Pau­lii­na Vil­pak­ka

Re­mont­te­ja työk­seen te­ke­vän pa­ris­kun­nan An­na ja Juk­ka Mat­ti­lan il­lat ku­lu­vat par­hail­laan oman ko­din re­mon­tin pa­ris­sa. Kes­ki­ker­rok­sen on tar­koi­tus val­mis­tua niin, et­tä en­nen jou­lua per­he voi­si muut­taa uu­teen ko­tiin­sa. Sen jäl­keen re­mont­ti ete­nee pal­jon vauh­dik­kaam­min, kun pai­kal­le ei tar­vit­se enää ajel­la ny­kyi­ses­tä ko­dis­ta Ul­vi­lan Lat­to­me­rel­tä.

Mat­ti­loil­la on yh­teen­sä kuu­si las­ta, jois­ta var­sin­kin nuo­rim­mai­nen, 5-vuo­ti­as Ale­xand­ra-tyt­tö on in­nok­kaas­ti mu­ka­na re­mont­ti­hom­mis­sa. Uu­den ko­din re­mont­ti­työ­maal­la to­me­ra apu­lai­nen on muun mu­as­sa hi­o­nut sei­nää, lei­kan­nut laat­taa, maa­lan­nut ja teh­nyt laas­tia. Van­hem­pien­kin osal­ta on sel­vää, et­tä la­jia täy­tyy ra­kas­taa, kun työ­viik­ko teh­dään re­mont­tia toi­sil­le ja vii­kon­lo­put re­mon­toi­daan it­sel­le.

– Ei tar­vit­se vaih­taa ko­tiin tul­les­sa työ­vaat­tei­ta, kun tul­laan jat­ka­maan re­mont­tia omas­sa ta­los­sa, An­na ker­too.

Mat­ti­lat ihas­tui­vat 1950-lu­vul­la ra­ken­net­tuun oma­ko­ti­ta­loon Kul­laan pel­to­mai­se­mas­sa en­sim­mäis­tä ker­taa jo nel­jä vuot­ta sit­ten. Sii­nä hou­kut­te­li muun mu­as­sa täy­sin ra­ken­ta­ma­ton ylä­ker­ta ja pi­has­sa si­jait­se­va suu­ri suu­li. Vaik­ka paik­ka ko­lah­ti vä­lit­tö­mäs­ti, kaup­po­ja ei kui­ten­kaan tuol­loin vie­lä syn­ty­nyt. Vuo­sien var­rel­la Mat­ti­lat ajoi­vat mo­net ker­rat ta­lon ohi ja to­te­si­vat, et­tä siel­lä se edel­leen hei­tä odot­ti. Moni os­ta­ja kävi ta­loa kat­so­mas­sa, mut­ta ku­kaan muu ei us­kal­ta­nut tart­tua vaa­ti­vaan re­mont­tiin. Mat­ti­loi­ta se ei pe­lot­ta­nut, vaan päin­vas­toin.

– Me näim­me, et­tä paik­ka tar­vit­see vain lau­taa ja rak­kaut­ta, ja sil­lä täs­tä sel­vi­tään.

Lo­pul­ta hy­vät ja huo­not uu­ti­set tu­li­vat käsi kä­des­sä. Vii­me vuo­den ke­vääl­lä An­nan isä nuk­kui pois. Hän jät­ti tyt­tä­rel­leen pe­rin­töä, jol­la Mat­ti­loi­den oli mah­dol­lis­ta lu­nas­taa en­sim­mäi­nen yh­tei­nen omis­tu­sa­sun­ton­sa.

– Uni­ver­su­mil­la oli il­mei­ses­ti asi­aa, An­na sa­noo.

Tähän tulee terassi, josta aukeaa peltomaisema. Talon julkisivun väriä ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta punaista tupaa Mattilat eivät halua. Kuva: Pauliina Vilpakka

Van­han ta­lon re­mont­ti on kes­tä­nyt nyt puo­li­tois­ta vuot­ta ja val­mis­ta tu­lee ai­ka­naan il­man kii­ret­tä. An­na ja Juk­ka ryh­tyi­vät urak­kaan alun al­ka­en­kin sil­lä mie­lel­lä, et­tä ky­sees­sä oli­si mo­nen vuo­den pro­jek­ti. Se on sel­vää­kin, kun ta­los­sa uu­si­taan run­koon as­ti kaik­ki.

