Valtanen: Rikommeko etuilulla luottamuksemme?
"Ruokajonossa ei saa etuilla." Tämä pienen tytön kirkasääninen huomautus Eurajoen Huhdan koulun ruokailussa on piirtynyt mieleeni pysyvästi.
Myöhemmin olen ollut tilanteissa, joissa joku sujahtaa ohitseni jonossa – joskus ujosti, joskus täysin estoitta. Hetki on lyhyt, mutta se kertoo paljon ajastamme.
Etuilussa kiteytyvät kiire, itsekkyys ja usko omaan erityisasemaan. Kiireestä on tullut kaikkivoipa selitys: "Minulla on niin kova hoppu, että saan ohittaa." Mutta silloin unohtuu, että myös muut odottavat. Heidän aikaansa varastetaan.
Toinen selitys piilee harhassa omasta poikkeuksellisuudesta: "Menen vain nopeasti." "Minulla on hyvä syy." Kun yhä useampi ajattelee näin, yhteiset pelisäännöt alkavat murentua – ja sen mukana tunne tasavertaisuudesta.
Etuilu ei rajoitu jonoihin. Luottamushenkilönä näen sitä myös päätöksenteossa. Kun joku saa kansan tuen, toinen kiirehtii vähättelemään tai kyseenalaistamaan vaalituloksen. Sekin on etuilua – yritystä ohittaa reilu vuoro kyseenalaistamalla toisen onnistuminen.
Sama näkyy liikenteessä: vaarallisia ohituksia, punaisia päin ajamista, kovia ylinopeuksia, pyöräilyä jalkakäytävillä. Nämä ovat arjen valintoja, joissa omat tarpeet asetetaan toisten turvallisuuden edelle.
Yhteiskunta toimii vain, jos voimme luottaa toisiimme. Se luottamus syntyy siitä, että jokainen saa vuoronsa – jonoissa, liikenteessä ja päätöksenteossa. Siksi etuilu ärsyttää: se rikkoo hiljaisen sopimuksen reiluudesta.
Ehkä juuri odottaminen – maltti antaa toiselle hänen hetkensä – on yksi tärkeimmistä teoista yhteisen kunnioituksen puolesta.
Kun maltamme pysähtyä, annamme tilaa ihmisyydelle. Jokainen vuoronsa saanut kokee tulevansa nähdyksi ja arvostetuksi. Sellaisessa yhteisössä ei tarvita etuilua – siellä ymmärretään, että oikeudenmukaisuus ei ole este, vaan liima, joka pitää meidät yhdessä.
Paavo Valtanen (kesk.)
Kokemäen kaupungin ja Kokemäen seurakunnan luottamushenkilö