Tui­ja Saa­ri­nen

Mai­ja (o.s. Sel­kä­mö) ja Cees Kleij­weg­tin en­si­ta­paa­mi­seen liit­tyy Hai­kon kar­ta­no ja sal­mi­ak­ki­kos­su. Työ­mat­kal­la ol­lut Mai­ja oli jo ve­täy­ty­nyt päi­väl­li­sel­tä ho­tel­li­huo­nee­seen­sa, kun kol­le­gat sai­vat hou­ku­tel­tua hä­net vie­lä yh­del­le sal­ma­ril­le.

– Pis­tin ken­gät ta­kai­sin jal­kaan ja läh­din Hai­kon kar­ta­non pie­nen­pie­neen yö­ker­hoon. Sii­nä sit­ten oven­suus­sa tör­mä­sin Cee­siin, joka oli hän­kin työ­mat­kal­la, muis­te­lee rau­ma­lais­syn­tyi­nen Mai­ja.

Suh­de hol­lan­ti­lai­seen Cee­siin ete­ni en­sin rau­hal­li­ses­ti vies­tei­lyn ja Fa­ce­Ti­me-pu­he­lu­jen mer­keis­sä. Kun Cees seu­raa­van ker­ran tuli Suo­meen, hän eh­dot­ti ta­paa­mis­ta Hel­sin­gis­sä. Sii­tä al­koi kak­si ja puo­li vuot­ta kes­tä­nyt mat­kus­te­le­mi­nen kah­den maan vä­lil­lä.

– Sit­ten oli teh­tä­vä pää­tös, et­tä jom­man kum­man on muu­tet­ta­va, jos jat­kaa ha­lu­taan. Mi­nul­la oli pit­kään ol­lut haa­vee­na vir­ka­va­paan ot­ta­mi­nen ja ul­ko­mail­la työs­ken­te­le­mi­nen, vaik­ka Hol­lan­ti ei ol­lut­kaan ol­lut aja­tuk­sis­sa­ni. Niin­pä otin vir­ka­va­paa­ta, ke­rä­sin ka­ma­ni, lai­toin asun­to­ni vuok­ral­le ja läh­din Hol­lan­tiin. Sil­lä mat­kal­la ol­laan edel­leen. Nyt asum­me Rot­ter­da­min lä­hel­lä si­jait­se­vas­sa pik­ku­ky­läs­sä.

Ko­sin­ta ta­pah­tui mo­lem­mil­le rak­kais­sa mai­se­mis­sa Rau­mal­la mök­ki­lai­tu­ril­la ke­säl­lä 2022. Cees oli sitä en­nen pyy­tä­nyt Mai­jan kät­tä tä­män isäl­tä.

Alus­ta as­ti oli sel­vää, et­tä häät pi­det­täi­siin Rau­mal­la. Nii­den suh­teen Cee­sil­lä oli kak­si kri­tee­riä: Ne pi­täi­si jär­jes­tää me­ren ran­nas­sa, ja häis­tä ei sai­si ruo­ka ei­kä juo­ma lop­pua. Hää­pai­kak­si va­li­koi­tui kai­kin ta­voin so­pi­va Hel­mi­ran­ta. Se sopi suun­ni­tel­miin hy­vin si­kä­li­kin, et­tä sin­ne oli mah­dol­li­suus ma­joit­taa Hol­lan­nis­ta tu­le­vat hää­vie­raat.

Maija ja Cees Kleijwegt vihittiin Rauman Pyhän Ristin kirkossa viime kesäkuussa. Morsiuskimpussa oli pioneita, jotka ovat morsiamen lempikukkia. Kuva: Sanna Vahteristo

Hää­jär­jes­te­lyt su­jui­vat osin etä­nä Hol­lan­nis­ta kä­sin, osin pai­kan pääl­lä Rau­mal­la.

– Säh­kö­pos­tit­se ja pu­he­li­mit­se pys­tyi hoi­ta­maan pal­jon asi­oi­ta, mut­ta kä­vin kyl­lä Rau­mal­la­kin eh­kä kuu­si seit­se­män ker­taa hää­jär­jes­te­ly­jen ta­kia.

Eri­tyis­kii­tok­sen an­sait­see Mai­jan mu­kaan ys­tä­vien upea tii­mi Suo­men pääs­sä.

