Maa­rit Kaut­to

Kun po­ri­lai­nen su­ku­ti­lan isän­tä Pek­ka Lau­ri­la osal­lis­tui vii­me kau­del­la Maa­jus­sil­le mor­si­an -oh­jel­maan ja ha­la­si en­sim­mäi­sen ker­ran Reet­ta Ter­vos­ta pi­kat­ref­feil­lä, hän tun­si, et­tä pa­la­pe­lin pa­lat lok­sah­ti­vat koh­dil­leen.

– Reet­ta oli jo­ten­kin niin sy­liin so­pi­va. Ja jut­tu läh­ti heti luis­ta­maan, ai­van kuin oli­sim­me tun­te­neet jo pi­dem­pään­kin. Reet­ta on niin ai­to ih­mi­nen, Pek­ka ku­vai­lee tun­te­muk­si­aan.

Reet­ta puo­les­taan kir­joit­ti Pe­kal­le kir­jeen näh­ty­ään Maa­jus­sien esit­te­ly­oh­jel­man telk­ka­ris­ta ja huo­mat­tu­aan, et­tä sy­dä­mel­li­sen ja rau­hal­li­sen oloi­nen mies jäi mie­len pe­ru­koil­le kai­her­ta­maan. Reet­ta to­sin har­kit­si ja epä­röi pit­kään, ha­lu­ai­si­ko hän ta­va­ta Pe­kan, var­sin­kin, kun kaik­ki oli­si oh­jel­mas­sa niin jul­kis­ta.

– Mut­ta sit­ten ajat­te­lin, et­tä mik­si ei. Ker­ran tääl­lä vain ele­tään. Ja on­nek­si us­kal­sin. En var­mas­ti kos­kaan unoh­da sitä, kun ava­sin oh­jel­man ku­vauk­sis­sa Malm­går­din kar­ta­non ison sa­lin oven ja Pek­ka is­tui siel­lä. Tun­sin, et­tä on al­ka­mas­sa jo­tain tosi isoa, Reet­ta hy­myi­lee.

Kum­pi­kaan ei ole päi­vää­kään ka­tu­nut oh­jel­maan osal­lis­tu­mis­taan. Kun Pek­ka oli oh­jel­mas­sa teh­nyt va­lin­tan­sa ja ka­me­rat sul­keu­tui­vat, hän läh­ti Ree­tan luok­se Vir­roil­le. Reet­ta pyö­rit­tää Vir­roil­la omaa ti­laan­sa, jos­sa on pal­jon eläi­miä: he­vo­sia, leh­miä, vuo­hia, lam­pai­ta, ank­ko­ja ja ka­no­ja, li­säk­si kak­si koi­raa ja kis­sa.

– Olin ko­vin kii­rei­nen tuol­loin, kos­ka osal­lis­tuin yh­den suo­men­he­vo­se­ni kans­sa työ­he­vos­ten SM-ki­soi­hin Ou­lus­sa. Osa eläi­mis­tä­ni oli tut­ta­va­per­heel­lä hoi­dos­sa. Soit­te­lim­me Pe­kan kans­sa ja hän sa­noi, et­tä tu­lee käy­mään Vir­roil­la pa­lat­tu­a­ni ko­tiin. Sa­noin, et­tä kai sinä nyt yök­si jäät, kos­ka nä­ki­sim­me vas­ta myö­hään il­lal­la. Seu­raa­va­na päi­vä­nä läh­dim­me ha­ke­maan kym­men­kun­ta eläin­tä­ni ta­kai­sin ko­tiin. Ajat­te­lin, et­tä nyt näen, mikä tuo on mie­hi­ään, jos hän ei täs­sä häs­sä­käs­sä läh­de kar­kuun, niin on kyl­lä ih­me. Ei Pek­ka läh­te­nyt, vaan tuli uu­des­taan­kin, Reet­ta nau­raa.

Sit­tem­min pa­ris­kun­nan elä­mä on aset­tu­nut uo­miin­sa. Reet­ta asuu ja työs­ken­te­lee edel­leen Vir­roil­la ja Pek­ka isän­nöi vil­je­ly­ti­laan­sa Po­rin Ky­lä­saa­res­sa, mut­ta mo­lem­mil­la on vah­va tah­to pi­tää suh­det­ta yl­lä ja jo var­sin pit­käl­le vie­ty­jä suun­ni­tel­mia aset­tu­mi­ses­ta sa­man ka­ton al­le.

– Vä­li­mat­kaa on 150 ki­lo­met­riä. On­han tämä täl­lä het­kel­lä sel­lais­ta sump­li­mis­ta ja vii­kon­lop­pu­pai­not­teis­ta, Pek­ka to­te­aa.

