Sei­ja Väre

En­ti­nen Ee­ro Haa­pa­lai­sen se­ka­ta­va­ra­kaup­pa Poh­jan­sa­has­sa sai uu­den elä­män, kun kaup­pi­aan mi­niä San­na Haa­pa­lai­nen al­koi pi­tää ke­sä­kah­vi­laa. Ny­kyi­sin paik­ka on avoin­na ym­pä­ri vuo­den.

Haa­pa­lai­set pyö­rit­ti­vät vuo­si­na 2001–2009 Ve­ne­a­se­maa, mis­sä oli kah­vi­la-pub ja polt­to­ai­ne­ja­ke­lu.

– Em­me pie­ny­rit­tä­ji­nä ha­lun­neet in­ves­toi­da polt­to­ai­ne­puo­lel­le ja lo­pe­tim­me sen. Ha­lu­sim­me myös rau­hoit­taa ran­nan omaan käyt­tööm­me.

Kaup­pa­ra­ken­nus oli vuo­den ajan tyh­jil­lään ja sii­tä syn­tyi idea.

– Jär­jes­tim­me tar­joi­lun kau­pan ti­lois­sa tyt­tä­rem­me rip­pi­juh­lis­sa ke­vääl­lä 2016.

Haa­pa­lai­nen eh­dot­ti, et­tä ko­keil­tai­si­ko yk­si kesä kah­vi­lan­pi­toa hy­vis­sä val­miis­sa ti­lois­sa van­hal­la kau­pal­la. Näin syn­tyi Haa­pa­lai­sen Wan­ha kaup­pa.

– Aluk­si kah­vi­la oli au­ki vain vii­kon­lop­pui­sin, kun kä­vin töis­sä Eu­ra­jo­el­la.

– Ty­tär sa­noi sil­loin, et­tä kah­vi­lan pito kuu­los­taa vit­sil­tä, mut­ta ei sano enää, San­na Haa­pa­lai­nen nau­rah­taa.

Ka­la­keit­to­kat­ti­loi­den kas­vet­tua muu­ta­mas­ta lit­ras­ta 40 lit­ran ko­koi­sek­si ei voi­da pu­hua enää vit­sai­lus­ta.

Kymmentuntiset työpäivät vaativat myös hyviä kenkiä.

Seija Väre

San­na he­rää joka aa­mu pais­ta­maan munk­ke­ja ja li­ha­pii­ra­koi­ta sekä mui­ta lei­von­nai­sia. Li­ha­pii­ra­koi­ta ha­e­taan jopa Har­ja­val­las­ta as­ti.

– Suo­si­on sa­lai­suus on se, et­tä teem­me kaik­ki lei­von­nai­set jau­hois­ta as­ti it­se. Lou­nas­ruo­kam­me on pe­rin­teis­tä ko­ti­ruo­kaa ja käy­täm­me ker­maa, voi­ta ja maus­tei­ta rei­lus­ti.

En­ti­sen kaup­pi­aan ajois­ta muis­tut­ta­vat van­hat va­lo­ku­vat tis­kin edes­sä, leh­ti­lei­ke­kan­sio soh­van kul­mal­la sekä kah­vi­myl­ly, jol­la hän jau­hoi kah­via. Asi­a­kas voi le­väh­tää kei­nu­tuo­lis­sa. Se­kin on ai­em­man kau­pan pe­ru­ja.

Kah­vi­las­sa pii­pah­ti sak­sa­lai­nen mat­ka­pyö­räi­li­jä hen­gäh­tä­mäs­sä ja kah­veil­la. Sa­mal­la hän sai la­da­ta kän­nyk­kän­sä.

Kah­vi­lan tun­nel­ma on idyl­li­nen. Ei ih­me, jos se vie­hät­tää tu­ris­te­ja­kin. Va­ki­oa­si­ak­kai­ta kaup­paan tu­lee myös paa­teil­la.

