Tun­tuu kyl ai­na­ki täm­mö­sest van­hast ih­mi­sest et täs ny ele­tää suk­ke­las mail­mas. Sota sen­ku jat­kuu Uk­rai­nas ja ny so­ri­taa ve­ri­ses­ti Is­ra­e­lis­ki taas. Hy­vi­voin­ti­a­lu­eet pääs­sy al­kuu, mut vis­sii hu­a­nol me­nes­tyk­sel, ko ra­hat ei pii­saa mi­hin­kä. Vii­me­viik­ko­ne van­hus­te­viik­ko meni taas ohi mel­ko­sil lu­pauk­sil pit­tää hu­alt meist van­hoist ih­mi­sist, mut hal­li­tuk­se lup­paa­mil ra­hoil se tai­taa jäär seki vaa suu­reks kup­laks. Vesi, jota pruu­ka­taa san­noo elä­mä­e­lik­sii­riks mei­nas seki täs put­ki­rik­koi tak­kii ol jos­sa­ki päi Por­rii mel­kei nin­ko kive ta­kan tai sa­nos­ko kor­til. Ny o as­ja sen­tää jo kun­nos ja taas meil o kun­no vet. Lu­an­to se ei juur­ka suk­ke­lalt tun­nu, ko ent­ti­see mal­lii täs syk­syy men­nää ja il­mak­ki o jo kyl­me­nem­mää päi, niät kot­ta­rai­sek­ki kävi jo moik­kaa­mas en­ne läh­töös. Et täm­möst täs fun­tee­ra­si krii­vaa­va­ni au­rin­ko po­rot­tais ny just nii nä­tis­ti ja ploo­saa­mi­ne­ki o pi­ä­ne­nem­mää päi nii lu­paus­te ko oi­kees­tik­ki muk­kaa, vaik tos ma­si­na kyl­jes kyl­lä­ki erel­lee luk­kee et tuu­li­va­ro­tus.

Nii tost so­ti­mi­sest ei vis­sii sit viä ol saa­tu tar­peeks, vaik täys to­hi­na Uk­rai­na maa­pe­räl jat­kuu, ih­mi­sii ku­a­lee, py­tin­ki toi­ses jäl­kee sor­tuu tai ai­na­ki va­hin­koit­tuu ja suu­ret mää­rät so­ta­ka­lus­too am­mu­taa tai­vaa tuu­lii. Ei mit­tää jär­kee! Ja ny sit ei­li­sest as­tik­ka Ha­mas ja Is­ra­el o taas kna­pit vas­tak­kai ja hur­jaa jäl­kee. Mitä tu­le­ma pit­tää siit­tä­ki jää näh­tä­väks, ko vaa­ran o, et nua viä flem­mak­kaam­mat maat puut­tuu as­jaa?

Nin­ko täs ny ei olis omast tak­kaa tääl Su­a­mes­sak­ki eril­laist mu­ret as­joist. Saa­raa me sen­tää el­lää rau­has kum­min­ki, mut mo­net vik­ti­set as­jat var­sin­ki ny näil uu­sil hy­vi­voin­ti­a­lu­eil o iha rii­pi raa­pi. Sa­no­taa et ne päät­tä­jät ti­a­naa kuu­lem­ma iha lii­kaa ja niit o iha liia pal­jo, niät suu­ri osa ra­hoist men­nee sem­mo­see. Tiär hänt sit? Ko­vas­ti kyl suk­ke­lalt tun­tuu et ol­laa sul­ke­mas ain vaa lis­sää noit van­hus­te vii­mis­te ai­kai tur­val­lis­sii pe­tip­las­sei, joit ta­ku­var­mas­ti tul­laa tart­tee ja sur­kees­ti. Kovi o ta­pe­til se di­ki­taa­li­ne kans­sa­käy­mi­ne­ki, mut onk lain­ka juur­ka fun­tee­rat­tu stää et­tei erel­leen­kä suu­rel osal van­huk­sist ol eres äly­kän­nyk­kää ja jos on­ki ni ei ai­na­ka os­saa stää käyt­tää?? Kym­me­ne vu­a­re pääst as­ja olis jo toi­ne ja sil­lo mel­kei me di­ki­tai­rot­to­mat mök­kei mum­mot ol­laan­ki kai jo mul­la al ja kaik­ki jäl­liil ole­vat hoi­taa as­jas hel­pos­ti säh­kö­ses­ti.

Nii siit nyte taas hyvi kraa­nast tu­le­vast ve­test sev­ver­ra viä, et oi­kee nau­rut­ti ko hyvä kamp­raa­ti­ni sano et ”vet hörp­pää­mäl tun­tu nin­ko olis Ko­ke­mä­je­jok­kee ui­maa men­ny, sa­malt mais­tu ja hai­si­ki”. Meil miäs oli just sam­maa mi­ält, mut mää ui nii taa­jaa siin ja vis­sii tot­tu­nu, et must se vesi vaa mais­tu jol­tai tro­pilt. Ny kum­min­ki suu­ri kii­tos vete ree­raa­jil, ko taas vesi ei mais­tu mil­tää ja o nii hyv­vää et.

Ha­ra­voit­te­mist ny pii­saa, ko puit­te pu­na­set leh­ret o ta­sa­pu­a­li­ses­ti ja­jet­tu sin su tän…

Ul­la Lei­no

Po­ri­lai­nen mur­re­maa­ka­ri ja ko­ti­seu­tu­neu­vos