– Uu­den oma­ko­ti­ta­lon sai­si hel­pom­mal­la, mut­ta se ei oli­si yh­tä mie­len­kiin­tois­ta, Juk­ka sa­noo.

Van­han koh­teen os­ta­mi­nen ei jän­nit­tä­nyt Mat­ti­loi­ta, ja heil­lä on van­ho­jen ta­lo­jen re­mon­toin­nis­ta ai­kai­sem­paa­kin ko­ke­mus­ta. An­na ker­too, et­tä rin­ta­ma­mies­ta­lot ovat yleen­sä hy­väs­sä kun­nos­sa, kos­ka ne on teh­ty hy­vis­tä ma­te­ri­aa­leis­ta, ei­kä niis­sä ole käy­tet­ty muo­via. Jos ta­los­sa oli­si ol­lut esi­mer­kik­si ho­met­ta, sen uu­det omis­ta­jat oli­si­vat heti ha­vain­neet, kos­ka he ovat ol­leet vuok­ra­lai­se­na use­am­mas­sa ho­me­ta­los­sa. Sik­si­kin oli sel­vää, et­tä van­has­sa ta­los­sa kat­sot­tai­siin heti ra­ken­tei­siin as­ti, mitä se on syö­nyt.

Ammattilaisille oman kodin remontti on kuin leikkikenttä, jossa saa kokeilla kaikenlaista. Tästä esimerkki on keittiön näyttävä ruosteseinä. Kuva: Pauliina Vilpakka

Ta­lon ai­ka­naan ra­ken­ta­nut maan­vil­je­li­jä Hugo Jo­ke­la piti tark­kaa kir­jan­pi­toa. Mat­ti­lat sai­vat ta­lo­kau­pois­sa kä­teen­sä kä­sin­kir­joi­te­tun pak­sun vih­ko­sen, jon­ne Jo­ke­la on kir­jan­nut tar­kas­ti kaik­ki ta­lon ra­ken­ta­mi­ses­sa syn­ty­neet ku­lut rau­ta­nau­lo­ja myö­ten. Ta­lon ylä­ker­ta on avan­nut his­to­ri­aa en­ti­ses­tään. Siel­tä löy­tyi muun mu­as­sa so­dan ai­kai­sia rak­kaus­kir­jei­tä, ruk­ke­ja, kan­gas­puut ja van­ha pu­he­lin. Jo­ke­lan ra­ken­nus­suun­ni­tel­mis­sa ylä­ker­taan piti tul­la kak­si ka­ma­ria, mut­ta syys­tä tai toi­ses­ta nii­tä ei kos­kaan ra­ken­net­tu val­miik­si as­ti.

An­na Mat­ti­la on kou­lu­tuk­sel­taan vi­su­a­lis­ti ja si­sus­ta­ja, Juk­ka Mat­ti­la puo­les­taan ra­ken­nus­pin­ta­kä­sit­te­li­jä ja ra­ken­nus­pel­ti­sep­pä. Vuon­na 2022 he pe­rus­ti­vat yh­tei­sen yri­tyk­sen Po­ris­kun­ta Oy:n, joka tar­jo­aa re­mont­ti­pal­ve­lui­ta Po­ris­sa ja Ul­vi­las­sa. Am­mat­ti­lai­sil­le oman ko­din re­mont­ti on kuin leik­ki­kent­tä, jos­sa saa ko­keil­la kai­ken­lais­ta. Olo­huo­nees­sa on kä­sin ku­vi­oi­tua mar­mo­ri­sei­nää ja keit­ti­ös­sä rau­ta­maa­lil­la ja ok­si­doin­ti­ai­neel­la kä­si­tel­tyä ruos­te­sei­nää. Aa­mi­ais­kaa­pin vir­kaa tu­lee toi­mit­ta­maan Tori-löy­tö: en­ti­sen Har­ja­val­lan mie­li­sai­raa­lan lää­ke­kaap­pi. Mat­ti­lat pyr­ki­vät kun­nos­ta­maan ta­lo­aan van­haa tyy­liä kun­ni­oit­ta­en. Mo­der­ni pel­kis­tet­ty si­sus­tus ei muu­ten­kaan oli­si hei­dän jut­tun­sa. Sen si­jaan rou­hea, vä­hän bo­hee­mi ja vä­ri­tyk­sel­tään mus­ta ko­lah­ta­vat pa­rem­min.