Routavuosi saa kantaesityksensä Porin Teatterissa
Porin Teatterin kalenterivuoden 2026 kaksi viimeistä ensi-iltaa ovat käsillä. 12. marraskuuta teatterin pienellä näyttämöllä vuoronsa saa porilaisen kirjailijan Juha Seppälän vuonna 2004 julkaistuun romaaniin pohjautuva kantaesitys Routavuosi.
Vierailija Juha Luukkosen ohjaama ja dramatisoima näytelmä kertoo poliittisen murhan mahdollisuudesta tämän päivän Suomessa. Seppälän tyylille ominaisesti Routavuosi sisältää yhteiskunnallisia palopuheita, hämmentyneitä todistajanlausuntoja, vastaansanomattomia oivalluksia, groteskia huumoria ja arjen musertavaa kauneutta - kaikki yhteen keitokseen sekoitettuna.
Näytelmän keskiössä nähdään poliittisen historian ikuinen opiskelija Kaarle, jolle hyvinvointiyhteiskunta näyttäytyy yksilöllisyyden ja inhimillisten intohimojen kieltämisenä, demokratia taas holhoamisena ja kontrolloimisena, johon valtaosa ihmisistä tuntuu vapaaehtoisesti suostuvan. Kaarle kiinnostuu reilun sadan vuoden takaisesta aktivismista ja kansalaistottelemattomuudesta. Bobrikovin murhannut Eugen Schauman, Lennart Hohenthal ja kumppanit valtaavat Kaarlen mielen, todellisuus nyrjähtää, ja yhtäkkiä mennyt on totta tänäänkin.
Kantaesityksen pukusuunnittelijana on vieraillut Noora Salmi ja valosuunnitelman on tehnyt Riikka Rossi.
Erityishuomion ansaitsee Juho Lindströmin (vier.) suunnittelema näytelmälavastus, joka herää eloon uudenlaisen visuaalisen tekniikan avulla. Lavasteseinien ikkunoihin asennetut älykalvot muuttavat tavalliset lasipinnat sähköisesti ohjattaviksi kuvapinnoiksi, joihin voidaan heijastaa sekä ennalta kuvattua että esityksen aikana kuvattavaa videomateriaalia. Ratkaisu tuo näyttämölle uuden ulottuvuuden: näyttämötekniikka ei ainoastaan luo näyttäviä visuaalisia efektejä, vaan toimii myös tarinankerronnan välineenä. Ääni- ja videosuunnittelusta on vastannut Mikko Hakulinen.
Rooleissa esiintyvät: Lassi Jämsä, Marko Honkanen, Miia Lindström, Pekka Hänninen, Maria Pere, Ville Orttenvuori (vier.) ja Anna Rosaliina Kauno.

