Arttu Tuomisen kolumni: Kun luonto tulee liian lähelle
Ihminen asui tuhansia vuosia metsissä. Se oli suojapaikka pedoilta. Kaikki ruoasta, vaatteisiin ja työkaluihin saatiin luonnosta. Sitten sivistyttiin ja muutettiin kaupunkeihin. Metsä muuttui pelottavaksi ja uhkaavaksi petojen tyyssijaksi.
Sivistynyt nykyihminen lähtee rentoutumaan ja seikkailemaan luonnon helmaan; mökeille, rannoille, kansallispuistoihin – ja äkkiä luonto tuleekin liian lähelle. Ei olekaan enää niin rentouttavaa.
Laiturin vieressä on kerällä kyy. Se pitää tappaa, sillä se uhkaa henkeä. Ampiaiset ovat kyhänneet pesän verannalle. Se pitää tuhota, sillä pörriäiset pistävät ja tunkevat ruokapöytään. Hanhet paskovat rannan täyteen ja pitävät kaameaa meteliä. Ne pitää ampua, sillä niitä on liikaa ja ne tuhoavat viljapellot. Merimetsot, nuo perkeleet, ovat vallanneet lähisaaren. Ryöväävät kalat ja tärvelevät puut. Ne pitää hävittää. Pesät ja linnut. Harmaahylje söi kalat ja repi verkot. Sille pitää antaa lyijyä. Hiiri on luikahtanut sisälle. Viritetään loukku ja syöttiboksi. Pääskysen pesä autokatoksessa. Saa lähteä. Pilaa Mersun maalipinnan. Voikukat on kitkettävä, sillä ne pilaavat kauniin nurmikon.
Eikä kaupungissa ole sen helpompaa, sillä luonto murtautuu tännekin ihmisen pyhään turvapaikkaan. Kauppatorilla lokit käyvät päälle ja naakat tunkevat savupiippuun. Cityketut jolkottavat puistoissa levittämässä kapia, rusakot järsivät omenapuut, räkättirastaat syövät mansikat. Majava patosi laskuojan, villisiat hotkivat siemenperunat, peurat ja hirvet loikkivat ihmisten pihoille ja teille. Ja mikä kauheinta, serkun kaverin kaima näki vilahduksen sudesta sieniretkellä. Hukka on jahdattava ja päästettävä kärsimyksistään ennen kuin jotain peruuttamatonta tapahtuu.
Tuhansia vuosia on kulunut, eikä mikään perustavanlaatuinen ole muuttunut. Edelleen kaikki ruoasta vaatteisiin ja työkaluihin saadaan luonnosta. Emme taida vain muistaa sitä, sillä kun luonto tulee lähelle, se ammutaan.
Arttu Tuominen
Porilainen kirjailija ja ympäristöinsinööri, joka ammentaa luomisvimmansa porilaisesta hulluudesta, rannikon luonnosta ja Selkämeren aalloista.