– Ve­nei­ly on vä­hen­ty­nyt. Ih­met­te­lin vä­häis­tä ve­si­lii­ken­net­tä jopa ju­han­nuk­sen seu­tuun.

Yrit­tä­jä tie­tää, mis­tä pu­huu, sil­lä ve­ne­reit­ti lop­puu juu­ri Haa­pa­lai­sen ran­taan.

Eten­kin Poh­jan­maan suun­nas­ta tu­lee ke­säi­sin pal­jon kul­ki­joi­ta.

– Moni ha­kee val­ta­tien si­jas­ta viih­tyi­sää ran­ta­reit­tiä ja ilah­tuu kun saa ko­ti­ruo­kaa tai ku­pin kah­via tääl­lä ”kes­kel­lä ei mi­tään”.

Sanna Haapalaisen kahvila on avoinna ympäri vuoden.

Seija Väre

Iän kart­tu­es­sa on osat­ta­va hel­lit­tää vä­lil­lä ja San­na pi­tää kiin­ni kah­des­ta va­paa­päi­väs­tä vii­kos­sa.

– Oi­ke­as­taan vain maa­nan­tai on va­paa­päi­vä. Tiis­tai ku­luu tu­kus­sa ja sii­vo­tes­sa. Kas­vi­huo­nees­ta­kin on pi­det­tä­vä huol­ta.

Haa­pa­lai­sen kaup­pa tar­jo­aa ker­mais­ta lo­hi­sop­paa sun­nun­tai­sin. Muu­ta ka­la­ruo­kaa ruo­ka­lis­tal­la edus­ta­vat Jans­so­nin kiu­saus ja si­lak­ka­laa­tik­ko.

Kaup­pi­as ker­too, et­tei ny­kyi­sin ole it­ses­tään sel­vää se­kään, et­tä si­lak­kaa saa vuo­den ym­pä­ri. Per­he ei it­se eh­di apa­jil­le, mut­ta mato-on­gel­le jos­kus men­nään, kis­so­jen mie­lik­si.

Lou­nas­kah­vi­las­sa pi­de­tään eri­lai­sia per­he­juh­lia ja ti­laa on 32 hen­gel­le. Poh­jan­sa­has­sa ei asu pal­jon va­ki­tui­sia asuk­kai­ta, mut­ta hu­vi­la-asuk­kai­ta si­tä­kin enem­män.

– Sun­nun­tai­sin ei­vät use­am­mat kah­vi­lat ole au­ki, jo­ten mo­net läh­te­vät Po­ris­ta­kin as­ti aje­le­maan tän­ne­päin. On haus­kaa, et­tä lau­an­tai­sin ja sun­nun­tai­sin tääl­lä käy ihan eri po­ruk­kaa – ja vii­kon­lop­pui­sin myös mies aut­taa tis­kaa­mi­ses­sa.

Pa­ras­ta yk­si­tyi­sy­rit­tä­jän työs­sä on tie­tyn­lai­nen va­paus ja pa­laut­teen saa­mi­nen.

– Meil­lä käy iha­nia asi­ak­kai­ta, kaik­ki tu­le­vat hy­väl­lä mie­lel­lä. Kun olin vie­raal­la töis­sä, ei pa­lau­tet­ta juu­ri tul­lut. Nyt saan sitä joka päi­vä ja – ja pää­a­si­as­sa myön­teis­tä.

Yrit­tä­jäl­lä on va­paus ko­keil­la ja ke­hit­tää, jos joku ei toi­mi.

– Tääl­lä saa teh­dä sen nä­köi­sen kah­vi­lan kuin it­se ha­lu­aa.

Ai­em­min hän sa­ha­si mon­ta tun­tia päi­väs­sä Poh­jan­sa­han ja Eu­ra­jo­en vä­liä.

– Päi­vää­kään en ole ka­tu­nut, et­tä ir­ti­sa­nou­duin työs­tä­ni ja ryh­dyin ko­ko­ai­kai­sek­si yrit­tä­jäk­si, San­na ki­teyt­tää.