Aja­tel­la, ol­laa iha hei­nä­kuu lo­pus ja ta­kan o viik­ko jo mä­tä­kuut, Jaa­ko päi­vä ja Uni­keo päi­vä. No mitä siit? No ei­pä ih­meem­pii, mut ne vaa kuu­luu nii­hi van­ha kan­sa ke­hit­te­lem­mii us­ko­muk­sii, joist Kus­taa Vil­ku­na o kir­jas­sas krii­van­nu pla­ri­kau­pal pränt­tii. Jaa­ko päi­vän mm. tart­tis jo täl­lät hei­nä suh­tee vi­ka­te sei­nää ja suu­li ovet kii. Van­ha us­ko­muk­se muk­kaa se Jaa­ko heit­tä­mä kyl­mä kivi jäh­ryt­tää pik­ku­hil­jaa ui­ma­ve­tek­ki, mut­te mää ol viä hu­a­man­nu stää, vaik uin­ki joka päi­vä tos Ko­ke­mä­e­jo­jes omas ran­nas. Kyl ne rar­jos sil­ti vii­kol sel­liit­ti­ki jot­tai, et se olis kum­min­ki vast elo­kuus se kyl­mä kivi, mut­te kuul­lu koko jut­tuu, niät jä­te­tää se sil­les ja mää ker­ro sik­ko oi­kees­ti vesi jo­jes jäh­tyy.

Vii­me vii­kol lu­pa­si pa­lat viä nii­hi po­ri­lais­kir­jai­li­joi­hi Jen­nii Hau­ki­oo ja Kan­kaa Pet­rii, joilt ny hil­jak­koi tuli omat kir­jat ja jok­ka mo­lem­mat mää­ki luji. Nau­tei mo­lem­mist, mut iha kum­mas­tak­ki omal ta­val­las. Ei ol val­la help­poo ol pre­si­ten­ti frov­van, kon­nei kai oi­kee ol var­si­nai­sii tark­koi oor­te­leit siit mil­lai tart­tis ol. Tun­tuu kir­ja pe­rus­teel et kaik­ki ty­ä­täy­tei­set ti­lan­teet o Jen­ni kum­min­ki osan­nu hy­ä­ryn­tää ja opiks­ki ot­taa. Ole ain vais­ton­nu häne ole­va hi­a­no ih­mi­ne ja se hi­a­no mei­naa just kaik­kii niit omi­nai­suuk­sii, joit häl kai­kes vaa­ti­mat­to­muu­res o. Ei kau­niim­mi en­nää vois van­hoist ih­mi­sist ja omai­sis­tas krii­vat ja an­taa ym­mär­tää kui pal­jo heit värt­tee­raa ja fö­lis­säs kan­taa. Kir­jaa o lu­jet­ta­va kai­kes rau­has, ko siin o nii pal­jo mi­ä­lee pai­net­tav­vaa as­jaa. Tyk­kä­si pal­jo..

Sit sihe Kan­kaa kir­jaa kans, joka dek­ka­rin seki oli mi­ä­le­kiin­to­ne, ko en­si pää­si jy­väl niist kai­kist mut­kik­kaist ku­vi­oist ja ni­mist. Voi­si ku­vi­tel et mi­äs­te mi­ä­lee viä enem­män­ki. Ai­ka jän­nää oli lop­puu as­tik­ka ja siin kai­ke ai­kaa ih­hai­li krii­vaa­ja mi­ä­li­ku­vi­tuk­se len­too ja sa­na­va­lin­toi, ko kuu­lem­ma oli eka kir­ja hält. Dek­ka­rii ei oi­kee pas­saa se enem­pää ru­a­tii et­tei proh­taa sivu suus. Tyk­kä­si kyl. Mo­lem­mat luji ny säh­kö­sin, mut hal­luu kyl oi­kein kir­join kans omis­tusk­rii­vauk­sil sit jos­kus.

No sit iha ta­val­list jo­ka­päi­väst as­jaa, jota ole jo vii­me su­vest as­tik­ka ih­me­tel­ly. Nua säh­kö­set pot­ku­lau­rat, hyvä kek­sin­tö kyl, mut oor­te­leit kuu­lem­ma sur­kees­ti tart­tis lis­sää ja nin­kai kaik­ki uus tart­tee sis­sää­a­jo. Mu hu­a­mi­o­ni o kum­min­ki iha toi­ses as­jas. Men­tii täält ran­nalt Por­rii vii­kol ja siin vä­lil en­ne is­soo sil­taa oli 16 säh­köst veh­jet ku­mos tiäl tai pi­an­ta­reel. Kui?? Tart­teek se kaa­taa ja kui? Ei kai ne kaik­ki aja­jat iha pöf­fe­leit ol sen­tää, nin­ko tun­tuu. ”Ei, vaa ohi­a­ja­vat py­ä­räi­li­jät kaa­taa niit hu­vik­ses”, sano mont kert­taa näh­ny tut­tu. Kysy uu­rem­ma ker­ra et kui? Vis­sii fun­tee­raa­vat et siit­tä vaa, nin­ko nyte pal­jo pruu­ka­taa...

Ul­la Lei­no

Po­ri­lai­nen mur­re­maa­ka­ri ja ko­ti­seu­tu­neu­vos