Olen huo­lis­sa­ni. Syi­tä huo­liin riit­tää­kin, mo­nes­ta­kin eri asi­as­ta. Ve­nä­jän hyök­käys­so­ta Uk­rai­naan, ko­ro­na, ener­gi­ak­rii­si, ai­hei­ta riit­tää. Mut­ta en näin maa­il­mo­ja kos­ket­ta­vis­ta asi­ois­ta täl­lä ker­taa mu­reh­di, vaan ihan ta­val­li­ses­ta asi­as­ta ku­ten las­ten ja nuor­ten liik­ku­mat­to­muu­des­ta.

Ikä­luok­ka­ni ih­mi­set, ja jo en­nen mi­nua ja vä­hän jäl­keen­kin syn­ty­neet, liik­kui­vat luon­nos­taan pal­jon. Kou­lu­mat­kat teh­tiin kä­vel­len, hiih­tä­en tai pyö­räl­lä. Pit­ki­ä­kin mat­ko­ja, 3-4 km kä­vel­len oli ar­ki­päi­vää, ku­ten 10 km pyö­räl­lä. Mo­nel­la myös pääl­le tu­li­vat li­säk­si sii­hen liit­ty­vät ras­kaat ruu­miil­li­set ko­ti­työt.

Ja se­kään ei sil­ti riit­tä­nyt, vaan kaik­ki va­paa-ajat lii­kut­tiin. Ke­säi­sin jal­ka­pal­loa, tal­vi­sin jää­kiek­koa, hiih­toa ja mä­en­las­kua. Päi­vät pit­kät ja aa­mus­ta il­taan. Ja hiih­to­la­dut, jää­ken­tät ja suo­ri­tus­pai­kat yleen­sä­kin teh­tiin kaik­ki it­se.

Ko­ke­mä­el­lä ku­ten mo­nes­sa muus­sa­kin kun­nas­sa on pa­nos­tet­tu jo usei­ta vuo­sia va­paa-ajan lii­kun­ta­mah­dol­li­suuk­siin. On ylei­sur­hei­lu- ja jal­ka­pal­lo­kent­tä, jää­hal­li, pin­noi­tet­tu pe­sä­pal­lo­kent­tä, las­ten lii­kun­ta­puis­to, fris­bee­gof­kent­tiä use­am­pi­a­kin, ui­ma­hal­li, lii­kun­ta­hal­li, skeit­ti­ra­ta jne.

Las­ten ja nuor­ten yli­pai­no- ja li­ha­vuu­son­gel­ma on sil­ti tot­ta. Ko­ke­mä­ki­läis­ten, ku­ten mo­nen muun­kin kun­nan, lap­set ja nuo­ret ovat kes­ki­mää­räis­tä li­ha­vam­pia. On­gel­ma ei mi­nus­ta ole se ruo­ka ja syö­mi­nen, vaan se liik­ku­mat­to­muus. Liik­ku­mi­nen­kin on ja­kau­tu­nut kah­tia. On nii­tä, jot­ka har­ras­ta­vat ur­hei­lua to­del­la pal­jon, ur­hei­le­vat yk­sin tai ur­hei­lu­seu­rois­sa mo­ni­puo­li­ses­ti. Mut­ta se on sel­vä vä­hem­mis­tö. Sit­ten on nii­tä ja se on isom­pi osa lap­sia ja nuo­ria, jot­ka ei­vät lii­ku. Mo­net lii­kun­ta­pai­kat ovat tyh­jiä. Il­tai­sin ei näe nuo­ria ja lap­sia har­ras­ta­mas­sa tai pe­laa­mas­sa ”hönt­sä­pe­le­jä” pi­hoil­la, ku­ten nuo­ruu­des­sa­ni teh­tiin. Kän­ny­köi­tä kyl­lä ”lää­pi­tään” aa­mus­ta il­taan, ja/tai is­tu­taan pe­li­ko­nei­den ää­rel­lä yö­tä myö­ten. Vä­hän­kään pi­dem­mät kou­lu­mat­kat teh­dään bus­sil­la tai tak­sil­la. Vie­lä ikä­väm­pää on se, et­tä ly­hy­em­mät­kin kou­lu­mat­kat teh­dään van­hem­pien kyy­dil­lä. Mo­nis­sa kun­nis­sa kou­lu­kes­kuk­sen alu­eel­la käy mel­koi­nen au­to­ral­li vä­hän en­nen yh­dek­sää.

Mik­si olen huo­lis­sa­ni? No sik­si kun lap­sis­sa ja nuo­ris­sa on tu­le­vai­suus. Ja se tu­le­vai­suus ei vält­tä­mät­tä näy­tä ruu­sui­sel­ta. Jos ei ole fyy­si­ses­ti hy­väs­sä kun­nos­sa, har­voin on mie­li­kään. Jos ei jak­sa opis­kel­la, ei teh­dä työ­tä, ei kas­vat­taa uut­ta su­ku­pol­vea, mitä sii­tä tu­lee. Liik­ku­mi­nen kun pa­ran­taa myös hen­kis­tä hy­vin­voin­tia ja so­si­aa­li­suut­ta. Syr­jäy­ty­mis­tä ja hen­kis­tä pa­hoin­voin­tia esiin­tyy lap­sis­sa ja nuo­ri­sos­sa ny­ky­ään jo pal­jon.

Mikä neu­vok­si? Sen kun tie­täi­si, oli­si vii­sas. Minä en ole niin vii­sas. Mi­nus­ta suu­rin vas­tuu on ko­dil­la ja kas­va­tuk­sel­la. Yh­teis­kun­ta, eli var­hais­kas­va­tus ja kou­lut var­mas­ti tu­ke­vat ja aut­ta­vat. Mut­ta jos ko­to­na ei kiin­ni­te­tä huo­mi­o­ta ko­ko­nais­val­tai­seen kas­va­tuk­seen, jo­hon kuu­luu oleel­li­se­na osa­na liik­ku­mi­nen, ei kou­lu­kaan ih­mei­tä tee. Ko­ke­mä­el­lä­kin ol­laan sil­ti li­sää­mäs­sä lii­kun­ta­tun­te­ja suu­rem­mak­si kuin ope­tus­suun­ni­tel­mat edel­lyt­tä­vät, ja se on mi­nus­ta hyvä. Mut­ta sil­ti: Ko­dis­ta kaik­ki läh­tee!

Lii­ke on lää­ke, yl­lät­tä­vän mo­neen asi­aan.

Lop­pu­ka­neet­ti­na: Näin van­hem­pa­na sen huo­maa hy­vin, et­tä mitä lä­hem­pä­nä napa on sel­kä­ran­kaa, sen pa­rem­pi on ol­la!

Ju­ha­ni Sep­pä­lä

Kau­pun­gin­hal­li­tuk­sen pu­heen­joh­ta­ja (kesk.), Ko­ke­mä­ki