Ju­ma­lan rak­kaus ih­mis­tä koh­taan on jo­tain sel­lais­ta, mikä ylit­tää in­hi­mil­li­seen kä­si­tys­ky­vyn. Se ei ole vain kau­nis aja­tus tai läm­min tun­ne, vaan to­del­li­suus, joka kan­taa ih­mis­tä elä­män kai­kis­sa vai­heis­sa. Raa­mat­tu sa­noo: ”Ju­ma­la on rak­kaus.” (1 Joh. 4:8) Tämä ker­too meil­le jo­ta­kin sy­vää Ju­ma­lan ole­muk­ses­ta. Hän ei ai­no­as­taan osoi­ta rak­kaut­ta, vaan hän it­se on rak­kaus.

Usein ih­mi­sen on help­po us­koa ole­van­sa ra­kas­tet­tu sil­loin, kun elä­mä su­juu hy­vin. Kun olem­me on­nis­tu­neet, ol­leet hy­viä toi­sil­le ja täyt­tä­neet omat odo­tuk­sem­me, tun­nem­me ole­vam­me ar­vok­kai­ta. Mut­ta Ju­ma­lan rak­kaus me­nee pal­jon sy­vem­mäl­le. Se ei pe­rus­tu mei­dän on­nis­tu­mi­seem­me, saa­vu­tuk­siim­me tai täy­del­li­syy­teem­me. Ju­ma­la ra­kas­taa mei­tä myös sil­loin, kun olem­me vä­sy­nei­tä, epä­on­nis­tu­nei­ta ja rik­ki­näi­siä.

Ju­ma­lan rak­kaus nä­kyy eri­tyi­ses­ti Jee­suk­ses­sa Kris­tuk­ses­sa. Täs­tä mei­tä muis­tu­te­taan rak­kau­den evan­ke­liu­mis­sa: ”Sil­lä niin on Ju­ma­la maa­il­maa ra­kas­ta­nut, et­tä hän an­toi ai­no­kai­sen Poi­kan­sa, et­tei yk­si­kään, joka hä­neen us­koo huk­kui­si, vaan hä­nel­lä oli­si ian­kaik­ki­nen elä­mä.” (Joh. 3:16). Ris­tin ää­rel­lä nä­em­me rak­kau­den, joka ei kään­nä sel­kään­sä ih­mi­sen hä­däl­le. Jee­sus tuli mei­dän kes­kel­lem­me, kan­toi syn­tim­me ja ava­si meil­le tien yh­tey­teen Ju­ma­lan kans­sa.

Eh­kä juu­ri tä­nään joku meis­tä tar­vit­see muis­tu­tuk­sen sii­tä, et­tei ole yk­sin. Omat voi­mat voi­vat ol­la vä­his­sä ja tu­le­vai­suus tun­tua epä­var­mal­ta, mut­ta näis­sä­kään elä­män ti­lan­teis­sa Ju­ma­lan rak­kaus ei ka­toa. Päin­vas­toin, juu­ri pi­mey­den ja epä­toi­von kes­kel­lä se voi tul­la kaik­kein kirk­kaim­min nä­ky­viin.

Ju­ma­lan rak­kaus kut­suu myös mei­tä ra­kas­ta­maan. Kun saam­me it­se ko­kea an­teek­si­an­toa ja ar­moa, voim­me vä­lit­tää nii­tä eteen­päin. Pie­ni ys­tä­väl­li­nen sana, kuun­te­le­mi­nen, an­teek­si­an­ta­mi­nen tai kä­den ojen­ta­mi­nen voi ol­la toi­sel­le ih­mi­sel­le merk­ki Ju­ma­lan rak­kau­des­ta.

Mei­dän ei tar­vit­se an­sai­ta Ju­ma­lan rak­kaut­ta. Saam­me ot­taa sen vas­taan lah­ja­na. Hä­nen rak­kau­ten­sa sa­noo meil­le: sinä olet ar­vo­kas, sinä olet näh­ty, sinä olet ra­kas­tet­tu.

Ja kun kaik­ki muu ym­pä­ril­läm­me muut­tuu, tämä rak­kaus py­syy. ”Niin py­sy­vät nyt us­ko, toi­vo, rak­kaus, nämä kol­me; mut­ta suu­rin niis­tä on rak­kaus.” (1 Kor. 13:13)

Saa­koon Ju­ma­lan rak­kaus vai­kut­taa elä­mäs­sä­si syn­tien an­teek­si saa­mi­seen ja sitä kaut­ta rak­kaus­suh­tee­seen tai­vaal­li­seen Isään.

Tuo­mo Aho­nen

Avain­seu­ra­kun­nan pas­to­ri