Onko sillail, et jokku tavat o tärkeempii ko toiset?
Emmää tiär, onko tavat ennää tärkeit vai ei. Vai onko sillail, et jokku tavat o tärkeempii ko toiset? Ei maaseuru mukuloil enne vanhaa opetettu, ettei lautast saa kallistaa ittees päi eikä veittii saa viär suuhuu. Ei tommosii asioit piretty tärkein. Ei oikee sitäkä, et suu täytyy pittää kii, ko pureskellee eikä saa maiskuttaa. Em muist, millai suu pyhjettii, ko ei ainaska mittää servettei ollu.
Se opetettii, et kaikkii vastaatulijoit täytyy tervehtii ja et mukulai täytyy ol hiljaa, ko isot ihmiset puhhuu. Aikusii täyty teititel, ninko jokku teititteli vanhempiiski ja varsinki mummuu ja tuffaa. Flikkai kuulu niijat ja poikai nostaa klappulakkii, ko sano ihmisil päivää. Ittestäs selvää oli, ettei missää saanu rivastaa ja sutat paikkoi. (Mut ny mää tunnusta, et flikkakampraati kans joskus kraapittii syräme kuvat ja kirjaimet VL ja RK maitolava seinää. Ev viäläkä san, ketä ne tarkotti.)
Sej jälkee o paljo vet virrannu Kokemäje jojes. Ko nyte kattelee tiäviarui, ni joka pual näkkee karamellipapereit ja tupaka tumppei ja nestuukei. Moni meinaa, et tupaka tumpit o nin piänii, ettei ol vällii, misä ne o, mut oikeesti ne o aika kamalii. Ne ei mätän ikän ja ne o myrkyllissii. Tupakoist ne voitas vaik jättää poijes, ko ei ne paljo mittää suarat.
Seki tiäretää, ettei vanha koira opi istumaa. Tavat opitaa jo mukulan ja ne o aika pysyväisii. Suames ei pruukat puhhuu viarail ihmisil ja jokku ulkomaalaiset luuleeki, et me ollaa ain kiukkusii. Itte me kattotaa, et semmosel o joku kruvvi hölläs, ko puhhuu viarail turha päite. Jokku hyäkkää pysäkeilt linjapiili kyytii kattomati, kui mont seisoo viäres vartoomas vooroos. Jokku ei saa millää suustas semmossii piänii sanoi ko kiitos ja anteeks.
Mu miäleeni o jääny, kui mee äiti pyhkes viäl vanhaikoris lavuaari syrjät puhtaiks ja kuiviks, vaikkei meinannu ennää pystös pyssyy. Hän oli oppinu, ettei suttui jätet muitte siivottavaks. Minkä nuaren oppii, sev vanhan taitaa.
