Pakken Kiekkokulma: Jääkiekon suurin ongelma ei ole sarjasysteemi, vaan pelaajatuotanto
Suomen huippujääkiekon pelastajana nähdään pääsarjan joukkuemäärän vähentäminen ja pudotuspelipotin jakaminen entistä enemmän menestyksen mukaan. Tämä keskustelu on haudannut kokonaan alleen sen, mistä maajoukkueen päävalmentaja Antti Pennanen on jo vuosia sitten ilmaissut huolensa eli suomalaisnuoret ovat jääneet huippumaiden kehityksestä.
Selviä merkkejä tästä ovat NHL-varaukset. Suomalaisia varataan yhä vähemmän ja ykkösvaraukset kiertävät aina vain useammin suomalaisnuoria.
Jos meillä ei ole nykyistä laadukkaampaan juniorityötä, voidaan heittää hyvästi pääsarjan tason nostolle ja kansainväliselle menestykselle. Suomalainen jääkiekko ei kykene nousemaan sillä Euroopan huippusarjojen tasolle, että maksetaan pelaajille enemmän, menestyneitten seurojen playoff-potin osuutta nostetaan tai sarjaa typistetään muutamalla joukkueella.
Mikä suomalaisessa juniorityössä on mennyt pieleen? Ei varsinaisesti mikään.
Kyse on enemmänkin siitä, ettei tuo työ ole kehittynyt monien muiden maiden tahtiin. Esimerkiksi Itävallassa ja Sveitisissä on jo pitkään panostettu valmennuksen laatuun. On päätoimisia, koulutettuja valmentajia eri osa-alueille. Huomioita kiinnitetään lajin kehityksen vaatimiin asioihin, kuten luisteluun; nopeuteen ja tekniikkaan.
Pitkään jatkunut tehostettu juniorivalmennus näkyy ehkä parhaiten USA:n ja Kanadan maajoukkueiden esityksissä. Pelinopeus ja luistelu ovat jättäneet suomalaisnuoret telineisiin. Erot ovat tulleen entistä enemmän esiin muun muassa U20-ja U18-vuotiaitten MM-kisoissa.
Suomessa on nukuttu onnen ohi ja kuviteltu, että se, mitä tehdään tänään, riittää huomenna. Paljon kertoo Helsingin IFK:n johdon toteamus, miten juonirityöhön pitää nyt panostaa. Eikö sitten ole ennen panostettu? Ja miksi ei.
Jos tällaiset maineikkaat seurat, kuten HIFK, jättävät käyttämättä vetovoimansa hankkiakseen lahjakkaimmat urheilijanuoret ja valmentajat seuran ja lajin pariin, niin ei ihme, että ollaan laajemminkin tässä tilanteessa.
Vähän sama tilanne on Ilveksen kohdalla. 14 ulkomaalaista pelaajaa, eikä juuri yhtään omaa nuorta liigamiehistössä. Hyvästä juniorityöstä aiemmin tunnetulle seuralle tällainen on häpeällistä.
Päinvastaiset esimerkit löytyvät Raumalta ja Porista. Lukko antoi nyt tilaa omille nuorille seuran hallituksen patistamana ja Ässät pakon edessä, kun rahaa kallispalkkaisiin hankintoihin ei ole. Myös Jukurit, SaiPa, KalPa ja JyP ovat nostaneet rohkeasti nuoria liigajoukkueseen ja menestys on ollut erinomainen, etenkin jos lasketaan näiden neljän seuran pisteiden hintaa.
Huippupelaajien syntymiseen ei ole oikotietä. Nuoriin ikäluokkiin pitää saada saada riittävästi harrastajamassaa, josta lahjakkuudet seuloutuvat iän karttuessa. Massaa saadaan, kun seuralla ja lajilla on vetovoimaa. Paras vetovoimatekijä on liigapaikka. Maakunnan lippulaiva vetää koko alueelta lahjakkuudet lajin pariin.
Liigastatus takaa myös sen, että valmennuspestit kiinnostavat ja valmentajaksi kouluttautuminen. Mitä tapahtuu, jos liigakartalta häviää Kuopio, Lappeenranta, Kouvola, Hämeenlinna, Vaasa...
Onko näissä kaupungeissa enää samaa vetoa jääkiekon pariin? Syytä on ainakin epäillä. Onko niin, että Veikkausliigan menestyjä KuPS viekin Kuopion palloilulahjakkuudet futiksen pariin. Samoin yhteistyökumppanit. Tuleeko enää kimmotimosia tai kasapäin kapasia?
Yhden ja kasvavan ongelman muodostaa myös lajin kalleus. Nyt kun suomalaisilla kotitalouksilla on entistä kireämpää taloudellisesti, pojat ja tytöt ohjataan helposti halvempiin harrastuksiin.
Huippuja ei synny vielä sillä, että lahjakkuuksia saadaan lajin pariin. Ratkaisevaa on lopulta se, miten heidän taitojaan kehitetään laadukkaasti ja monipuolisesti lajin vaatimusten mukaan.
Juniorien suurin kehitys tapahtuu10-18 vuoden välillä. Tuossa aikaikkunassa pitää hankkia lajitaidot.
Kilpailun kovetessa ei enää riitä pelkät joukkueharjoitukset. On annettava yksilöllistä valmennusta luistelutekniikassa ja- nopeudessa, mailatekniikassa sekä kehon hallinnassa.
Taitotason nostaminen juniorin lahjakkuuspotentiaalin ylätasolle edellyttää ammattivalmentajia, jotka hallitsevat lajin eri osa-alueet yksilön kannalta ja osaavat käsitellä nuoria innostavasti sekä itsetuontoa vahvistavasti.
Suomen jääkiekossa moni asia on kunnossa. Esimerkiksi olosuhteita lajn harrastamiseen riittää. Korkeinta sarjatasoa pelataan kaikissa isoimmissa maakunnissa. Jääkiekosta on tullut koko Suomen ykköslaji.
Iso kysymys on, pysyykö jääkiekkoa sellaisena. Viedäänkö lajia eteenpäin hädällä, jota kalliit areenahankkeet ja kannattamattomuus aiheuttavat? Unohdetaanko se, että vain laadukas pelaajatuotanto antaa eväitä lajin menestykseen nyt ja tulevaisuudessa.
Pauli Uusi-Kilponen
Lehdistöneuvos, Eurajoki

