Köyhissä perheissä asuvien lasten osuus junnaa Suomessa paikallaan – tilanne ei ole muuttunut vuoden 2012 jälkeen
Eetu Halonen / STT
Köyhissä perheissä asuvien lasten osuus kaikista lapsista ei ole muuttunut Suomessa vuoden 2012 jälkeen, kertoo YK:n lastenjärjestö Unicef.
Suomi sijoittui kokonaistuloksessa 14. sijalle järjestön tuoreessa tutkimuksessa, jossa vertailtiin lapsiperheköyhyyden tilannetta yhteensä 39 EU- ja OECD-maassa, Unicefin tiedotteessa kerrotaan.
Lapsiköyhyysaste oli Suomessa vuosina 2019–2021 noin kymmenen prosenttia, mikä oli vertailun kolmanneksi paras tulos.
Sen sijaan Suomi romahti sijalle 26, kun tutkimuksessa verrattiin lapsiköyhyysasteen muutosta ajanjaksojen 2012–2014 ja 2019–2021 välillä. Tiputus johtui siitä, että lapsiköyhyysaste on pysynyt Suomessa ennallaan vuoden 2012 jälkeen, Unicef kertoo.
Lisäksi Suomi oli vertailumaista kaikkein heikoin, kun tutkittiin yhden vanhemman perheissä elävien lasten köyhyysriskiä suhteessa kahden vanhemman perheissä elävien lasten köyhyysriskiin.
Suomessa yhden vanhemman perheen lapset elävät köyhyydessä yli kahdeksan kertaa todennäköisemmin kuin kahden vanhemman perheen lapset.
Unicefin tutkimuskeskuksen Innocentin säännöllisesti ilmestyvissä tutkimuksissa tarkastellaan kehittyneiden teollisuusmaiden lasten hyvinvointia eri näkökulmista. Tuoreessa lapsiperheköyhyyden tilannetta vertailleessa tutkimuksessa sijoittuivat kärkeen Slovenia, Puola ja Latvia. Viimeisinä olivat puolestaan Iso-Britannia, Turkki ja Kolumbia.
Suomi on yleensä sijoittunut tutkimuksissa viiden kärkimaan joukkoon, sanoo Suomen Unicefin erityisasiantuntija Sanna Koskinen.
– Suomi on näyttäytynyt eräänlaisena lasten hyvinvoinnin mallimaana. Tämänvuotinen sijoitus on poikkeuksellisen huono, Koskinen sanoo tiedotteessa.
Hänen mukaansa tuore tutkimus osoittaa, että sekä vauraammat että köyhemmät maat pystyvät vähentämään lapsiperheköyhyyttä. Vertailun maista 17 on onnistunut vähentämään lapsiperheköyhyyttä. Osassa maista köyhyys on vähentynyt jopa 30 prosenttia.
– Suomalaisten päättäjien on ymmärrettävä, että lapsiperheköyhyys on todellinen ja vakava ongelma. Suomessakin on ryhdyttävä tehokkaisiin toimiin, Koskinen vaatii.
Unicefin mukaan kattava sosiaaliturva on tärkeä keino lasten suojaamisessa köyhyydeltä. Esimerkiksi Suomessa lapsiköyhyysaste olisi ollut toissa vuonna lähes 30 prosenttia ilman sosiaaliturvaetuuksia, tiedotteessa sanotaan.
Koskisen mukaan Petteri Orpon (kok.) hallituksen ehdottamilla sosiaaliturvaleikkauksilla tulee olemaan tuoreen tutkimuksen valossa vakavia vaikutuksia lasten hyvinvointiin Suomessa.
– Nyt käsittelyssä olevista sosiaaliturvan leikkausesityksistä ei ole tehty riittävän kattavaa yhteisvaikutusten arviointia, mikä on erittäin huolestuttavaa, Koskinen sanoo tiedotteessa.
Unicefin tutkimuksessa köyhyys on määritelty suhteellisena köyhyytenä. Määritelmän mukaan kotitalous on köyhä, jos sen nettotulot ovat alle 60 prosenttia maan väestön keskimääräisistä nettotuloista. Osassa tutkimuksen taulukoista on käytetty 50 prosentin rajaa.
-------
Korjattu 7.12. klo 13.50: Jutussa kerrottiin aiemmin virheellisesti, että Suomessa yhden vanhemman perheissä elävien lasten köyhyysriski oli vertailumaista kaikkein suurin. Oikeasti Suomi oli vertailumaista kaikkein heikoin, kun tutkittiin yhden vanhemman perheessä elävien lasten köyhyysriskiä suhteessa kahden vanhemman perheessä asuvien lasten köyhyysriskiin. Virhe oli alun perin Unicefin lähettämässä tiedotteessa, jota järjestö korjasi torstaina 7.12.