Tiia Jo­ki­sa­lo

Kesä voi tar­koit­taa mo­nel­le lo­mai­lua ja het­kel­li­ses­ti rau­hal­li­sem­paa ar­kea, osa aset­tuu riip­pu­mat­toon ja hi­das­taa tah­tia, mut­ta Jus­si Pir­hos­ta ei tul­la nä­ke­mään tä­nä­kään ke­sä­nä aloil­laan, ai­na­kaan pit­kiä ai­ko­ja.

Kah­den vii­kon hää­mat­ka Ka­ri­bi­al­le sen vii­meis­tään osoit­ti, hä­nes­tä ei ole laa­ke­reil­laan le­pää­mään. Ei­kä kyse suin­kaan ol­lut seu­ras­ta, ran­ta­lo­mat ei­vät vain ole sitä omin­ta.

– En ole kos­kaan ym­mär­tä­nyt esi­mer­kik­si au­rin­gon ot­ta­mi­sen kon­sep­tia, et­tä ma­koil­laan pai­koil­laan. Toki voin lo­mail­la, mut­ta kai­paan sil­loin­kin puu­haa.

Ja puu­haa riit­tää. Sii­tä pi­tä­vät huo­len mark­ki­noin­ti­toi­mis­to To­va­ri, jon­ka yrit­tä­jä ja en­ti­nen toi­mi­tus­joh­ta­ja Pir­ho­nen on, sekä pes­ti Suo­men Yrit­tä­jien va­ra­pu­heen­joh­ta­ja­na.

Ei­kä syk­syl­lä tah­ti ai­na­kaan hi­das­tu, sil­lä Pir­ho­nen ai­koo aset­tua eh­dol­le Suo­men Yrit­tä­jien lo­ka­kui­sis­sa pu­heen­joh­ta­ja­vaa­leis­sa. Jos pu­heen­joh­ta­jan nui­ja suo­daan hä­nel­le, on se täy­si­päi­väi­nen työ, jo­hon an­ne­taan vä­hin­tään­kin se sata pro­sent­tia.

Pir­ho­nen on var­mas­ti jär­jes­tös­sä mies pai­kal­laan, sil­lä sel­ke­äs­ti hä­nen mie­len pe­ru­koi­ta asut­ta­vat in­no­va­tii­vi­suus ja kyky aja­tel­la juu­ri­kin nii­tä pe­ru­koi­ta laa­jem­min. Vii­me ai­koi­na on teh­ty avauk­sia ke­sä­lo­mien siir­ros­ta enem­män muun Eu­roo­pan tah­tiin ja ar­ki­py­hien siir­to­a­kin vä­läy­tel­ty.

Pir­ho­nen nä­ki­si mie­luus­ti van­ho­jen toi­min­ta­ta­po­jen po­saut­ta­mis­ta tai­vaan tuu­liin. Mitä jos tiu­kas­ti nyky-yh­teis­kun­nas­sa is­tu­vas­ta 5/2-jär­jes­tel­mäs­tä luo­vut­tai­siin, ei oli­si vii­den päi­vän työ­viik­koa kah­den päi­vän vii­kon­lo­pul­la. Jos työn­te­koa pai­no­tet­tai­siin­kin ai­van eri ta­val­la ja kou­lu­jär­jes­tel­mä­kin uu­dis­tet­tai­siin.

– Täy­tyy­kö yh­teis­kun­nan pyö­riä maa­ta­lou­den ja kir­kon mää­rit­te­le­mien nor­mien mu­kaan. Ky­sees­sä on van­ha kon­sep­ti, joka ei pal­ve­le tätä ai­kaa, hän haas­taa.

Hän it­se so­vel­taa uu­den­lais­ta ta­paa näh­dä työn­te­ko niin omas­sa elä­mäs­sään kuin yri­tyk­ses­sään­kin.

Tu­le­vai­suu­des­sa To­va­ris­sa on tar­koi­tus siir­tyä nel­jän päi­vän työ­viik­koon niin, et­tä töi­tä teh­dään kah­des­sa vuo­ros­sa sun­nun­tais­ta kes­ki­viik­koon ja kes­ki­vii­kos­ta lau­an­tai­hin.

