Sini Tuomisalo kertoo tarinan miehestä, joka rakasti kiviä
Reposaarelainen kulttuurin moniosaaja ammentaa tarinoita kotisaarensa ehtymättömästä kaivosta.
Maarit Kautto
Kesä toisensa jälkeen Sini Tuomisalo tuo esiin reposaarelaisia persoonia ja tapahtumia. Hän tekee käsikirjoituksen, säveltää lähes kaiken musiikin, näyttelee, laulaa ja soittaa erilaisia soittimia. Tänä kesänä Sinin sinnikäs tutkimustyö ja haastattelut ovat herättäneet henkiin miehen, joka rakasti kiviä; reposaarelaisen sähkömiehen Osmo Vargelinin, joka omin käsin rakensi kivistä itselleen saaren.
Sini kertoo jo lapsena leikkineensä paljon yksin, keksineensä tarinoita ja valmistaneensa pieniä esityksiä, joita vanhemmat ja lähipiiri pääsivät katsomaan.
– Olen nykyäänkin mieleltäni eniten lapsi, joka puuhastelee leikkiensä kanssa. Rakastan kaivella esiin tarinoita. Ihan parasta on valmistella ja kutoa tarinoista esityksiä, joita sitten pääsen näyttämään muille. Ehkä minun kuuluu olla tarinankertoja, Sini pohtii.
Hänen idoleitaan ovat suomalaiset näyttelijät Siiri Angerkoski ja Sylvi Salonen.
– Ihailen molempien upeaa artikulointia ja ilmaisua. Heidän jalanjäljissään yritän kulkea. Olen todella paljon katsellut vanhoja Pertsa ja Kilu -elokuvia, joissa Sylvi Salonen näyttelee äitiä. Nämä elokuvat vievät katsojan vilpittömään ja mutkattomaan vanhaan aikaan, jollaiseen kuuluvaksi miellän jotenkin myös Osmo Vargelinin. Osmo rakasti kiviä ja soittamista, hän osasi iloita elämän pienistä asioista.
Sähkömies Osmo Vargelin oli aina haaveillut omasta saaresta ja hän yritti vuokrata sellaista Porin kaupungilta. Vapaana oli vain Kokemäenjokisuiston pusikoituneita saaria, joissa hyttyset ja mäkäräiset hyökkäsivät kimppuun, eikä Osmo sellaista halunnut. Osmo halusi paikan kauempaa mereltä ja löysi Arvekarin ja Pastuskerin saaren väliseltä matalikolta noin 60 senttiä meren pinnan yläpuolelle kohonneen Helenankarin. Sinne Vargelin alkoi 1958 rakentaa merestä nostamistaan ja lähisaarilta kuljettamistaan kivistä omaa saarta, jonka hän nimesi Saint Helenaksi. Rakennustyö jatkui ainakin kolmekymmentä vuotta. Vargelinista tehtiin 1988 jakso Ylen Paljonko on paljon -ohjelmaan, jota juonsi Raija Pelli.
Sini Tuomisalo on ollut yhteydessä Raija Pelliin, joka muistaa Osmo Vargelinin hyvin.
– Osmo oli tarkka saarestaan, eikä sinne niin vain kukaan päässyt. Raija Pellin kuvausryhmineen Osmo kuitenkin hyväksyi, liekö syynä se, että kyseessä oli nuori, nätti ja punatukkainen nainen, Sini hymyilee ja jatkaa:
– Itse en saanut koskaan tuntea Osmoa, mutta hänen sisarentyttärensä on entinen opettajani ja sisarentyttären poika lapsuuteni leikkikaveri. Luulen, että minä ja Osmo olisimme tulleet juttuun. Hän oli omalaatuinen mies, joka tiesi tekniikasta todella paljon. Ehkä olisimme myös voineet soittaa yhdessä.
– Osmo rakensi itselleen kaksi omintakeista venettä, Lurpun ja Oskun, joilla hän kuskasi kiviä saarelleen. Osmo oli omalla tavallaan myös hassuttelija; kaikissa valokuvissa, joita olen hänestä nähnyt, hänellä on jonkinlainen lakki päässään. Hän oli ajanut itsensä kaljuksi ja saattoi käyttää myös peruukkia. Myös minä voin lähteä joskus ulos ja vaikka kaupungille peruukki päässäni, Sini nauraa.
"Osmo Vargelin piti usein kesälläkin päässään karvahattua", Sini kertoo.
Sinin esitys paljastaa Osmo Vargelinista monia uusia ja tuntemattomia puolia. Mies, joka rakasti kiviä -musiikkitarinan esitykset jatkuvat Reposaaren Repolinnan, entisen sahan konttorin, piharakennuksessa aina syyskuulle saakka.
Jo nyt Sinin mielessä pyörivät uudet ideat ensi kesää varten.
– Ensi kesäksi on tulossa jopa kolmekin erilaista esitystä, joista yksi liittyy tuonne naapuriin, eli Mäntyluotoon, Sini paljastaa.
Sini tekee myös oppaan työtä Reposaaren kirkossa sekä vetää opastettuja, tarinallisia saarikierroksia. Kaiken muun ohella hän kirjoittaa kirjaa.
– Haluan kirjoittaa laivatyttö Ratsu-Olgan tarinan romaaniksi. Reposaaresta on julkaistu paljon tietokirjoja, mutta tietääkseni ei yhtään kaunokirjallista romaania, Sini toteaa.
Esitykset alkavat taikasauvan hipaisulla.