Nyt voi näh­dä Sa­ta­kun­nan vi­he­ri­öi­vän ja kuul­la lin­tu­jen lau­la­van. Puut ovat jäl­leen luo­neet leh­ti­ver­hon suo­jak­seen ja uu­den kuo­ri­ker­rok­sen ker­to­maan men­nees­tä vuo­des­ta. Raa­ma­tun sym­bo­lii­kas­sa puu lii­te­tään sekä tie­toon, et­tä elä­mään. Meil­le se muis­tut­taa näi­den kah­den hie­nos­ta ta­sa­pai­nos­ta ja sii­tä, et­tä ne mo­lem­mat löy­ty­vät Ju­ma­las­ta.

Ih­mi­sen elä­mä­kin me­nee puun ta­voin läpi vai­heis­ta, jot­ka ko­vet­ta­vat, jäy­kis­tä­vät ja jäl­leen elä­vöit­tä­vät sitä. Jee­suk­sen kut­su Mat­teuk­sen evan­ke­liu­mis­sa kuu­luu: “Tul­kaa mi­nun luok­se­ni kaik­ki te työn ja kuor­mien uu­vut­ta­mat. Minä an­nan teil­le le­von.”

Työn ja kuor­mien uu­vut­ta­ma ih­mi­nen kai­paa le­poa. Le­von myö­tä hän ky­ke­nee pa­rem­min kat­so­maan taak­se­päin ja löy­tä­mään men­nees­tä op­pia tu­le­vaan. Eh­kä­pä huo­men­na ei tar­vit­se uu­pua sa­mois­ta asi­ois­ta, jot­ka ei­len mei­na­si­vat kaa­taa mie­hen tai nai­sen. Eh­kä jo­tain voi teh­dä eri ta­val­la ja jon­kin asi­an si­vuut­taa ko­ko­naan.

Yk­si­näi­nen­kin puu on vai­kut­ta­va, mut­ta mo­nien pui­den yh­des­sä muo­dos­ta­ma met­sä on suu­rem­pi, kuin sii­hen kuu­lu­vien pui­den yh­teen­las­ket­tu mää­rä. Kun met­sä ot­taa vas­taan myrs­ky­tuu­let yh­des­sä, on yk­sit­täi­sen puun hel­pom­pi hu­mi­noi­da ja hei­lua mui­den mu­ka­na. Met­säs­sä voi näh­dä eri ikäis­ten pui­den ero­ja, ai­van ku­ten ih­mis­ten­kin iät ja ko­ke­muk­set täy­den­tä­vät toi­si­aan. Ot­ta­kaam­me ilo ir­ti ke­säs­tä, kiit­tä­kääm­me men­nees­tä ja kat­so­kaam­me Ju­ma­laan luot­ta­en koh­ti huo­mis­ta, yh­des­sä.

Tom­mi Törn­roos

Seu­ra­kun­ta­pas­to­ri, Po­rin Hel­lun­tai­seu­ra­kun­ta