Tähä ai­kaa vu­a­rest o him­me­li aja­koh­ta­ne. O him­me­lit val­ta­kun­na ta­solt, alu­eit­te omat him­me­lit ja mul nii ait­tas ko pir­tis­ki kym­me­nii his­suk­ses py­ä­ri­vii. Him­me­li jos mikä an­taa sul jou­lu­se mi­ä­le, ko mal­tat try­kiks ai­kaa flä­tät it­tes is­tuu ja naut­tii nä­ke­mäs­täs. Noist isom­ma taso him­me­leist ei ny täl­läi jou­lu erel ränt­tää oi­kee san­nook­ka juur mit­tää, ko tun­tuu et niit­te puit­teis faart­ti o nyte van­ha aj­jaa him­me­li moist eli kai et hil­jaa hyv­vää tul­lee. Kaik­ki o ny­ky­si mi­ä­le­tönt, siit o tul­lu sem­mo­ne mu­a­ti­sa­na, pu­hu­taa sit po­li­tii­kast, ur­hei­lust tai iha elä­mäst vaa yleen­sä ni kaik­ki o mi­ä­le­tönt. No jos sit oi­kee täl­läy­tyy fun­tee­raa stää san­naa, ni kyl oi­kees­tas se tähä mail­ma ti­lan­tee­see tai­taa pas­sa­tak­ki, mut se sit siit ny täs?

Tän­nää o jo toi­ne ar­vent­ti ja syt­tyy toi­ne kynt­ty­lä. Siit tu­li­ki mi­ä­lee vu­as­kym­men­te ta­ka­ne ar­vent­ti­kynt­ty­lä, sem­mo­ne rei­ru sent­ti jo­kast ar­ven­ti päi­vää var­te, jota sit pol­tet­tii har­taas­ti vah­tie, et­tei vaa pa­las lii­kaa ker­ral­las. Ker­ra kum­min­ki vah­ti­mi­ne her­paan­tu ja me­ni­ki siin us­seem­pi päi­vä sa­ma­tiä. Muk­suil soli jos­tai syyst kova paik­ka, ei­kä meil sit en­nää moist os­tet­tuk­ka, vaa oli oma kynt­ty­lä jo­ka­sel ar­vent­ti­py­häl.

Pa­la­taas ny muu­te viä ina sihe vii­kol fii­rat­tuu It­se­näi­syys­päi­vää, jost me­ria o saa­nu mone sort­tist re­pos­tel­tav­vaa. Ko­ti­sof­falt o nii help­po värt­tee­rat kaik­kee, mut must isän­tä­pa­ri nyk­ki oli ver­taas vail, vaik jos­tai syyst ko­ko­nai­suus jäi­ki plii­suks. Van­ha ei ai­na­ka ker­riin­ny oi­kee föl­lii sii­he faart­tii, mut jär­ki kyl san­noo et­tei siin ny pas­saak­ka ru­vet enem­pää hö­pi­see, sen­ku ne pro­to­kol­la mu­ka­set ny sen­tää. Yli­am­mut­tui klän­nin­kei slääp­pei­nes oli ai­ka mo­nel, ko must yk­si­ker­ta­ne o tyy­li­käst, mut ma­kus kul­la­ki. Kan­sal­lis- tai mui­nais­pu­ku o ain kans hyvä va­lin­ta ja ko sem­mo­se omis­taa ei kos­kaa tart­te fun­tee­rat mitä tom­mo­sii fii­nei­hi ke­mui­hi pääl­les täl­läis. Tämä vap­paa maa meil lu­nas­tan­neet en­nää har­vat lo­tat ja ve­te­raa­nit oli nii fik­sus­ti hu­a­mi­oi­tu ja sai pre­si­tent­ti­pa­rin­ki mel­kei tip­pa sil­mää kaf­fee­tuk­se yh­tey­res esi­tyk­si­nes. Kii­tos heil viä täl­läi jäl­ki­kät­tee­ki. Olis­pa viä enem­män­ki osat­tu op­pii heilt ja hee ko­ke­muk­sis­tas so­ras.

Tun­tei­lust viä oma­koh­tast vii­kolt, ko kar­tii­neit­te vaih­ro yh­tey­res tuli fra­mil sem­mo­ne pi­ä­ne su­lo­se mus­ta­lais­po­ja mul kii­tok­seks vu­a­sii ta­kas lä­het­tä­mä kaar­na­pa­la­sel is­tu­va pu­na­tulk­ku, joka erel­lee o mul vik­ti­ne. Oma opet­ta­ja­poi­ka­ni kou­lu­lu­ak­ka oli mu ait­tas­sa­ni jou­lu­as­kar­te­luis. Vär­kät­tii mo­nem­moist ja kaik­ki sai to­teut­taa it­tees ja sa­mal tun­tee mim­mo­ne oi­kee jou­lu­tun­nel­ma kuu­luu ol. Sit sej­jäl­kee ker­ra kou­lus poi­ka oli käs­ke­ny an­taa se ko­ris­tee” sil Ul­lal”. Kii­tos. Yks op­pi­laa äi­ti ha­ke­maa tul­les is­tu kans puu­laa­ti­ko kan­nel iha hil­jaa ja sit to­tes et ”ny hän ti­ä­tää et hä­nel­lek­ki tul­lee jou­lu”. Ta­vot­tee­ni tun­nel­ma lu­a­mi­ses oli vis­sii on­nis­tu­nu, ei­kä se ais­ti­mi­ne tart­te ko tryki rau­hot­tu­mi­se…

Ul­la Lei­no

Po­ri­lai­nen mur­re­maa­ka­ri ja ko­ti­seu­tu­neu­vos