Sei­ja Väre

Laa­ja Kree­tan saa­ri on jo mo­nel­le mat­kaa­jal­le tut­tu, mut­ta siel­lä riit­tää ai­na en­nen nä­ke­mät­tö­miä ja ko­ke­mat­to­mia käyn­ti­koh­tei­ta. Aluk­si tu­ris­ti tun­tee ole­van­sa kuin tal­ven jäl­keen kuin Lii­sa ih­me­maas­sa. Sit­ten ais­tit hok­saa­vat kuk­ki­vat puut ja pen­saat, lin­tu­jen li­ver­ryk­sen ja lu­kuis­ten kis­so­jen mou­ru­a­mi­sen.

Majoituspaikoissa on varaa valita; esimerkiksi pieni Tavronitisin kylä kirkkoineen henkii menneitten aikojen kreikkalaista tunnelmaa. Kuva: Seija Väre

Täl­lä Vä­li­me­ren saa­rel­la on pal­jon te­ke­mis­tä, mut­ta täl­lä ker­taa oh­jel­maan va­li­koi­tui­vat vuo­ris­to­ret­ket. Tiis­tain ma­ku­mat­kal­la mat­kat­tiin lä­hi­ky­lis­sä ja tors­tain maa­seu­tu­ret­ki vei jo ki­lo­met­rin kor­keu­del­le. Ret­kil­lä näh­tiin lu­ke­mat­to­mia olii­vi­leh­to­ja ja vii­ni­köyn­nök­siä. Vä­rik­käät ole­an­te­ri­pen­saat kuk­ki­vat siel­lä tääl­lä, sit­ruu­na­puis­sa oli jo he­del­miä ja tien­var­sil­la saa­tiin ihail­la ke­vään kuk­kien vä­ri­kir­joa. Ylem­mäs ki­vut­ta­es­sa mai­se­ma muut­tui, ja jopa män­ty­jä il­mes­tyi tien­var­sil­le. Olii­vit ei­vät viih­dy yli 600 met­rin kor­keu­des­sa.

Miriokefalan suljettu luostari. Kuva: Seija Väre

Al­ku­mat­kas­ta näh­tiin vie­lä lun­ta Val­kois­ten vuor­ten hui­puil­la. Vuor­ten edes­sä lei­jai­li ai­van kuin us­vaa, mut­ta se oli kui­ten­kin Sa­ha­ras­ta kul­keu­tu­nut­ta hie­noa hiek­kaa, mis­tä Kree­tal­la on rie­saa ke­väi­sin. Nä­ky­mät kor­keim­mal­ta pai­kal­ta oli­vat us­ko­mat­to­mat. Ih­met­te­lyä riit­ti bus­si­kus­kin tai­dois­sa, sil­lä ihan jo­kai­nen kus­ki ei isoil­la bus­seil­la ka­peil­le vuo­ris­to­teil­le läh­ti­si, mut­ta malt­ti oli valt­tia. Vä­lil­lä ohi vi­lah­te­li su­loi­sia vuo­hia ki­lei­neen liki tie­tä, mut­ta sil­män­rä­päyk­ses­sä ne pois­tui­vat si­vum­mal­le.

Vuo­ris­to hou­kut­te­lee myös va­el­ta­jia ja Kree­tal­la on­kin noin 400 rot­koa. Niis­tä Sa­ma­ria on sy­vin, pi­sin ja tun­ne­tuin pa­ti­koi­jien kes­kuu­des­sa.

Kolmatta kertaa Kreetalle tulleet porilaiset Terttu ja Kalervo Törmänen osallistuivat makukierrokselle. Kuva: Seija Väre

Ma­ku­mat­kan en­sim­mäi­nen py­säh­dys­paik­ka oli Vou­ve­sin kylä. Siel­lä si­jait­see eh­kä maa­il­man van­hin olii­vi­puu. Kuul­tiin myös ta­ri­naa me­hi­läis­tar­hauk­ses­ta sekä hu­na­jan ja olii­vi­öl­jyn tuo­tan­nos­ta.

– Ku­nin­ga­tar­me­hi­läi­nen voi elää vii­si vuot­ta, mut­ta 2,5–3 vuo­den jäl­keen sen tai­dot heik­ke­ne­vät.

”A bee drone” me­hi­läis­tar­hoil­la ei tar­koi­ta mi­tään pe­lot­ta­vaa, vaan on eng­lan­ti­lai­nen kään­nös sa­nas­ta kuh­nu­ri eli uros­puo­li­nen me­hi­läi­nen. Tar­han opas ker­toi, et­tä hu­na­jaa val­mis­ta­vat ai­no­as­taan työ­läis­me­hi­läi­set eli naa­raat ja kuh­nu­rien työ on ai­no­as­taan li­sään­tyä ku­nin­gat­ta­ren kans­sa.

