Nii stää täs pääl­lik­rii­vauk­ses mei­na­si, et uus pre­si­tent­ti o ny sit alot­ta­nu hom­mat Su­a­me kan­sa par­haaks. Koko päi­vä pii­sas niit kai­kel­lai­sii til­fäl­lei, ko va­he­tus ta­pah­tu. Ai­ka moni meist su­a­ma­lai­sist tai­si is­tuu ja vah­rat telk­kuu tai kuu­lus­tel rar­jost mo­ni­mu­a­tost prok­ram­mii. Ei­kä sun­ka su­at­ta, ko kyl tää oli his­to­ri­aa jää­vä päi­vä ja mone mee mi­ä­lee kans. Avii­sit pur­su eril­lai­sii kuv­vii ja sa­no­mis­sii nii uu­relt, ko van­hal­tak­ki pre­si­ten­tilt. Tun­tu jol­lai­lai hy­vält hy­väs­tel van­ha­ki pre­si­tent­ti­pa­ri ja pääs­tää hee om­maa kot­tiis ja elä­määs, jos he ny ikä­näk­kä iha vap­paaks kai­kest juur­ka pää­si, mut hel­pom­paa kum­min­ki ja vas­tuust ir­ti. Tun­tu poo­nult, ko Nii­nis­tö to­tes jo­te­ki täl­läi, et o hyvä, ko saa aa­mus­ti fun­tee­rat et mitä kiv­vaa tän­nää te­kis.

Uu­re pre­si­tent­ti Stub­bi prok­ram­mit uu­tee päi­vää tai­taa ol mi­nut­ti­ai­ka­tau­luu. Niim­pä, sem­most se tul­lee ole­maa ny vu­as­kau­sii, mut oma va­lin­ta tot­tee yks jos toi­ne­ki. Vik­tist tom­mo­ses hom­mas pruu­kaa ol se, et taus­tat o kun­nos ja fa­mil­ja pit­tää yht. Tei­ni-ik­käi­set nu­a­ret kyl us­sei ve­nut­taa kans van­hem­pais pin­naa, niät tai­taa ol hy­väks et pre­si­tent­ti pit­tää hu­alt it­tes­täs ja an­taa lu­an­no tehr teh­tä­väs lenk­kei ai­kan. Maa äi­ti Su­san pu­a­les­tas la­ki­nai­sen ei kai ol viä jul­ki tu­a­nu om­maa jat­koos ty­äe­lä­mäs tai mult o sit men­ny ohi, jos o. Mel­ko­set saap­paat täy­tet­tä­väks häl jät­ti Jen­ni­ki, joka nii mal­li­kel­po­ses­ti hoi­ti as­joit Sau­li rin­nal ja sil­ti piti hu­alt omist opis­ke­luis­tas, töis­täs, fa­mil­jas­tas, kai­ke li­säks ker­kes kir­jal­lis­sii tu­a­tok­sii­ki ai­kaa saa­maa ja Aa­ro poja. ”Vaa­ti­mat­to­muus kau­nis­taa” o van­ha sa­non­ta ja jos kene ni Jen­ni koh­ral se ol­laa saa­tu hu­a­mat. Kii­tos viä ker­ra teil mo­lem­mil Sau­li ja Jen­ni. Nii ja sit on­nee uu­rel pre­si­tent­ti­fa­mil­jal kans. Förs­täk­kää kes­tää meit ai­ka vaa­ti­vii su­a­ma­lai­sii ja pi­re­tää yht tuli mitä tuli..

No nii ja yh­täk­kii stää ol­laa­ki siir­ryt­ty jo maa­lis­kuu­hu ja mil­lai se siin van­has lo­rus me­ni­kä et ”maa­lis­kuus han­get hoh­taa”. Juu, hoh­taa ne tual poh­jo­ses, mut tääl meil­läp­päi o kyl nii jul­ma ku­ra­se rus­keit han­kii ti­ä­vi­a­ruis. Just ny o liuk­kau­rest pääs­ty, ko tiät o su­lan­nu ja ne kar­meet urak­ki o mel­kei pois, mut ei aut viä iha hen­käst, ko ol­laa vast maa­lis­kuu al­vus ja viä voi tul vaik kui lunt ja kir­reit pak­ka­sii­ki. Ai­na­ki sem­most jos­sai jo au­ni­oit­tii. No näh­tä­väks jää. Jäät o täs vii­me päi­vin ai­ka­lai ha­per­tu­nu. Vä­lis­täi o koko joki lau­si vete pei­tos ja sit taas se öi­si häv­vii. Tämä aa­mu avii­sis oli en­nus­te as­ja­tun­ti­joilt et­tei kev­väist tul­vaa tu­lis. Sa­na­tar­kas­ti ”Ke­vät­tul­vaa ei nä­kö­pii­ris­sä”. Me taas tääl asu­vat pu­a­les­tas o fun­tee­rat­tu et tai­re­taa saar pit­käst ai­kaa kun­no jäit­te läh­tö, ko jäät o ol­lu nii pak­sui. No lu­an­to o ar­vaa­ma­ton ja iha ol­laa sääst kii. Joka ta­pauk­ses mel­ko­ne vir­ta syä jäät alt­päi ja jääl ei ol en­nää mit­tää as­jaa.

Nau­ti­taa maa­lis­kuust ja vii­kol ole­vast Nais­te­päi­väst…

Ul­la Lei­no

Po­ri­lai­nen mur­re­maa­ka­ri ja ko­ti­seu­tu­neu­vos