Hel­lun­tai­re­he­vyyt…ke­sä­kuu 8. 2025

Ol­laa jo hel­lun­tais ja kesä o nii re­he­vän et lu­an­to iha puh­kuu veh­reyt­täs kaik­ki­al, vaik­kei eres kun­nol ol juur läm­min­täk­kä ol­lu. Kus­taa Vil­ku­na Aja­ti­a­to kir­jas o vaik kui mont plar­rii hel­lun­taist, mut lai­naa tähä ny vaa sev­ver­ra kui si­äl­lä­ki sa­no­taa, ”et hel­lun­tais­sa on ai­na her­kin­tä, kau­nein­ta ke­sää, ru­noa ja va­loa. Kan­sa­no­mai­ses­ti tämä on il­mais­tu: Kun ois kesä ja hel­lun­tai ei­kä mil­loin­kaan tal­vi ja maa­nan­tai.” No sa­nos stää! Mää muis­ta hel­lun­taist vaa sem­mo­se tutu rämp­sy, et jol­sei hei­laa hel­lun­tain, ni ei sit koko su­ven. Pal­jo pruu­ka­taa tu­le­vaa suve säät­ki en­nus­taa kuka mil­lä­ki sort­tii just hel­lun­taist, mut niit us­koo ken us­koo. Sa­no­taa muu­te et nua tuu­li­voi­ma­lat olis jol­lai­lai se­vot­ta­nu noit­te oi­ket­te sää­ti­ä­tei­li­jöit­te pas­mat. Vois se hy­vin­ki sil­lai vaik ol. Mei­kä­läi­ne men­nee ovest ulos, ko viä pää­see, näk­kee ja kuu­lee­ki sen­tää mim­mo­ne il­ma, sat­taak vai pais­taa? Meil o sit kai­keks on­neks lip­pu­tan­kos vii­ri­ki, jost näk­kee koht sen­ki mist päi mil­lon­ki tuu­lee? Tän­nää hel­lun­tai­aa­mun plo­sot­taa au­rin­ko hiuk­ka kyl pil­vi­selt tai­vaalt ja as­teit o 10-15 paik­keil. Tuu­li nyk­ki pa­kot­ti täl­lää pääl­les jot­tai pit­kä­hi­hast et tar­ke­ni len­kil aa­mus­ti.

Tos iha pääl­lik­rii­vauk­ses pu­hui jo re­he­vyy­rest ja tai­taa sihe piik­kii pas­sat seki et tääl­läp­päi o niit py­ä­ree­ku­a­ri­sii eta­noit ka­ma­las­ti, nii ti­ä­vi­a­ruis ko iha jo tre­ko­lis­ki. Ans kat­too mil­lai niit­te­ki kans täs viä suu pan­naa? Meil rän­ni­pun­tus­sak­ki sem­mo­ne oli ja elä­vän kai­ke li­säks. Ran­nas­sak­ki kä­vel­les iha jal­laa al rous­kuu in­hot­ta­vas­ti. Sit taas pu­a­les­tas niit si­ni­sii kop­pi­ai­sii, irä leh­ti­ku­a­ri­ai­sii näyt­tää taas ole­va juur leh­tes avan­neis le­pis. Suk­ke­lalt tun­tuu seki et tual ma­ta­las hei­nä­pel­los o pi­änt lepä al­kuu vaik kui ja mist ih­meest ne sin o tul­lu? Lep­pä kuu­lem­ma tua fö­lis­säs iha kun­nol maa­ha typ­pee. No juu sil­lai­kai.. Sil­lo­ko ol­tii mu­ku­loit ei­kä viä vis­siin­kä kau­past saa­nu kuk­ka­mul­taa os­taa tai jos sai­ki, ni soli tyy­rist. Sil­lo me muk­sut jou­rut­tii ran­noist lep­pie alt tön­kii äi­teil­lem­me mul­taa myrk­roo­nei var­te. Just lepä alt tart­ti kai­vaa, ko siäl mul­ta oli ra­vin­to­ri­kast, mut jos­kus se kai­va­mi­ne oli hy­vin­ki han­ka­laa ja ty­ä­läst.

Lin­tu­mail­mas o ny vii­me­a­jat ol­lu mel­ko kii­reist tou­huu ja mo­net lin­nuist jo pii­ha­pii­ris­ki sy­ät­tää poi­ka­siis ja kak­kap­räis­kä­leit o vaik mis, niät vii­sast ain hiuk­ka vi­last mihi ah­te­ris täl­lää. Täl het­kel o muu­ten­ki sii­te­pöl­lyy vaik kui ja jo­ka­ki­ki­ses pai­kas. Pit­käst ai­kaa taas hai­ka­ra­ki vis­tai­li näil ran­noil, kon­nei ol näh­tyk­kä sej­jäl­kee ko yh­ten aa­mun miäs näki muu­ta­ma viik­ko sit niit nel­jä mee ran­nast nou­se­va len­too. Kyl lu­an­to o ih­meel­list ja ny kaik­ki­nes sat­tee jäl­kee nii re­he­vää…

Ul­la Lei­no

Po­ri­lai­nen mur­re­maa­ka­ri ja ko­ti­seu­tu­neu­vos