Synnynnäinen martta toimertuu
Vanhus- ja vammaisväestön asioiden hoitaminen ei ole menneiden muistelua kahvikupin äärellä. Näkyvää saadaan yhteistyöllä ja katse rehdisti eteenpäin.
Elina Peltomaa
Pomarkku
Noin viisitoista vuotta sitten pomarkkulaisen Leena Mäkelän elämässä oli tyhjiö ja se oli jotakin uutta.
– Olin siihen asti ollut hyvin työorientoitunut ihminen. Elämäni pyöri pitkälti työni ympärillä, muistelee ruokapalvelupäällikkönä toiminut Mäkelä.
Sitten hän jäi osa-aikaeläkkeelle.
– Mieheni Timo oli siihen aikaan Pomarkun Eläkeliiton puheenjohtajana ja hänen houkuttelemanaan päädyin yhdistyksen sihteeriksi, Leena kertaa ja jatkaa:
– Ajattelen niin, että on tärkeää ajaa näitä asioita niin kauan kuin itsellä on mahdollisuus.
Nämä asiat tarkoittavat vanhusten edunvalvontatyötä sekä Eläkeliitossa että kunnan vanhusneuvostossa. Mäkelä on istunut viime kauden myös hyvinvointialueen vanhusneuvostossa. Työt jatkuvat yhä, kunhan kausi saadaan taas liikkeelle ja neuvostot järjestäytyvät. Tällä kertaa Mäkelän on perehdyttävä myös uuteen näkökulmaan:
– Pomarkussa yhdistettiin vammais- ja vanhusneuvostot, kuten monessa kunnassa. Itsekin sitä pohdin takavuosina, kun hoidin omia vanhempiani ja sitten vammautunutta tytärtäni, että ei ole oikeastaan isoa eroa, hoidanko vammaisen vai iäkkään asioita. Nyt mennään leveämmillä hartioilla molempien eduksi, Mäkelä kertoo.
Vanhus- ja vammaisneuvostot ovat lakisääteisiä. Neuvostojen tehtävä vaikuttamistoimieliminä on erilaisten tarpeiden ja epäkohtien esille nostaminen kunnan päätöksenteossa.
– Sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtiminen on myös ensiarvoisen tärkeää, Leena Mäkelä alleviivaa.
– Emme voi kovin paljon vaikuttaa vanhainkotien asukkaiden tai kotona vielä asuvien heikkokuntoisten vanhusten arkeen. Mutta Pomarkussakin on melkoinen määrä ikääntyvää ja varsin virkeää väkeä, jolle voimme tarjota aktiviteetteja ja kohtaamisia. On mahtavaa, että tämä porukka lähtee innolla mukaan vaikkapa ohjattuihin kuntoiluhetkiin, Muistikahvilaan tai muihin tempauksiin. Määrärahoja meillä ei paljoa ole mutta aina sitä jotakin keksitään tai järjestetään vaikka keräys, kuten kävi vanhainkodin verho-operaation kanssa, Mäkelä pohtii.
Mäkelä toteaa myös olevansa hyvillään siitä, että kunnassa “katsotaan vähän toisten perään”.
– Se on semmoista ystävyystoimintaa, tarjotaan vaikka kyytiä naapurimummulle ja niin edelleen.
Mäkelä näkee, että uusi kausi tulee olemaan toimelias.
– Neuvostossa on eri-ikäistä porukkaa, mikä on aina hyvä juttu. Kyllä meidänkin pitää katsoa eteenpäin eikä muistella vain vanhoja juttuja, hän naurahtaa.
Vammaispuolta valottamaan ja sen asioita avaamaan pyydettäneen joku asiantuntija. Mäkelälle uuden kauden aloitus on aina aloitus puhtaalta pöydältä.
– Toivon, että tuolla hyvinvointialueellakin mentäisiin eteenpäin, hän puuskahtaa.
Turhautumisen taustalla on tunne siitä, että edellisellä kaudella monet kokouksiin tuodut asiat olivat kovasti ylätasoisia tai pantattuja.
– Kritiikkiä ei haluttu ottaa vastaan, lataa Mäkelä.
Vanhusneuvosto lähetti aluehallitukselle kannanottoja kohderyhmälle tärkeistä asioista. Siellä ne merkittiin tiedoksi, päätöksiin ne eivät juurikaan vaikuttaneet. Samaan aikaan Mäkelä sanoo luottavansa siihen, että ilmapiiri on menossa parempaan suuntaan.
Työsarkaa riittää muutenkin edunvalvojalla.
– Olen kyllä huolissani muutamista asioista. Suuntaus kotiasumisen pitkittämiseksi ei aina edistä laadukasta elämistä, vaan muistuttaa heitteillejättöä. Kaikilla ei ole omaisia, jotka huolehtisivat. Myös digitaitojen vaatimus voi olla kohtuuton joillekin vanhuksille tai vammaisille. Eikä aina keskustelukulttuurikaan ole asiallista, kun puhutaan vanhuksista tai vammaisista, luettelee Leena Mäkelä.
Petrattavaa riittää myös yhteistyössä kotikunnan päättäjien kanssa.
– Olen ollut huomaavinani, että neuvoston rooli vaikuttamistoimielimenä unohdetaan tai sivuutetaan. Onhan monissa asioissa ilman muuta otettava huomioon vanhus- tai vammaisnäkökulma! Toivomme myös päättäjien suunnasta enemmän yhteydenpitoa meidän suuntaamme, Mäkelä esittää.
On selvää, että Leena Mäkelä on oikea ihminen hoitamaan näitä luottamustoimia.
– Niin, olen tällainen maalaistalon tytär, synnynnäinen martta. Tähän ikään mennessä uskallan sanoa mielipiteeni ihan ääneen ja osaan myös toimia yhteistyössä muiden kanssa. Ei se sen vaikeampaa ole, hän toteaa.
