Siitepölykausi on alkanut poikkeuksellisen varhain – pähkinäpensas kukkii Lounais-Suomessa
Turun yliopisto tiedottaa, että ensimmäiset pähkinäpensaat ovat aloittaneet kukintansa Suomen lounaisosissa. Tavallista leudompi talvi on aikaistanut siitepölykauden alkamista usealla viikolla.
Ilman siitepölymäärät ovat toistaiseksi hyvin pieniä ja keskittyvät pähkinäpensaan kukkivien kasvustojen läheisyyteen.
Pähkinäpensaan siitepölyä on kuitenkin kantautunut satunnaisesti laajemmalle alueelle Suomeen hyvin pieniä määriä maan rajojen eteläpuolelta jo usean viikon ajan.
Tällä hetkellä myös lepän siitepölyn kaukokulkeumat ovat eteläisten ilmavirtausten vallitessa mahdollisia. Suomessa lepän kukinnan ei odoteta alkavan vielä muutamaan viikkoon.
Siitepölykauden alkamisen myötä Turun yliopisto on aloittanut säännöllisen siitepölytiedotuksen. Tilannepäivityksiä ja ennusteita tuleville päiville laaditaan kolmesti viikossa maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Tiedotteet julkaistaan osoitteessa norkko.fi, minkä lisäksi tietoa siitepölytilanteesta jaetaan sosiaalisen median puolella Facebookissa ja BlueSkyssä.
– Siitepölykausi käynnistyy tänä vuonna poikkeuksellisen varhain, kertoo projektitutkija Sanna Pätsi Turun yliopiston siitepölytiedotuksesta.
– Aloitamme vuosittain säännöllisen tiedottamisen, kun kaukokulkeumia esiintyy päivittäin tai kun paikallinen pähkinäpensaan kukinta on alkanut. Tyypillisesti tämä hetki ajoittuu helmikuun jälkimmäiselle puoliskolle tai maaliskuun alkuun. Syy tämän vuoden aikaiseen aloitukseen löytyy Keski-Euroopan ja Suomen leudosta talvesta. Tilanne voi Suomessa kuitenkin vielä muuttua ja jo alkanut kukinta keskeytyä, jos sää muuttuu selvästi kylmemmäksi, Pätsi jatkaa.
Säännöllinen siitepölytiedotus jatkuu noin syyskuun lopulle saakka. Pähkinäpensaan ja lepän jälkeen on vuorossa koivu, jonka odotetaan kukkivan runsaammin kuin viime vuonna. Kesän kukkijoita ovat heinät ja pujo. Viimeisenä allergikkojen riesana on tuoksukki, jonka siitepölyä kulkeutuu Suomeen eteläisemmästä Euroopasta elokuulta syyskuulle ja joskus vielä lokakuussa.
Turun yliopisto seuraa siitepölytilannetta Suomessa kahdeksalla eri paikkakunnalla. Noin viidennes maamme väestöstä on allergisia siitepölylle.