Mei­naa stää et pak­kast o pii­san­nu, nin­ko ny tähä ai­kaa vu­a­rest pruu­kaa­ki. Ol­lu kyl sil­ti ai­ka­moist, ko us­seem­pan päi­vän o näis mai­se­mis py­syt­ty liki kah­res­kym­me­nes­vii­res as­tees. Meil­lä­ki en­sim­mäi­se ker­ra tun­tu poh­jo­se pual ole­vas köö­kis­ki jos­sai vai­hees hiuk­ka vii­leelt. No mää ole kova paa­kaa ai­ka us­sein­ki ja siit­tä­ki läm­pöö tul­lee et­tei ny sun­ka pa­lel­tu ol ja osa­taa kyl li­sät vil­last roik­kii pääl ja til­luk­kaat o ain jal­laas. Niit täs sur­ku tul­lee, kon­nei ym­mär pit­tää it­tees läm­py­män. Ny just täl het­kel ol­laa py­häs ja aa­mu­päi­väs. Pak­ka­ne o men­ny yä ai­kan pol­vil­les, as­tek­la­si näyt­tää plus mii­nus nol­laa ja hiuk­ka rä­pek­sii lunt. No kyl se su­a­ja­ki tähä tam­mi­kuu­hu kuu­luu, niät siit­tä vaa. Saa läm­mi­tyk­sen­ki täl­lät pi­ä­nem­mäl ja ny sit vaa taas kat­too mitä jat­kos tu­le­ma pit­tää.

Nii muu­te en­nak­ko­ää­nes­tys­ki o sit jo hy­väs faart­tis ja meki ei­le kaup­pa­reis­sul poi­ket­tii ää­nem­me an­ta­mas ja help­pees­ti se kä­vi­ki. Es­tiks oli nu­a­ri fik­su olo­ne säl­li, joka vii­sas siin mitä tu­le­ma piti, et mil­lai toi­mi­taa, syy­näs et hen­ki­lö­kort­ti tai vas­taa­va oli fö­lis, an­to ää­nes­tysk­la­pu ja hyvi se as­jas osas hoi­taa­ki. Sit seu­raa­va vai­he oli­ki jo ko­pis se oma val­ka­tu num­me­ro krii­vaa­mi­ne klap­puu. Hom­ma jat­ku sit seu­raa­vaks klasi ta­kan is­tu­vai tyä, joit oli­ki sit siin us­seem­pi. Mul sat­tu koh­ral sem­mo­ne ina mut­ru­suu nu­a­ri miäs, joka täl­läs stämp­pe­lis klap­puu, an­to ku­ver­ti, joho klap­pu täl­lät­tii ja oi­kee kliist­rat­tii sit se ku­vert­ti kii. Sej­jäl­kee al­lek­rii­vaus pa­pe­rii, joka yh­res se kii täl­lä­ty ku­ver­ti kans ah­ret­tii viä suu­rem­paa ku­vert­tii, se kans kii ja sit se sai pu­rot­taa sihe vaa­liu­ur­naa. Kes­ti vaa tryki, ko tämä kaik­ki oli teh­ty, niät tur­haa us­sei rui­ku­tet­taa ei­kä men ää­nes­tää. Ny o viä ai­ka jän­nää­ki nähr, mil­lai täs jat­kos ere­tää ja kuka eh­rok­kaist pää­see jat­koo? Tun­tuu et­tei se yh­tee ki­ar­rok­see jäis ja sit men­nää­ki taas uu­rem­ma ker­ra tek­kee eh­kä uus va­lin­ta. Ai­ka tark­kan täs ol saa­raa, ko pre­si­tent­tii ha­je­taa. Mail­ma o mel­kei syt­ty­mis­pis­tees tai ai­na­ki noit­te as­ja­tun­ti­joit­te mi­ä­lest, niät mel­kei jo pe­lot­taa. On­neks ny­ky­ne pre­si­tent­ti o puh­heil­las sen­tää hiuk­ka kan­saas meit ta­val­lis­sii su­a­ma­lai­sii rau­hot­ta­nu.

Pal­jo täs olis muu­ta­ki as­jaa, ko ur­hei­lus ta­pah­tuu yht ja toist, mu­si­kis ih­me­tel­lää mim­most eu­ro­vii­su­e­rus­taj­jaa val­kat­tas Su­a­mest ja voi­raank eres sin ket­tää lä­het­tääk­kää Ru­at­tii, jos Is­ra­el saa ol fö­lis kil­pai­le­mas? Saa­pas nähr.

Sem­mos­tak­ki täs jäi ja ih­met­tel­lee, ko ny­ky­mail­mas an­ne­taa jo iha muk­sui mei­kat. Kuu­li rar­jost haas­tat­te­lu, ko kuus­vu­a­ti­ast flik­kaa ja häne äi­tiis ju­tu­tet­tii niist tö­kö­teist. Äi­ti tun­tu iha moi­se hy­väk­sy­vä, sa­ma­te ko meik­ki­as­ja­tun­ti­ja­ki, sil eh­rol et­tei ny iha joka päi­vä. Jo o ai­koi­hi elet­ty, sa­no­si vaa. Ole iha pu­ron­nu nääm­mä kel­kast. Ei muk­ko ens viik­koo taas ja pi­re­tää hu­a­li toi­sis­tam­me…

Ul­la Lei­no

Po­ri­lai­nen mur­re­maa­ka­ri ja ko­ti­seu­tu­neu­vos