– Koen, et­tä olen lo­pet­ta­nut jo kau­an ai­kaa sit­ten työn­te­on sel­lai­se­na kuin ih­mi­set sen ko­ke­vat. Työ on in­teg­roi­tu­nut elä­mää­ni, ei niin, et­tä mi­nul­la on työ ja muu elä­mä, vaan mi­nul­la on elä­mä. Mit­ta­ri­ni on se, et­tä töi­hin läh­tö ei saa ot­taa pää­hän, vaan sitä täy­tyy ha­lu­ta teh­dä. Vä­lil­lä nuk­ku­maan men­nes­sä olen lii­an in­nos­tu­nut nu­kah­ta­maan, kun mie­tin ja ide­oin.

Ja ide­oi­ta Pir­ho­sel­la pii­saa, mut­ta ajan ra­jal­li­suus on se, joka luo­vuut­ta jar­rut­te­lee.

Pir­ho­sen ajat­te­lua jä­sen­tää yk­si kes­kei­nen oi­val­lus: van­ha maa­il­ma ei ole pa­laa­mas­sa. Se, min­kä mo­net tul­kit­se­vat ohi­me­ne­väk­si myrs­kyk­si, on tul­lut jää­däk­seen.

– Eläm­me ai­kaa, jos­sa epä­var­muus ei ole poik­keus­ti­la vaan uu­si nor­maa­li. Mitä no­pe­am­min sen myön­näm­me, sitä pa­rem­min pär­jääm­me. Em­me voi jää­dä odot­te­le­maan, et­tä maa­il­ma pa­laa en­ti­sel­leen, kos­ka ei­hän se pa­laa.

Hä­nen mie­les­tään juu­ri tämä on yrit­tä­jyy­den ja koko yh­teis­kun­nan suu­rin haas­te juu­ri nyt. Lii­an moni elää edel­leen ole­tuk­sen va­ras­sa, et­tä ny­ky­myl­läk­kä me­nee ohi, ja sit­ten pääs­tään ta­kai­sin tut­tui­hin uo­miin.

– Jo­kai­sen on teh­tä­vä va­lin­ta it­se. Jään­kö laa­ke­reil­le­ni odot­te­le­maan pa­rem­pia ai­ko­ja ja sääs­tän huo­mi­seen, vai so­peu­dun­ko ja läh­den­kö liik­keel­le. It­se olen va­lin­nut jäl­kim­mäi­sen.

Te­ko­ä­ly on ol­lut vah­vas­ti Pir­ho­sen pöy­däl­lä jo pi­dem­pään. Hän on työs­tä­nyt sen käyt­töä työs­sään jo vuo­sia, jot­tei se oli­si asia, joka hii­pii ta­ka­va­sem­mal­ta kol­ka­ten kaik­ki.

– Olem­me eden­neet sil­lä aja­tuk­sel­la, et­tä te­ko­ä­ly tu­ho­aa tä­män mark­ki­noin­ti­a­lan ko­ko­nai­suu­des­saan, mitä siis teh­dä ja mi­ten sii­hen val­mis­tau­tua.

Tä­hän liit­ty­en yri­tyk­ses­sä käy­tös­sä ole­vat jär­jes­tel­mät on ra­ken­net­tu ko­ko­naan uu­del­leen.

– Ha­lu­an au­to­ma­ti­soi­da koko fir­man ja ra­ken­nam­me jär­jes­tel­män, joka sen mah­dol­lis­taa. Nyt olem­me sii­nä pis­tees­sä, et­tä otam­me en­sim­mäi­sen vai­heen syk­syl­lä käyt­töön.

– Kaik­ki mei­dän pro­ses­sit on ra­ken­net­tu te­ko­ä­lyn, ei ih­mi­sen ym­pä­ril­le, kos­ka näen te­ko­ä­lyn niin, et­tä sil­lä te­hos­te­taan lop­pu­tu­los­ta, ei ih­mi­sen työ­tä. Te­ko­ä­ly ei kai­paa vii­kon­lop­pua, se kyl­lä jak­saa, ja tar­vit­see ih­mis­tä ai­no­as­taan avuk­seen.