It­se­näi­sel­lä Suo­mel­la on koh­ta 110 vuo­den näyt­tö si­sus­ta. Suo­ma­lai­set sel­vi­si­vät si­säl­lis­so­dan haa­vois­ta ja tais­te­li­vat ole­mas­sa­o­los­ta tal­vi­so­das­sa. So­tien jäl­keen maa ra­ken­net­tiin uu­del­leen ja so­ta­kor­vauk­set mak­set­tiin. Neu­vos­to­lii­ton naa­pu­ris­sa opit­tiin elä­mään.

1990-lu­vul­la moni kär­si la­mas­ta, mut­ta Suo­mi ei kat­ken­nut. Pan­de­mi­an ai­kaan pu­hal­sim­me het­ken taas yh­teen hii­leen, puo­lu­eet mu­kaan lu­kien. Fi­nans­sik­rii­sis­tä al­ka­en olem­me sin­ni­tel­leet il­man ta­lous­kas­vua, mut­ta hy­vin­voin­ti­val­tio on yhä pys­tys­sä ja de­mok­ra­tia toi­mii.

Krii­seis­sä olem­me par­haim­mil­lam­me. Olem­me teh­neet täs­tä re­si­liens­sis­tä ja sel­viy­ty­mi­ses­tä osan kan­sal­lis­ta ta­ri­naam­me. Mut­ta pär­jää­kö muut­tu­vas­sa maa­il­mas­sa tu­le­vi­na vuo­si­na pel­käl­lä si­sul­la?

Väi­tän, et­tä ei. Se, mitä ki­pe­äs­ti tar­vit­sem­me, on roh­keus.

Sisu ker­too, kuin­ka kau­an jak­sam­me sin­ni­tel­lä. Roh­keus ker­too, us­kal­lam­me­ko toi­mia en­nen kuin on pak­ko ja il­man var­muut­ta lop­pu­tu­lok­ses­ta.

In­si­nöö­ri­kan­sal­le on luon­te­vaa las­kea lop­pu­tu­los val­miik­si en­nen pää­tös­tä. Maa­il­ma ei juu­ri nyt tar­joa sel­lais­ta var­muut­ta.

Te­ko­ä­ly muut­taa työ­tä ja yh­teis­kun­taa en­nen kuin eh­dim­me laa­tia sii­tä täy­del­lis­tä suun­ni­tel­maa. Ta­lous ei kas­va odot­ta­mal­la. Yri­tyk­set ei­vät kan­sain­vä­lis­ty il­man, et­tä jal­ka osuu vä­lil­lä tun­te­mat­to­mal­le maa­pe­räl­le. Po­liit­ti­nen yh­teis­työ ei syn­ny il­man ris­kiä.

Us­koa tu­le­vai­suu­teen ei ra­ken­ne­ta ker­to­mal­la, mis­tä kai­kes­ta mei­dän täy­tyy sel­vi­tä.

Roh­keus teh­dä ja uu­dis­taa on mo­nes­ti myös kan­nat­ta­nut Suo­mel­le: Länt­tä koh­ti in­teg­roi­tu­mi­nen kyl­män so­dan ai­kaan ei ol­lut ris­ki­tön­tä, tek­no­lo­gi­aan ja tuo­te­ke­hi­tyk­seen pa­nos­ta­mi­nen kes­kel­lä la­maa toi No­kia ih­meen, pe­rus­kou­lun uu­dis­ta­mi­nen oli ai­ka­naan val­ta­va, mut­ta on­nis­tu­nut ih­mis­koe, ja Nato-rat­kai­sus­sa us­kal­sim­me muut­taa ajat­te­lu­am­me no­pe­as­ti.

His­to­ria osoit­taa, et­tä sel­vi­äm­me lä­hes mis­tä ta­han­sa. Tu­le­vai­suu­den kes­kei­nen ky­sy­mys on toi­nen: us­kal­lam­me­ko uu­dis­taa ja toi­si­naan ta­voi­tel­la täh­tiä sil­lä­kin uhal­la, et­tä saa­tam­me pian is­tua mai­to­ju­nan kyy­dis­sä.

Si­sua meil­tä ei puu­tu. Nyt tar­vit­sem­me roh­keut­ta.

Ant­ti Leh­ti­nen

Kir­joit­ta­ja on Suo­men suu­rim­man yh­teis­kun­nal­li­sen fes­ti­vaa­lin, Suo­mi­A­ree­nan, toi­mi­tus­joh­ta­ja.