Nummi: Kauhukuvia
Vähävaraisten saamia tukia käsitellään usein mediassa oudolla tavalla. Käsittely vahvistaa yleensä stereotypioita, aiheuttaa moraalista paheksuntaa ja voimistaa kuvaa holtittomasti törsäävästä valtiosta, jonka ansiosta olemme kohta kaikki tuhon omat. Kavalat vähävaraiset eivät mene töihin, vaan tuntuvat tahallaan jouduttavan rakkaan isänmaamme joutumista taloudelliseen surman suuhun tai moolokin kitaan.
Viimeisin näyte tästä saatiin Helsingin Sanomien mielipidesivulla julkaistusta kirjoituksesta 12.1. Outoa kyllä, tekstin laatijoina olivat sosiaalityöntekijät Anu Asikainen, Katariina Similä ja Erja Tikka. He kirjoittivat lapsiperheköyhyyden ongelmasta. Kirjoittajat toteavat, että työssäkäyvänkin perheen lapsi voi kokea köyhyyttä ja että ”lapsiperheisiin kohdistuvat tulonsiirrot eivät suinkaan aina kohdistu lapsen eduksi”. Mielestäni tämä lausahdus uusintaa kliseistä kuvaa pienituloisista vastuuttomana joukkona, vaikka toisaalta todetaankin, että pienituloisen ja tulonsiirtoja saavan perheen lapsi ei välttämättä koe köyhyyttä.
Kirjoitusta siteerattiin Iltalehdessä ja myös valtiovarainministeri Purra jakoi sen sosiaalisessa mediassa. Arvatenkin siksi, että se tuli vähätelleeksi leikkausten merkitystä ja osoittaneeksi kuinka suuria sosiaalituet ovat. Mutta onko näin? Sitä oli vaikea todentaa, sillä laskelmia ei oltu laitettu näkyviin. Paitsi että kuvitteelliset perheet tässä esimerkissä asuivat aivan eri tavoin, vaikutti myös ”hyvin koulutetun” perheen palkka liian alhaiselta. Mutta ei siinä kaikki. Lopulta selvisi, että tekijät olivat luoneet kuukauden, jona molemmista perheistä hajoaa pesukone, hankitaan yhdet silmälasit ja uusitaan vanhempien henkilökortit. Toki tällainen kuukausi toimeentulotukiperheessä voi joskus olla, mutta mikään normaalitilanne se ei ole. Vääristynyt laskelma oikeutti tukileikkauksia ja aiheutti taas keskiluokkaista kauhistelua.
Rami Nummi
Opiskelija, Pori

