Mik­ko Pel­to­la

Mo­nen elo­ku­van ja te­le­vi­sio-oh­jel­man jäl­keen on saat­ta­nut jo unoh­tua, et­tä Timo Koi­vu­sa­lo on myös ah­ke­ra lau­lun­te­ki­jä. Ta­ka­na on sa­to­ja lau­lu­ja, joi­ta ovat le­vyt­tä­neet muun mu­as­sa Vesa-Mat­ti Loi­ri, Nina Ta­pio, An­ne­li Saa­ris­to, Jore Mar­ja­ran­ta, Kake Ran­de­lin ja Rai­ner Fri­man.

Kaik­ki al­koi Lat­to­me­ren lap­suu­den­ko­dis­ta, jos­sa soi ai­na ra­dio.

– Siel­lä kuu­lin ne 1960- ja 1970-lu­vun lau­lut. Po­pit, is­kel­mät ja van­hem­pi tans­si­mu­siik­ki pai­nui­vat pie­nen mie­hen mie­leen niin sy­väl­le, et­tä osaan yhä sen ajan lau­lut ul­koa. Sii­tä oli hyö­tyä, kun tie vei myö­hem­min viih­dyt­tä­jäk­si kan­san pa­riin.

Koi­vu­sa­lon har­ras­tus ja ta­va­ra­merk­ki on suo­men kie­len kans­sa lei­kit­te­ly. Sen ta­ka­na on ak­tii­vi­nen lu­ku­har­ras­tus.

– Jo lap­se­na ty­käs­tyin Ei­no Lei­non ja V.A. Kos­ken­nie­men ru­noi­hin. Ne oli­vat tark­kaan ru­no­mit­taan kir­joi­tet­tu­ja. Siel­tä var­mas­ti juon­taa halu kir­joit­taa lau­lut rii­mei­hin ja ta­vuil­taan koh­dal­leen, niin et­tä sa­nat vas­taa­vat tar­kas­ti nuot­ti­ku­vaa.

– Van­hat mes­ta­rit, ku­ten Rei­no He­lis­maa ja Vexi Sal­mi, ovat ol­leet esi­ku­via suo­men kie­len lau­lu­ly­rii­kas­sa. On tie­det­tä­vä, mitä ha­lu­aa ker­toa ja sit­ten pi­tää huo­len, et­tä mies kul­jet­taa rii­miä ei­kä rii­mi mies­tä, ku­ten Juk­ka Vir­ta­nen on osu­vas­ti sa­no­nut.

Par­hai­ten Koi­vu­sa­lon lau­luis­ta muis­te­taan jät­ti­hi­tik­si nous­sut Kuu­ran­kuk­ka. Se syn­tyi 1990- lu­vun alus­sa sil­loi­ses­sa asun­nos­sa Yr­jön­ka­dul­la, Po­rin kaup­pa­hal­lia vas­ta­pää­tä.

– Jos­kus lau­lun val­mis­tu­mi­nen vie ai­kaa. Kuu­ran­kuk­ka oli tois­ta maa­ta. Otin ko­to­na ki­ta­ran kou­raan ja kat­se­lin ih­mi­siä al­haal­la kä­ve­ly­ka­dul­la. Mie­leen tuli lap­suu­den ko­ti­ta­lon ik­ku­nois­sa pak­ka­sel­la kuk­ki­neet kuu­ran­ku­kat ja ajat­te­lin et­tä kas, niis­tä ker­to­vaa lau­lua ei ole. Otin soin­nun, D-mol­lin ja lau­lu al­koi luo­da it­se it­se­ään. Se oli us­ko­ma­ton tun­ne. Se syn­tyi to­del­la no­pe­as­ti, kuin oli­sin vain soit­ta­nut sen läpi it­sel­le­ni.

– Kuu­ran­kuk­ka oli ker­ras­ta val­mis sa­no­ja ja sä­vel­tä myö­ten, sil­lä poik­keuk­sel­la le­vy­tet­tyyn ver­si­oon, et­tä se oli tem­pol­taan hi­taam­pi. Kuu­lin sen kor­vis­sa­ni rau­ta­vaa­ra­mai­sen ää­nen paa­tok­sel­la lau­la­ma­na: Tur­haan, ai­van tur­haan…

– Kun sit­ten Joel Hal­li­kai­nen le­vyt­ti sen, pää­tet­tiin so­vit­taa sii­tä vauh­dik­kaam­pi ja is­kel­mäl­li­sem­pi ver­sio. Se oli hyvä pää­tös, sil­lä lop­pu­tu­los oli lä­hes 180 000 myy­tyä le­vyä.

Kuurankukka-kappale ja Tuttu juttu -shown syntyivät 1990-luvun alussa Koivusalon silloisessa asunnossa Yrjönkadulla, Porin kauppahallia vastapäätä. Koti sijaitsi talon ylimmässä kerroksessa.

Timo Koivusalo

Timo Koi­vu­sa­lon lau­lun­te­ki­jän ky­vyt huo­ma­si myös le­gen­daa­ri­nen mu­siik­ki­tuot­ta­ja Jaak­ko Salo, joka ha­lu­si kiin­nit­tää uu­den te­ki­jän Mu­siik­ki-Fa­ze­rin ar­tis­tik­si.

– Jaak­ko Sa­lon pu­he­lin­soit­to 90-lu­vun alus­sa oli unel­mien täyt­ty­mys. Hä­nen aja­tuk­sen­sa oli teh­dä LP-levy Pek­ko Ai­ka­mies­po­jal­le ja sen jäl­keen Timo Koi­vu­sa­lol­le. Vaik­ka olin re­ve­tä rie­mus­ta, niin lai­toin eh­dok­si, et­tä myös ka­ve­ri­ni Joel Hal­li­kai­nen ote­taan Fa­ze­rin tal­liin. Ai­ka it­se­var­maa tou­hua nuo­rel­ta mie­hel­tä, Koi­vu­sa­lo muis­te­lee.

Tär­kein vai­kut­ta­ja Koi­vu­sa­lol­le mu­sii­kis­sa oli Jaak­ko Salo. Hä­nen kans­saan teh­tiin yh­teis­työ­tä myös tu­le­vis­sa elo­ku­vis­sa.

– Jaak­ko Salo muun mu­as­sa so­vit­ti sä­vel­tä­mä­ni mu­sii­kin Pori Sin­fo­niet­tal­le elo­ku­vaan Pek­ko ja Unis­sa­kä­ve­li­jä. Hän myös joh­ti or­kes­te­ria, kun mu­siik­kia tal­ti­oi­tiin Po­ris­sa.

Jaak­ko Salo ti­la­si Koi­vu­sa­lol­ta lau­lun Fa­ze­rin uu­sia jou­lu­lau­lu­ja si­säl­tä­väl­le le­vyl­le.

– Ke­hit­te­lin Jou­lu­rau­haa -ni­mi­sen kap­pa­leen sa­no­ja ja me­lo­di­aa ko­to­na Yr­jön­ka­dul­la, kun nu­ku­tin poi­kaa­ni Se­ve­riä. Kun kap­pa­le sit­ten ai­ka­naan soi ra­di­os­sa, niin Se­ve­ri, joka oli op­pi­nut pu­hu­maan, ker­toi, et­tä tämä on se lau­lu, jota lau­loit mi­nul­le il­tai­sin. Ai­ka lii­kut­ta­vaa, et­tä se oli jää­nyt hä­nen ta­jun­taan­sa jo sil­loin, kun ei vie­lä osan­nut pu­hua.