– Vii­me jou­lu­na vie­tim­me kuu­si päi­vää yh­des­sä niin, et­tä kul­je­tim­me Ky­lä­saa­reen myös kaik­ki eläi­me­ni. Sitä en­nen teim­me ura­kal­la töi­tä, et­tä saim­me eläi­mil­le asuin­si­jat ja lai­tu­met kun­toon, toki vain vä­li­ai­kai­set, mut­ta kui­ten­kin. Rank­kaa se oli, kos­ka van­han ti­lan kaik­ki ra­ken­nuk­set ovat täyn­nä ta­va­raa, mut­ta kan­nat­ti eh­dot­to­mas­ti. Kaik­keen pys­tyy, kun oi­kein ha­lu­aa. Se jou­lu oli upea, kun ko­koon­nuim­me yh­teen Pe­kan lä­heis­ten kans­sa ja sit­ten il­lal­la saim­me rau­hoit­tua viet­tä­mään ai­kaa kah­des­taan, Reet­ta jut­te­lee.

Reetta viihtyy Porin Kyläsaaressa, vaikka Pekan maatila onkin paljon keskeisemmällä ja vilkkaammalla paikalla kuin hänen omansa Virroilla. Dina-koira haluaa myös haleja ja rapsutuksia.

Sel­vää on, et­tä pa­ris­kun­nan yh­tei­nen koti si­jait­see tu­le­vai­suu­des­sa Ky­lä­saa­res­sa. Vir­roil­la Reet­ta työs­ken­te­lee täl­lä het­kel­lä kok­ki­na ja te­kee eläin­ten­sä kans­sa eri­lai­sia vir­kis­tys­toi­min­taan liit­ty­viä jut­tu­ja, ku­ten vie­rai­lu­ja van­hain­ko­tei­hin, päi­vä­ko­tei­hin ja kou­lui­hin sekä eri­lai­siin ta­pah­tu­miin. Pek­ka puo­les­taan työs­ken­te­lee kas­vin­tuon­tan­non asi­an­tun­ti­ja­na Pro Ag­ria Län­si-Suo­mel­la.

– Meil­lä on suun­ni­tel­mia yh­tei­ses­tä maa­ti­la­yh­ty­mäs­tä. Minä muu­tan kat­raa­ni kans­sa Pe­kan ti­lal­le, kun­han eläi­mil­le saa­daan asi­an­mu­kai­set ti­lat. Haa­vei­lem­me myös pie­nen ti­la­puo­din pe­rus­ta­mi­ses­ta, siel­lä oli­si suo­ra­myyn­nis­sä esi­mer­kik­si leh­män- ja vuo­hen­mai­toa ja ka­nan­mu­nia ja eh­kä­pä muut­kin alu­een ti­lat voi­si­vat tuo­da tuot­tei­taan myyn­tiin. Li­säk­si tar­koi­tuk­se­nam­me on tar­jo­ta eläi­na­vus­teis­ta toi­min­taa sa­maan ta­paan kuin Vir­roil­la, pa­ris­kun­ta pal­jas­taa.

Reet­ta on jo eh­ti­nyt tar­jo­ta he­vos­kär­ry­a­je­lui­ta muun mu­as­sa vii­me ke­sän Ky­lä­saa­ri­päi­vil­lä. Aje­lut oli­vat niin suo­sit­tu­ja, et­tä nii­hin jo­no­tet­tiin.

– Ree­tan eläi­met leh­miä ja lam­pai­ta myö­ten ovat ai­van us­ko­mat­to­man so­si­aa­li­sia ja ra­kas­ta­vat ih­mi­siä. Olen näh­nyt omin sil­min, et­tä uu­det­kin eläi­met so­si­aa­lis­tu­vat Ree­tan hoi­vis­sa no­pe­as­ti. Hän vain on sel­lai­nen, Pek­ka ke­huu ja jat­kaa:

– Maa­ta­lous on tänä päi­vä­nä mur­rok­ses­sa ja ti­loil­la tu­lot koos­tu­vat mo­nis­ta pie­nis­tä pu­rois­ta. Olem­me teh­neet lii­ke­toi­min­ta­suun­ni­tel­mia ja nii­den pe­rus­teel­la haa­veem­me voi­si­vat jopa on­nis­tua. Olem­me mo­lem­mat in­nois­sam­me täs­tä.

Sa­man ka­ton al­le muut­ta­mi­sen suh­teen pa­ris­kun­ta ei pidä kii­ret­tä, sil­lä ison eläin­kat­raan si­joit­ta­mi­nen Pe­kan ti­lal­le py­sy­väs­ti ot­taa ai­kan­sa, sa­moin Ree­tan luo­pu­mi­nen omas­ta ti­las­taan ja elä­mäs­tään Vir­roil­la. Tah­to on kui­ten­kin luja ja se kan­taa pit­käl­le.

– Elo­kuus­sa Pek­ka kosi! Ja to­ki­han minä kyl­lä vas­ta­sin!, Reet­ta hy­myi­lee ja näyt­tää kiil­te­le­vää sor­mus­taan.

Ree­tan ja Pe­kan tä­män­het­kis­tä elä­mää kah­del­la ti­lal­la voi seu­ra­ta Ins­tag­ra­mis­sa osoit­tees­sa: kah­den­tu­van­ti­la.