Si­täk tää ny o, vai tul­leek täs viä vaik ta­ka­tal­vi­ki? No tiär hänt! Se sit näh­rää. Val­la kev­väist o kyl jo­ku­sin päi­vin ol­lu, vaik ol­laan­ki hel­mi­kuus ja pi­täs ol pauk­ku­pak­ka­set. Kon­nei ny sit vaa kos­tau­tus jos­sa­ki vai­hees, ko nii us­sei soo näh­ty et kes­ki­ar­vo kum­min­ki o mel­ko sa­mal­lai­ne. Säh­kö käy­tö suh­tee o kyl ny sit pääs­ty kum­min­ki vä­hem­mäl ko luul­tii ja avus­tus­te kel­ven­tä­mi­sest­ki jo ol­lu puhe. No kai se lu­vat­tu taan­neh­ti­va mak­su sen­tää saa­raa maa­lis­kuus, vai mil­lai se puhe oli?

Tän­nää sun­nun­tain 12. hel­mi­kuut o muu­te sem­mo­ne vik­ti­ne päi­vä, ko kan­sal­li­ne viit­to­ma­ki­ä­le päi­vä. Mel­ko hi­a­no tai­to o osat viit­too ja pys­tyy näi ol­le proh­taa kuu­roi kans. Vai saa­ko nyte en­nää eres san­noo kuu­ro vai tart­tee­ko san­noo kuu­lo­vam­ma­ne? Muis­ta lu­ke­nee­ni jos­tai et vi­ra­o­ma­set pruu­kaa käyt­tää kuu­lo­vam­mast, mut kuu­rot it­te tyk­kää et kuu­ro o iha pas­se­li ni­mi­tys. Hyvi ol­si tämä ny sil­ti voi­nu tar­kas­taa vaik nu­a­rem­malt fli­kal­ta­ni, joka o viit­to­ma­ki­ä­le tulk­ki en­sim­mäi­selt kou­lu­tuk­sel­tas, mut sit o kum­min­ki kou­lut­tau­tu­nu pu­he­te­ra­peu­tiks ja stää hom­maa vu­a­sii tääl Sa­ta­kun­nas teh­ny. Iha­naa muu­te ain sil­lo täl­lö nähr, ko uu­tis­te lu­ki­jak­ki viit­too toi­sil­les siin va­he­tet­tais voo­roo. Muis­te­taa värt­tee­rat stää­ki tai­too ja lah­jaa, viit­to­mi­se os­saa­mist ja on­nee sit hee päi­vääs.

Ys­tä­vä­päi­vää fii­ra­taa kans täl al­ka­neel vii­kol tiis­tain ja toi­vo­tan­ki jo täs vai­hees kai­kil ys­tä­vil ja kamp­raa­teil nin­ko mää pruu­kaa san­noo oi­kee iha­naa Ys­tä­vä­päi­vää!!! Oi­kees­ti ole kyl sil­ti stää mi­ält, et joka päi­vä mee tart­tis muis­taa ol kii­tol­lis­sii ys­tä­vyy­rest ei­kä ra­jot­taa yh­tee päi­vää. Tai­taa täs ina ol sem­most kau­pal­list hös­sö­tyst­ki se päi­vä mer­keis. Ei­kä sil­ti siin mit­tää pah­haa, sen­ku vaa py­sy­tää koh­tuu­res. Kyl se ain mu­ka­valt tun­tuu, ko vaik nun­nu­pus­ka saa ja must yht hy­vält an­tais­ki.

Meil täs ei­le oli jo 62. hää­päi­vä. Mää ta­val­li­see tap­paa oli os­ta­nu tulp­paa­nik­ni­pu vii­ko­lo­puks ja miäs to­tes­ki et­tei häne sit tart­tek­ka muk­ko on­ni­tel vaa. Niit siin köö­ki pöy­rä vi­ä­res is­tuis ih­hail­tii ja ih­me­tel­tii. Ei tart­te ko päi­vä, ni iha knup­pu­ne tulp­paa­ni o jo kau­neim­mil­las. Hy­väl hoi­rol ne kes­tää sit vii­ko. Jaa mil­lai? No ko vi­ä­rää yäks kyl­mää tai va­he­tet­taa päi­vit­täi kyl­mä vesi vaa­sii ja ly­hen­net­tää tar­vit­tais. Tai­taa sil­ti ol ina sort­ti­men­tis­tak­ki kii, jo­ku­set pys­syy iha sem­mo­se­nas ja toi­set sen­ku lyk­kää mit­taa. Se vete mää­räl ei väl­lii, koha stää o.

Tua mee joki tos an­taa päi­vit­täi ihas­tel­tav­vaa kans. Hiuk­ka o ran­noil jäät, mut kul­ke­va hyy­re ve­rot­taa kyl niit ja pak­ka­sest kii, kas­soot­taak­ki kyl. Kai­ke ai­kaa joki el­lää om­maa elä­määs, muut­taa mu­a­toos ja o ar­vaa­ma­toi. Jo­ku­ne sor­sa siin sei­lai­lee jää­laut­tai seas ja ih­met­tel­lee mihi hee yä­kun­tip­las­sis, ran­ta­kais­li­kot o val­la hä­vin­ny? Ens viik­koo sit taas reip­pai mi­ä­li...

Ul­la Lei­no

Po­ri­lai­nen mur­re­maa­ka­ri ja ko­ti­seu­tu­neu­vos