Hil­jak­koi jok­ku nu­a­ret sur­kei­li, et kyl ent­ti­sa­ja nu­a­ruus o ol­lu ka­ma­laa! Ei ol ol­lu ins­taa, ei tik­tok­kii, ei tvit­te­rii, ei äk­sää, ei plok­fes­tii, ei mit­tää. ”Shit, sou boo­o­ring! Iha sai­raa tyl­sää!”

Mää ru­pe­si ih­met­te­le­mää, kul­lai mää ole sel­vin­ny nu­a­ruu­rest. Vai olen­ko? Mah­ran­ko mää ol lain­ka ole­mas vai luu­len­ko mää vaa?

Ke­sä­lo­ma oli en­ne van­haa kol­me kuu­kaut. Mil­lai se saa­tii ku­lu­maa il­ma Pori jat­sei ja Ruis­rok­kii ja Tam­mer­fes­tii? No es­tiks ol­tii per­kuu­maal päi­vä­kau­ret. Eh­toi­si täy­ty sut­tii leh­mii koi­vu ok­sil, ni­ät­tei ne olis kau­hees­ti pot­ki­nu par­mai kyn­sis, ko äi­ti lyp­si. Sit täy­ty tis­kat tis­kit ja sit sai men ui­maa. Jär­vel oli mat­kaa viis ki­lo­meet­rii ai­ka pah­haa tiät. Vii­mi­ne pät­kä oli kint­tu­pol­kuu. Py­ä­rä oli isä van­ha ja täy­ty pol­kee sei­saal­tas run­ko vä­list. Ran­ta oli ki­vi­ne ja hyt­ty­sii oli nin­ko puu­roo. Ei hai­tan­nu. Se hait­tas, jos naa­pu­ri­ky­lä poi­ka­nui­jat pii­les­ke­li pus­kis ja teki kiu­saa. Mut seki har­mit­ti, jos ne ei siäl ol­lu!

Sit tuli hei­nä­ty­ät ja ha­ra­voit­te­mi­set. Fli­koil oli ain sii­voo­mist ja ruv­vaa lait­ta­mist. Ei sem­most san­naa ol­lu ko vap­paa-ai­ka. Vap­paa mist? Kaik­ki ai­ka oli elä­mää. Oli it­tes­täs sel­vää, et mu­ku­lat teki kaik­kii, mihi ne vaa pys­ty. Ka­ve­reit oli kylä täyn ja elu­kat oli kans ka­ve­reit. Mää meni päi­väks por­raa­maa pei­to al, ko sika ta­pet­tii. Yks poi­ka opet­ti hee sia hyp­pää­mää kor­keut. Häne isäs ei kyl siit ty­kän­ny. Mei­nas kai, et tul­lee lai­haa kink­kuu.

Ei­kä elä­mä pelk­kää tyät ol­lu. Kai­lo­tus­ker­hos fli­kat kuto suk­kii ja vil­la­pai­toi ja hö­pöt­ti nim pal­jo, et po­jat an­to ker­hol tom­mo­se vä­hem­mä kun­ni­oit­ta­va nime. Ei me haa­veil­tu, et olis läh­ret­ty hyt­ky­mää ja hu­a­ju­maa jol­le­ki fes­ti­vaa­lil. Me ar­vuu­tel­tii ”Mitä sää ti­ä­rät mu ys­tä­väs­tä­ni”. Yks ar­vai­li ja toi­set an­to vih­jeit, kum­mo­ne se ys­tä­vä o. Leik­ki jat­ku nin kav­va ko ar­vaus osu koh­ral­les. Us­sei se ys­tä­väks ni­met­ty oli sem­mo­ne, et ar­vai­li­ja pos­ket ru­pes hiuk­ka pu­not­tam­maa. Mum mi­ä­les­tä­ni meil oli hyvä nu­a­ruus!

Kröön­ruus­ka