Atee­na, Pa­rii­si, Saint Lou­is, Lon­too, Tuk­hol­ma ja sit­ten vie­lä sin­ne vä­liin Atee­nan vä­li­ki­sat 1906. Sii­nä ny­ky­ai­kais­ten olym­pi­a­ki­so­jen al­ku­tai­val. Li­sä­tie­to­na muun mu­as­sa se, et­tä vuo­den 1908 ki­sat myön­net­tiin Roo­mal­le en­nen kuin Ve­su­viuk­sen pur­kau­tu­mi­nen es­ti ki­so­jen jär­jes­tä­mi­sen Ita­li­as­sa. Pis­tee­nä iin pääl­le en­sim­mäis­ten tal­vi­ki­so­jen jär­jes­tys­vuo­si 1924 ja paik­ka­na Cha­mo­nix Rans­kas­sa.

Täl­lai­sia lu­et­te­loi­ta voi­si jat­kaa lo­put­to­miin ja si­näl­lään ne ovat mel­ko tyl­sää lu­et­ta­vaa. Ne, jot­ka ha­lu­a­vat tie­tää, to­den­nä­köi­ses­ti tie­tä­vät ja mui­ta ei var­maan­kaan ko­vas­ti kiin­nos­ta. Aja­tuk­se­na täs­sä on oma lo­pu­ton in­to­hi­mo kai­ken maa­il­man tie­to­vi­so­ja koh­taan. Ei löy­dy sau­na- tai kort­ti-il­taa, jois­sa ei po­ru­kal­la tie­toa ja muis­tia ole tes­tat­tu. Omas­ta työ­huo­nees­ta löy­tyy vie­lä­kin mus­ta pant­te­ri­pat­sas, jon­ka sain tie­to­kil­pai­lun me­nes­tyk­ses­tä jo edes­men­neel­tä hy­väl­tä ys­tä­väl­tä­ni. Vä­lil­lä siis tuli me­nes­tys­tä ja vä­lil­lä meni her­mot puut­teel­li­sen muis­ti­ka­pa­si­tee­tin vuok­si.

Tänä päi­vä­nä kuu­lee mel­ko usein ar­vos­te­lua ny­ky­nuo­ri­son ta­vas­ta kul­kea kat­se tiu­kas­ti kiin­ni pu­he­li­men ruu­dul­la. Ei se sil­ti kul­ke­mis­ta vaa­di eli jat­ku­vaa myös kou­lus­sa, ra­vin­to­las­sa ja lä­hes mis­sä ta­han­sa riip­pu­mat­ta sii­tä, on­ko seu­raa vai ei. Täs­sä koh­taa voin re­hel­li­ses­ti to­de­ta, et­tei kos­ke pel­käs­tään nuo­ri­soa. Su­ruk­se­ni voin to­de­ta, et­tä ku­vaus so­pii myös mei­hin van­hem­piin ih­mi­siin. Tämä toi­saal­ta luon­nol­lis­ta, mut­ta toi­saal­ta taas ko­vin har­mil­lis­ta. Ny­ky­ään on jo suu­rin mie­len­kiin­to hä­vin­nyt näi­hin tie­to­vi­soi­hin. Jos ei heti muis­ta vas­taus­ta, niin aja­tus­työ seis, pu­he­lin tas­kus­ta ja goog­let­ta­maan. Var­mas­ti löy­tyy vas­taus heti. Ja jos it­se yri­tät pin­nis­tel­lä, niin ai­na­kin naa­pu­ri­pöy­däs­sä kak­sin kä­sin tut­ki­taan pu­he­lin­ta.

Oli jos­kus ai­ka, kun mi­nu­a­kin pyy­det­tiin mu­kaan tie­to­vi­saan osal­lis­tu­nee­seen jouk­ku­ee­seen. Muut osal­lis­tu­jat oli­vat iäl­tään noin puo­let omas­ta iäs­tä­ni ja hie­man sii­nä heh­ku­tin­kin nuo­ri­son pe­li­sil­mää. Har­voin täl­lais­ta tie­tä­jää oli tar­jol­la. Kun sii­nä ai­ka­ni olin kuun­nel­lut nuo­ri­son tie­to­ja ja vas­tauk­sia, tuli ky­sy­mys Lon­toon vuo­den 1948 mies­ten kei­hään­hei­ton olym­pi­a­voit­ta­jas­ta. En vält­tä­mät­tä tun­te­nut yl­peyt­tä vas­ta­tes­sa­ni Kul­ku­ri ja Jout­sen -kap­pa­leen esit­tä­jän Ta­pio Rau­ta­vaa­ran ni­men. Var­sin­kin kun nuo­ri­so kuin yh­des­tä suus­ta ker­toi, et­tä juu­ri näi­den esi­his­to­ri­al­lis­ten ky­sy­mys­ten ta­kia mi­nut oli mu­kaan kut­sut­tu.

Kim­mo Ös­ter­lund

nau­ra­va put­ki­myy­jä

”Pal­jon luu­loa, vä­hän tie­toa”