– Hu­na­jan eri maut tu­le­vat luon­nos­taan sii­te­pö­lyn mu­ka­na, riip­pu­en sii­tä mis­tä me­hi­läi­set sii­te­pö­lyä ja met­tä ha­ke­vat. Kos­ka pe­siä siir­re­tään 2–3 ker­taa vuo­des­sa, tu­lee eri alu­eil­ta ja eri vuo­de­nai­koi­na hu­na­jaan eri vi­vah­tei­ta. Ke­sä­hu­na­ja tim­ja­mi on maa­il­man pa­ras­ta hu­na­jaa. Lu­si­kal­li­nen sitä päi­väs­sä pi­tää ih­mi­sen ter­vee­nä.

Porilaisten Salme Mäntylän ja Johan Klåvuksen kuvaustauko Neitsyt Marian kirkon edessä. Se sijaitsee suljetun luostarin yhteydessä. Kuva: Seija Väre

Hu­na­jaa mais­tel­tiin muun mu­as­sa Idi­os­mos-ti­lal­la Per­vo­la­kia-ky­läs­sä. Siel­lä kuul­tiin eri­koi­nen ta­ri­na.

– Tääl­lä asui ai­koi­naan vain yh­den per­heen jä­se­niä. Kylä tun­ne­taan myös ni­mel­lä Pa­pa­gi­an­na­ki­des eli käy­tän­nös­sä Pa­pa­gi­an­na­kik­set. Ti­lan omis­taa edel­leen sama per­he, ret­ken opas Jut­ta Evo­ka­ri ker­toi.

Olii­vi­ti­loil­la saa­tiin tie­to­ja kas­vu­kau­des­ta. Tu­ris­ti­se­son­gin jäl­keen ei­vät pai­kal­li­set jää lonk­kaa ve­tä­mään, sil­lä syk­syn tul­len al­kaa kiih­kein työ­ru­pe­a­ma. Ul­ko­puo­lis­ta työ­voi­maa tar­vi­taan eri­to­ten olii­vien sa­don­kor­juu­ai­kaan, joka kes­tää 3–4 kuu­kaut­ta alu­ees­ta ja la­jik­kees­ta riip­pu­en. Se al­kaa yleen­sä lo­ka­kuus­sa jat­ku­en jopa tam­mi­kuul­le. Olii­vit ke­rä­tään ma­nu­aa­li­ses­ti ja hel­lä­va­rai­ses­ti apu­vä­li­nei­tä käyt­tä­en. Ne pa­ka­taan juut­ti­säk­kei­hin en­nen he­del­mien pu­ris­ta­mis­ta öl­jyk­si.

Ulvilalaiset Päivi ja Manu Malmi herkuttelivat pitalla maailman parhaan hunajan kera Imbroksen kylässä. Kuva: Seija Väre

Ul­vi­la­lai­set Päi­vi ja Manu Mal­mi oli­vat va­lin­neet lo­ma­kei­taak­seen rau­hal­li­sen Ma­le­men ky­län. Se­ni­o­rien loma ku­lui nau­tis­kel­len ja ret­keil­len.

– En­sim­mäi­set pari päi­vää tu­tus­tuim­me lä­hiym­pä­ris­töön kä­vel­len ja nau­tim­me pai­kal­li­sis­sa ta­ver­nois­sa hy­väs­tä pai­kal­li­ses­ta ruo­as­ta, Päi­vi Mal­mi ker­toi.

Pol­ku­pyö­ril­lä he kä­vi­vät myös Ma­le­mes­sa si­jait­se­val­la sak­sa­lais­ten toi­sen maa­il­man­so­dan ai­kai­sel­la so­ti­las­hau­taus­maal­la, mikä si­jait­see kor­ke­al­la kuk­ku­lan rin­tees­sä.

– Se oli ai­ka py­säyt­tä­vä ko­ke­mus. Pyö­räi­lim­me myös Pla­ta­ni­ak­ses­sa, mis­sä oli jo vä­hän vilk­kaam­paa.

Mal­mit osal­lis­tui­vat myös maa­seu­tu­ret­kel­le.

– Pai­kal­li­ses­sa ta­ver­nas­sa nau­tim­me muun mu­as­sa mi­sith­ra-tuo­re­juus­tol­la täy­tet­tyä Ska­fi­an pi­taa tim­ja­mi­hu­na­jan kera.

Ret­ken pa­luu­mat­kal­la lou­nas­tet­tiin ve­si­pu­tous­ten ja van­ho­jen pui­den ym­pä­röi­mäs­sä ra­vin­to­las­sa.

Vii­kon mat­kal­la Mal­mit oli­vat eh­ti­neet käy­dä myös Ha­ni­an maa­lais­mark­ki­noil­la. Pa­ris­kun­ta ih­met­te­li, mi­ten ruuh­kais­ta ja pal­jon lii­ken­net­tä saa­rel­la oli, vaik­ka elet­tiin vas­ta tou­ko­kuun al­kua.

Kylillä voi aistia vielä vanhanaikaista tavernatunnelmaa. Kuva: Seija Väre