– Em­me var­maan oli­si il­man hei­tä saa­neet häi­tä niin sa­no­tus­ti maa­liin. He to­teut­ti­vat kyl­lä joka iki­sen unel­ma­ni ja pyyn­tö­ni, mitä sit­ten kek­sin­kin pyy­tää. Kaa­sot ja ys­tä­vät ovat kul­lan ar­voi­sia ja kor­vaa­mat­to­mia häi­tä jär­jes­tet­tä­es­sä, vink­kaa Mai­ja häi­tään suun­nit­te­le­vil­le mor­si­a­mil­le.

Mai­jan hää­pu­ku löy­tyi rau­ma­lai­ses­ta hää­pu­ku­liik­kees­tä.

– Tie­sin ai­ka hy­vin mitä ha­lu­an, muun mu­as­sa sen, et­tei mi­kään tyl­liu­nel­ma sovi mi­nul­le. En­sim­mäi­nen puku, jon­ka pääl­le­ni liik­kees­sä lai­toin oli se jo­hon myös pää­dyin. Se oli ihan täy­del­li­nen puku mi­nul­le.

Muu­ten­kin Rau­mal­ta löy­tyi häi­hin kaik­ki tar­peel­li­nen.

– Olin oi­ke­as­taan vä­hän yl­peä sii­tä, et­tä vaik­ka Rau­ma on niin pie­ni kau­pun­ki niin siel­tä sai ihan kai­ken. Usein kuu­len, et­tä ih­mi­set sa­no­vat, et­tä Rau­mal­ta ei saa sitä ei­kä tätä, mut­ta mei­dän häis­sä ei ol­lut sel­lais­ta asi­aa, jota Rau­mal­ta ei oli­si saa­nut.

Pa­ril­le oli tär­ke­ää jär­jes­tää ren­not juh­lat tai oi­ke­as­taan hy­vät bi­leet heil­le tär­keil­le ih­mi­sil­le.

– Em­me ha­lun­neet mi­tään pö­nö­tys­tä tai ko­vin oh­jel­moi­tua tai ajas­tet­tua ti­lai­suut­ta. Aja­tuk­se­na oli myös yh­dis­tää kah­ta kult­tuu­ria.

Hol­lan­ti­lais­ta pe­rin­net­tä edus­ti muun mu­as­sa sul­ha­sen hol­lan­ti­lais­vie­rail­le jär­jes­tä­mä gril­li-il­ta häi­den aat­to­na. Oh­jel­mas­sa oli sau­no­mis­ta, pal­jui­lua ja ui­mis­ta.

Kaik­ki­aan hää­vie­rai­ta oli 85, jois­ta rei­lu kol­me­kym­men­tä tuli Hol­lan­nis­ta.

Kuk­ka-alal­la työs­ken­te­le­vä­nä ih­mi­se­nä Mai­ja ha­lu­si pal­jon kuk­kia häi­hin­sä.

– Mi­nul­la oli hy­vin sel­keä vi­sio sii­tä, mitä häi­hin ha­lu­an. Pi­o­ni on ai­na ol­lut lem­pi­kuk­ka­ni ja nii­tä oli pal­jon. Ha­lu­sin hem­pe­ää mut­ta kui­ten­kin vä­ri­käs­tä tyy­liä, en pel­käs­tään val­kois­ta ja vih­re­ää, niin kuin tä­män päi­vän tren­di pit­käl­ti on. Yl­lä­tyin, kun kuk­ka­kaup­pi­as ker­toi, et­tä ny­ky­ään ko­ris­tel­laan kirk­koa hy­vin har­voin. It­sel­le oli sel­vää, et­tä ha­lu­an kuk­ka­ko­ris­teet myös kirk­koon.

H-het­ki koit­ti 17. ke­sä­kuu­ta 2023, joka sat­tui ole­maan yk­si ke­sän hel­tei­sim­piä päi­viä. Pe­lät­tyä sa­det­ta ei kui­ten­kaan tul­lut, ja hol­lan­ti­lais­vie­raat pää­si­vät muun hää­vä­en ohel­la naut­ti­maan par­haas­ta Suo­men ke­säs­tä. Juh­lat on­nis­tui­vat niin hy­vin, et­tä hää­vie­raat lä­het­te­le­vät pa­ris­kun­nal­le vie­lä­kin ku­via häis­tä ja nii­den ta­pah­tu­mis­ta.

Mikä oli häis­sä pa­ras­ta?

– Kaik­ki. Jos täy­tyy yk­si asia mai­ni­ta, niin se oli häi­den erit­täin va­pau­tu­nut ja let­keä tun­nel­ma, sum­maa Mai­ja.