Mää ti­ä­rä kovi hyvi, et­tem­mää ol oi­kee kun­nol­li­ne su­a­ma­lai­ne. Mää ole lii­ka pu­he­li­as ja opei ul­ko­mail viäl pu­he­li­aam­maks. Kou­lu­vu­a­sin mää oli nin ujo, et mää ajat­te­li, et mun o pak­ko löy­tää sem­mo­ne am­mat­ti, misä ei tart­te suu­tas ra­vot­taa. Mut kui kävi! Pu­hu­mal mää ole suu­rim­maks osaks lei­pä­ni ti­a­nan­nu.

Mail­mal pruu­ka­taa ain hö­pöt­tää jot­tai, ko tref­fa­taa naa­pu­ri taik muu tut­tu ka­rul taik pi­has taik kau­pas. Kyl su­a­ma­lai­sek­ki o sihe suun­taa vä­hi­tel­le men­ny, mut sil­lo ko mää pa­la­si Su­a­mee, ni es­tiks ih­mi­set kat­te­li, et olen­ko mää kof­fe­li, ko mää ter­veh­ri sama talo väk­kee ja pruu­ka­si san­noo jot­tai vaik kas­sa­jo­nos taik lin­ja­pii­lis ja misä vaa.

Se o tut­kit­tu jut­tu, et sem­mo­ne pi­ä­ni pu­hu­mi­ne o tär­keet. Se o köy­käst, mut sil­lai saa oso­tet­tuus my­än­tei­syyt ja voi­raa hy­väs ly­kys vähä ke­vit­tää tois­te ja om­maa­ki elä­mää.

Mut jos­kus tul­lee et­tee iso muu­ri. Mää ole siin ijäs, et su­ku­lai­sii ja ys­tä­vii läh­tee läh­te­mäl. Sil­lo ei löyr mit­tää sa­noi. Ko käy ku­a­liv­vu­a­tee vi­ä­res, ei voi hö­pöt­tää, et pa­ran ny pia ja hyv­vää voin­tii ja kyl sää viäl ja pi­re­tää nok­ka pin­nal ja lip­pu kor­keel...

Ei! Ei ol yh­ti­kä san­naa sa­not­ta­vaks. Siin vai­hees pa­la­taa al­kuu. Voi pit­tää kä­rest kii. Voi si­lit­tää ot­taa ja kam­pat tuk­kaa. Voi vaik ha­lat, vaik se o vi­ä­lä­ki su­a­ma­lai­sil vai­keet. Meil o pruu­kat­tu san­noo kä­rest päi­vää ei­kä enem­pää lä­hes­tyt. Jos­kus mää fun­tee­ra­si, kui mää ha­la­si Ru­at­tis vaik ketä pin­ta­tut­tuu ja Su­a­mes e ha­lan­nu äi­tii­kä.

Kyl se o näh­ty, et ko­vak­ka hal­laa­mi­set ja pos­ki­pu­sut ei vält­tä­mä­ti mer­kit­te yh­ti­kä mit­tää. Min­nuu tup­pas jos­kus Rans­kas nau­rut­tam­maan­ki, ko kou­lu­po­jak­ki suik­kas toi­sil­les pos­ki­pu­sui. Meil ne mot­taa tois­tas vähä nyr­kil ja vi­äs­ti o sama: "Moro! Kiva nähr!" Meil o sa­nat­to­muu­re­sa­ki ja su­a­ras kat­tan­nos pal­jo mer­ki­tyst. Ei su­a­ma­lai­set se re­hel­li­sem­pii ol ko muuk­ka, mut jol­la­ki sort­tii mää tyk­kää täst niuk­kuu­rest. Ol­laa mitä ol­laa. Ja ol­laa hil­jaa sil­lo, ko asi­at ei sa­noi­hi mah­ru.

KRÖÖN­RUUS­KA