Ope­tus­lap­set ovat läh­te­neet ka­las­ta­maan jär­vel­le ja myrs­ky yl­tyy. Jee­sus il­mes­tyy myrs­kyn kes­kel­lä ope­tus­lap­sil­le. He pe­läs­ty­vät, mut­ta Pie­ta­ri ha­lu­aa men­nä Jee­suk­sen luo. Jee­sus pyy­tää hän­tä luok­seen. Pie­ta­ri pys­tyy kä­ve­le­mään ve­den pääl­lä niin kau­an kun kat­soo Jee­suk­seen, mut­ta kun hä­nen huo­mi­on­sa kään­tyy myrs­kyyn, hän al­kaa va­jo­ta. Hän pyy­tää apua Jee­suk­sel­ta. Jee­sus ojen­taa kä­ten­sä ja aut­taa Pie­ta­rin ta­kai­sin ve­nee­seen. (Matt. 14:22-33)

Elä­mäs­sä tu­lee vas­taan iso­ja ja pie­niä vas­toin­käy­mi­siä, myrs­ky­jä. Kris­tit­ty­nä yh­tä­lail­la on huol­ta ta­lou­des­ta, lä­hei­ses­tä tai vaik­ka ter­vey­des­tä. Jee­sus ei es­tä mei­tä jou­tu­mas­ta elä­män myrs­kyi­hin, mut­ta hän on myrs­ky­jen kes­kel­lä mei­dän kans­sam­me.

Vas­toin­käy­mis­ten kes­kel­lä yri­täm­me hel­pos­ti it­se ja kat­se Jee­suk­ses­ta kään­tyy pois. Tui­jo­tam­me vain olo­suh­tei­ta ku­ten Pie­ta­ri myrs­kyn kes­kel­lä. Vas­ta to­del­li­nen hätä pa­kot­taa tur­vau­tu­maan Jee­suk­seen. Mei­dän tu­li­si luo­pua täl­lai­ses­ta ajat­te­lus­ta, ja tur­vau­tua Jee­suk­seen ihan kai­kis­sa asi­ois­sa – isois­sa ja pie­nis­sä myrs­kyis­sä. Jee­sus ojen­taa kä­ten­sä meil­le ku­ten Pie­ta­ril­le­kin. Hän ha­lu­aa aut­taa mei­tä, jos vain tar­tum­me kä­teen.

Jee­sus on ai­noa to­del­li­nen apu ja ai­na kans­sam­me. Elä­män jät­tä­mi­nen Ju­ma­lan kä­siin ei ole us­koa so­ke­aan koh­ta­loon, vaan roh­ke­aa pur­jeh­ti­mis­ta elä­män myrs­ky­ä­vil­lä ve­sil­lä. Toi­von­kin, et­tä olet tur­val­li­sel­la mie­lel­lä myrs­kys­sä. Jee­sus on kans­sa­si.

Em­mi Flyk­tig

Har­ja­val­lan Hel­lun­tai­seu­ra­kun­ta