KOLUMNI: Ain ei ol sanoi
Mää tiärä kovi hyvi, ettemmää ol oikee kunnolline suamalaine. Mää ole liika puhelias ja opei ulkomail viäl puheliaammaks. Kouluvuasin mää oli nin ujo, et mää ajatteli, et mun o pakko löytää semmone ammatti, misä ei tartte suutas ravottaa. Mut kui kävi! Puhumal mää ole suurimmaks osaks leipäni tianannu.
Mailmal pruukataa ain höpöttää jottai, ko treffataa naapuri taik muu tuttu karul taik pihas taik kaupas. Kyl suamalaisekki o sihe suuntaa vähitelle menny, mut sillo ko mää palasi Suamee, ni estiks ihmiset katteli, et olenko mää koffeli, ko mää tervehri sama talo väkkee ja pruukasi sannoo jottai vaik kassajonos taik linjapiilis ja misä vaa.
Se o tutkittu juttu, et semmone piäni puhumine o tärkeet. Se o köykäst, mut sillai saa osotettuus myänteisyyt ja voiraa hyväs lykys vähä kevittää toiste ja ommaaki elämää.
Mut joskus tullee ettee iso muuri. Mää ole siin ijäs, et sukulaisii ja ystävii lähtee lähtemäl. Sillo ei löyr mittää sanoi. Ko käy kualivvuatee viäres, ei voi höpöttää, et paran ny pia ja hyvvää vointii ja kyl sää viäl ja piretää nokka pinnal ja lippu korkeel...
Ei! Ei ol yhtikä sannaa sanottavaks. Siin vaihees palataa alkuu. Voi pittää kärest kii. Voi silittää ottaa ja kampat tukkaa. Voi vaik halat, vaik se o viäläki suamalaisil vaikeet. Meil o pruukattu sannoo kärest päivää eikä enempää lähestyt. Joskus mää funteerasi, kui mää halasi Ruattis vaik ketä pintatuttuu ja Suames e halannu äitiikä.
Kyl se o nähty, et kovakka hallaamiset ja poskipusut ei välttämäti merkitte yhtikä mittää. Minnuu tuppas joskus Ranskas nauruttammaanki, ko koulupojakki suikkas toisilles poskipusui. Meil ne mottaa toistas vähä nyrkil ja viästi o sama: "Moro! Kiva nähr!" Meil o sanattomuuresaki ja suaras kattannos paljo merkityst. Ei suamalaiset se rehellisempii ol ko muukka, mut jollaki sorttii mää tykkää täst niukkuurest. Ollaa mitä ollaa. Ja ollaa hiljaa sillo, ko asiat ei sanoihi mahru.
KRÖÖNRUUSKA