Vii­me ko­lum­nis­sa­ni kä­sit­te­lin sau­no­mis­ta. Se sai mi­nut poh­ti­maan suo­ma­lai­suut­ta laa­jem­min. Mitä enem­män mit­ta­riin on tul­lut ki­lo­met­re­jä, sitä tär­ke­äm­mäk­si omien juu­rien ym­mär­tä­mi­nen on käy­nyt.

Vie­lä pa­ri­kym­men­tä vuot­ta sit­ten suo­ma­lai­set hä­pe­si­vät kult­tuu­ri­aan. Mik­si olem­me täl­lai­sia tup­pi­sui­sia ju­rot­ta­jia, em­me­kä esi­mer­kik­si ita­li­a­lai­sia kos­mo­po­liit­te­ja? Me­di­as­sa kir­joi­tet­tiin, et­tä met­sä­läis­kan­san pi­täi­si eu­roop­pa­lais­tua. Osa tai­si us­ko­a­kin.

On­nek­si asi­at ovat muut­tu­neet. Jos­kus näh­däk­seen lä­hel­le pi­tää mat­kus­taa kau­as. Ul­ko­puo­lel­ta kat­sot­tu­na met­säs­tä ja luon­nos­ta am­men­ta­va kult­tuu­rim­me vai­kut­taa kieh­to­val­ta ja mys­ti­sel­tä. Ai­van sa­moin kuin meis­tä rans­ka­lai­set pos­ki­suu­del­mat ovat vai­vaan­nut­ta­via, yh­tä ta­kuul­la rans­ka­lai­sis­ta tun­tuu vai­vaan­nut­ta­val­ta ki­vu­ta alas­to­ma­na lau­teil­le ven­to­vie­rai­den kans­sa.

On siis ihan okei ol­la met­sä­läi­nen ju­rot­ta­ja. It­se asi­as­sa suo­ma­lai­suus on kan­sal­lis­va­ran­tom­me. Ja sen säi­lyt­tä­mi­nen on mei­dän vas­tuul­lam­me.

Suo­ma­lai­nen ei tee it­ses­tään nu­me­roa, toi­sin kuin esi­mer­kik­si ame­rik­ka­lai­set. Suo­ma­lai­set an­ta­vat te­ko­jen­sa pu­hua puo­les­taan. Tääl­lä ”Kova työn­te­ki­jä”, on kor­kein ar­vo­as­te, jon­ka voi saa­vut­taa.

Mitä suo­ma­lai­suu­den tai­to­ja soi­si sit­ten siir­ty­vän tu­le­vil­le su­ku­pol­vil­le? Muu­ta­ma viik­ko sit­ten il­ta­päi­vä­leh­des­sä oli ar­tik­ke­li, joka oli ot­si­koi­tu: ”Näin sy­ty­tät ta­kan oi­ke­aop­pi­ses­ti”.

Sa­to­jen lu­ki­joi­den vies­ti­ket­jua lu­kies­sa­ni tu­lin tu­lok­seen, et­tei suo­ma­lais­ta kan­na­ta opet­taa tu­len­te­os­sa. Mil­joo­nien kiu­kai­den, tak­ko­jen ja gril­lien maas­sa osa­taan teh­dä tu­let il­man leh­ti­jut­tu­ja­kin. Ei eh­kä on­nis­tui­si kai­kil­ta ita­li­a­lai­sil­ta?

It­se ajat­te­len, et­tä vaik­ka tal­vis­ta on tul­lut ai­lah­te­le­via, tu­li­si mie­les­tä­ni jo­kai­sen suo­ma­lai­sen osa­ta hiih­tää ja luis­tel­la. Ei mei­dän Se­län­tei­tä tai Nis­ka­sia tar­vit­se ol­la, mut­ta pys­tys­sä oli­si hyvä py­syä, jos noik­seen tu­lee. Ve­net­tä oli­si kaik­kien hyvä osa­ta sou­taa, ja pin­nal­la py­syä, jos vene sat­tui­si kaa­tu­maan. Niin, ja se nuo­tio oli­si mu­ka­va osa­ta lait­taa ja sii­nä kui­va­tel­la.

Art­tu Tuo­mi­nen

Po­ri­lai­nen kir­jai­li­ja ja ym­pä­ris­töin­si­nöö­ri, joka am­men­taa luo­mis­vim­man­sa po­ri­lai­ses­ta hul­luu­des­ta, ran­ni­kon luon­nos­ta ja Sel­kä­me­ren aal­lois­ta