt­te­ly Tam­pe­reel­la. Tätä en­nen hä­nen tai­det­taan on ol­lut esil­lä lu­kui­sis­sa näyt­te­lyis­sä.

– Ku­va­tai­de on mi­nul­le to­del­la­kin hen­ki ja elä­mä. Pi­dän tär­ke­ä­nä jat­ku­vaa uu­den op­pi­mis­ta.

Hän ko­kei­lee eri tek­nii­koi­ta ak­ryy­lis­tä ak­va­rel­lei­hin ja öl­jy­vä­rei­hin kun­nes pää­tyi ak­ryy­liin.

Peu­ra poh­tii mah­dol­li­sia tu­le­via näyt­te­lyi­tä, joi­ta on suun­ni­tel­tu Rau­mal­la ja Uu­teen­kau­pun­kiin.

– Täy­tyy nyt rau­has­sa miet­tiä, mitä jak­saa.

Vaik­ka hän pu­huu ku­va­tai­tees­ta in­to­hi­mo­na, Peu­ra va­kuut­taa, et­tei hän ole ra­kas­tu­nut yh­teen­kään omaan te­ok­seen­sa. Hän on jopa saat­ta­nut maa­la­ta en­ti­sen tau­lun pääl­le.

Me­res­tä Peu­ra pu­huu kuin tai­tees­ta. Ai­he on hä­nel­le lä­hei­nen suu­ria ko­ke­muk­sia an­ta­va. Ei vain ka­las­ta­mi­nen, vaan myös me­rel­li­nen ele­ment­ti si­nän­sä. Mies omis­ti ai­koi­naan kym­men­met­ri­sen Fis­kars-ve­neen, joka oli tut­tu näky Rau­man­me­rel­lä ja vä­hän kau­em­pa­na­kin. Ah­ke­ra­na yh­dis­tys­mie­he­nä hän kuu­luu myös kah­teen ka­las­tus­ker­hoon, Ur­hei­lu­ka­las­tus­seu­ra Sii­maa­jiin ja Rau­man ka­las­ta­jain seu­raan. Ka­las­tuk­sen ja seu­ra­toi­min­nan kaut­ta hä­nel­le on syn­ty­nyt pal­jon ys­tä­vyys­suh­tei­ta var­si­nai­sen lei­pä­työn ul­ko­puo­lel­ta.

Pent­ti Peu­ran elä­mä on niin ri­kas ja mo­ni­vai­hei­nen, et­tei­vät leh­ti­ar­tik­ke­lit raa­pai­se kuin pin­taa. Hä­nen pal­jas­taa koon­neen­sa elä­män­sä var­rel­ta tie­to­ko­neen muis­tiin laa­jah­kon tuo­tan­non. Yk­si osa on niis­tä jo tu­los­tet­tu ni­teek­si. Sii­tä, tu­le­vat­ko muis­te­le­mat jos­kus kan­sien vä­liin, hän vai­ke­nee sa­la­pe­räi­ses­ti.